Olen 15 vuotias tyttö jolla ei oo kavereita. Tai onhan mulla, mut saan kaikkialta kuulla kun ne mun 'kaverit' levittelee mun asioita eteenpäin ja puhuu selän takana pahaa.
Kaikki oli hyvin, vielä pari vuotta sitten. Mulla oli monta parasta kaveria, joitten kanssa jaettiin kaikki ilomme ja surumme. Mutta nyt kun ollaan erkaannuttu, ei mulle oo jäänyt oikeen ketään. Kukaan ei pidä muhun yhteyttä. Onhan mulla poikaystävä, mut tarviin tyttökavereita.
Tarviin tyttöjen mielipiteitä vaatteista, mun ja poikaystävän ongelmista, tarviin luottoystävää jolle puhua ja tiedän että hän kuuntelee ja häntä kiinnostaa. Kaipaan tyttöjeniltoja, kun käytiin kaupasta kunnon herkut ja katottiin nyyhkyleffa ja itkettiin. Kaikki mun kaverit on hylännyt mut, ehkä se johtuu siitä että mun elämässä ei oikein tapahu mitään hyvää, vanhemmat eroomassa (mut ei ne vaan ikinä eroo) ne jaksaa vaan riidellä ja lyödä toisiaan kotona. Kuuntelen sitä tappeluu joka ilta. Musta tuntuu et en onnistu missään, mikään hyvä ei voi pysyy mulla. Ei yksinkertaisesti mitään. Nyt on ystävätkin lähteny, enkä ihmettele, en osaa nauttia elämästä. Oon ärsyttävä. Ruma. Eikä kukaan voi kertoa mikä mussa on vikana, että voisin korjata sen, kaikki vaan lähtee pois. Oon yksinäinen. Mulla on paha olla, eikä kukaan tajua sitä. Edes vanhemmat. Toivoisin että edes joku, voisi tulla kysymään 'Onko sulla kaikki hyvin'.
En halua elää yksin.
Kaikki oli hyvin, vielä pari vuotta sitten. Mulla oli monta parasta kaveria, joitten kanssa jaettiin kaikki ilomme ja surumme. Mutta nyt kun ollaan erkaannuttu, ei mulle oo jäänyt oikeen ketään. Kukaan ei pidä muhun yhteyttä. Onhan mulla poikaystävä, mut tarviin tyttökavereita.
Tarviin tyttöjen mielipiteitä vaatteista, mun ja poikaystävän ongelmista, tarviin luottoystävää jolle puhua ja tiedän että hän kuuntelee ja häntä kiinnostaa. Kaipaan tyttöjeniltoja, kun käytiin kaupasta kunnon herkut ja katottiin nyyhkyleffa ja itkettiin. Kaikki mun kaverit on hylännyt mut, ehkä se johtuu siitä että mun elämässä ei oikein tapahu mitään hyvää, vanhemmat eroomassa (mut ei ne vaan ikinä eroo) ne jaksaa vaan riidellä ja lyödä toisiaan kotona. Kuuntelen sitä tappeluu joka ilta. Musta tuntuu et en onnistu missään, mikään hyvä ei voi pysyy mulla. Ei yksinkertaisesti mitään. Nyt on ystävätkin lähteny, enkä ihmettele, en osaa nauttia elämästä. Oon ärsyttävä. Ruma. Eikä kukaan voi kertoa mikä mussa on vikana, että voisin korjata sen, kaikki vaan lähtee pois. Oon yksinäinen. Mulla on paha olla, eikä kukaan tajua sitä. Edes vanhemmat. Toivoisin että edes joku, voisi tulla kysymään 'Onko sulla kaikki hyvin'.
En halua elää yksin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itellä sama homma...uudelle paikkakunnalle muutto vaan pahens asioita entisestään..tosin sain ''puhtaan'' alun. Oon kyllä ulospäinsuuntautunu ja rohkea,mutta en tiedä miks ihmiset ei lähesty mua? pidetäänköhän mua jotenkin uhkana vai missä mättää... mulla ei ees vanhemmat tiedä asiasta kun asun yksin.
Emme voi valita. Sitä vaan elämä menee sitä rataa että jotkut ei saa kavereita eikä kumppania joten joistakin tulee yksinäisiä.
Vaatii rohkeutta mennä juttelemaan ventovieraille,mut miten muuten niit tuttui saa?
Mää en vaan tiedä. Pitää vaan yrittää.
Vaik koulus sitte ku tulee semmosia ryhmätyötilanteita tai jotain.
Harrastuskerhot lomalla? Ootteko ottaneet selvää,mitä kaikkee vois harrastaa kesäisin?
Nuorten leirit,uimakoulut,ratsastusleirit,taideleirit.
Vaik ne tuntuis tylsille,vois niistä löytyy kavereita.
no joo tuttu homma 25vuoden takaa. ei niitä oikeita tyttöystäviä ole, ei ainakaan minulla. nuorena yksin, rakastuin ja menin naimisiin. lapset jo aikuisia, edelleen saman miehen kanssa naimisissa mutta silti niin yksin(mies toisella paikkakunnalla töissä).en löytänyt niitä tyttöjen iltojaja hyvää kaveria.mutt älä sure kyll elämällä on yleensä tapana järjestyy