Täysi-ikäisen vanhemmiltaan saama tuki

Onko kokemusta siitä miten eronneet vanhemmat tukevat täysi-ikäistä lastaan joka opiskelee ja asuu toisen vanhemman luona.
Tiedän ettei elatusvelvollisuutta ole mutta koulutusta pitäisi tukea. Onko teillä sovittu jokin summa jonka lapsi saa kummaltakin vanhemmaltaan opiskelukulujen kattamiseksi, vai sovittu että maksetaan ne todelliset kulut tarvittaessa?
Luin että lapsi voi itse jopa lakiteitse vaatia tuota koulutustukea mikäli vanhemmat eivät sitä muuten maksa.
Onko lapsenne ymmärtänyt että hän voi vaatia tätä tukea itselleen?
Onko teillä elatusmaksun maksaja lopettanut lapsensa elämän tukemisen kun tämä on täyttänyt 18v? Onko se jonka luona lapsi asuu yhä, osallistunut koulutuksen maksamiseen vai onko vaadittu esim opintolainan ottamista?
Meillä tämä tilanne on ajankohtainen syksyllä kun koulut taas alkavat ja haluaisin tietää miten muilla on tämä asia hoidettu.
8133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Meillä isä ei ole avustanut poikaansa opiskelukustannuksissa mitenkään. En ole edes vaatinut, koska ei maksa itse edes nuorempienkaan elareita vaan KELA:lta tulee elatustuki. Täytyy vaan olla iloinen, ettei kuppaa nuoren tiliä tyhjäksi niin kuin teki vanhempien lasten kohdalla, lainas ja vei lopulta kaiken. Oikea malli-isä.
Nyt poika valmistuu ammattiin tänä keväänä ja olen aikonut pienet valmistujaisjuhlat laittaa, niin että kait se on isukkikin kutsuttava kahville.

Äänestä

Minun vanhmepani hoitivat opiskelun tukemisen niin että ei tarvinnut ottaa lainaa. Siihen aikaan lainan osuus oli 220€kk (laina/10kk=) joten isä antoi 110€ ja äiti jonka luona asuin 50€ ruuat. Kirjat hain kirjastosta niin hyvin pärjäsi opiskelukustannusten kanssa ja jäi humputteluunki vähän.

Äänestä

Lapsen isä ei maksanut koskaan elatusapua joten oli odotettavissa ettei häntä kiinnosta tukea lastaan taloudellisesti nyt myöhemminkään. Itse säästin lapselle opiskelurahat perustutkintoa varten,kotoa käsin käy koulua.
Lapseni on tietoinen että voi hakea koulutustukea muttei halua olla missään tekemisissä isänsä kanssa eikä "anella".

Lapseni tekee silloin tällöin viikonlopputöitä ja etsii joka vuosi kesätyöpaikkoja jotta saisi jotain tuloja.

Äänestä

Me olemme maksaneet molempien mieheni lasten lukion, harrastukset sekä antaneet kummallekin vaatekaupan luottokortin.

Lasten aloitettua yliopisto-opinnot maksamme heidän ruokakaupan laskunsa ja vaateluottokorttien laskut sekä talletamme kuukausittain muutaman satasen heidän tileilleen. Me myös vastaamme lasten autojen vakuutuksista ja maksamme bensakorttien laskut.

Tämä siitä syystä, että lapset asuvat edelleen äidin luona ja hän vastaa jokapäiväisistä kuluista. Olemme ihan sovinnossa päätyneet tähän ja kaikki aikuiset - oletettavasti myös nuoret - ovat tähän systeemiin ihan tyytyväisiä.

Me emme ole koskaan kunnolla oppineet käsittämään näitä eronneita vanhempia, jotka haluavat jatkuvasti vääntää ja tapella joka saakutin eurosta. Luulisi, että kaikki vanhemmat - riippumatta siitä, ovatko edelleen yhdessä vai eivät - haluaisivat vähän tasoittaa ja helpottaa lastensa tietä aikuisuuteen. Tärkeintä siinä on kaksi asiaa: hyvä kotikasvatus ja hyvä koulutus. Ainakin tällä hetkellä näyttää, että olemme onnistuneet kotikasvatuksessa ja nuoret onnistuvat kouluttautumisessa - se kun on heidän vastuualuettaan.

Tuttavapiirissämme ja samoin lastemme opiskelukavereiden keskuudessa tämänkaltaiset järjestelyt ovat aika tavallisia.

Äänestä
  • Oho! teidän aikuisten lasten ei kantsi ihan heti valmistua sieltä yliopistosta, koska rahaa tulee jopa ruokaan vaikka asuvat mutsilla, he voivat viettää hulvatonta opiskeluelämää tuonne 30 v tienoille ja kesätöihin ei kanssa tarvii mennä, Hienoa halleluja!! Näin tehdään luusereita.

    Äänestä

Minun lapseni eivät saaneet mitään koulutustukea, eikä edes sitä isältään hakeneet, koska isä työtön, tuet loppu 18v, mutta minun lapseni jo lukion ekalla kävivät Hesessä viikonloppuina työssä ja kaikki kesät myös ja tienasivat näin omaa rahaa opintotuen lisäksi.
Sama peli jatku, kun muuttivat omilleen lukion jälkeen opiskeleen, poika suoritti opiskelujen lomassa taxiluvan ja ajoi taxia viikonloppuisin ja molemmat valmistuivat ajallaan, heistä on kasvanut vastuuntuntoisia ihmisiä ja he arvostavat työntekoa.

Äänestä

En maksa mitään, koska mukulalla on alaikäisenä kootut säästöt käytettävissä. Enemmän rahaa, kuin minulla koskaan.

Äänestä

Isä ei ole maksanut elareita, joten eipä maksa opiskeluakaan. Eikä ajokorttia, eikä osallistu millään tavalla rahallisesti mihinkään, kun tarvitsee ansaitsemansa rahat vain ja ainoastaan itseensä.
Minä tuen lapsia minkä pystyn, lisäksi tekevät töitä silloin kun niitä on. Kelelta saa opintorahaa, lainaa ei ole onneksi vielä tarvinnut ottaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuesta toiseen kirjoitti:

Onko kokemusta siitä miten eronneet vanhemmat tukevat täysi-ikäistä lastaan joka opiskelee ja asuu toisen vanhemman luona.
Tiedän ettei elatusvelvollisuutta ole mutta koulutusta pitäisi tukea. Onko teillä sovittu jokin summa jonka lapsi saa kummaltakin vanhemmaltaan opiskelukulujen kattamiseksi, vai sovittu että maksetaan ne todelliset kulut tarvittaessa?
Luin että lapsi voi itse jopa lakiteitse vaatia tuota koulutustukea mikäli vanhemmat eivät sitä muuten maksa.
Onko lapsenne ymmärtänyt että hän voi vaatia tätä tukea itselleen?
Onko teillä elatusmaksun maksaja lopettanut lapsensa elämän tukemisen kun tämä on täyttänyt 18v? Onko se jonka luona lapsi asuu yhä, osallistunut koulutuksen maksamiseen vai onko vaadittu esim opintolainan ottamista?
Meillä tämä tilanne on ajankohtainen syksyllä kun koulut taas alkavat ja haluaisin tietää miten muilla on tämä asia hoidettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu