Monella on se kammottava harhaluulo, että pään sisällä kiertävät ajatukset ja tunteet olisivat hänen omiaan. Tähän kummalliseen luuloon ovat syypäitä paitsi maan hallitus ja eduskunta niin myös oikeuslaitos, joka vastuuta pakoillakseen lukee monet asiat yksilön syyksi. Siitäkin huolimatta, että laajempi yhteisö itse asiassa on ollut moneen tekoon syypää. Yksittäiseen tekoon, josta sitten yksilö tuomitaan ihan vain mukavuussyistä, koska laajemman yhteisön yrittäminen kiven sisään olisi liian hinnakas urakka.
Se, että teoissa on kysymys aina laajemmasta yhteisöstä, käy ilmi, kun seuraa yhteiskunnallisia tapahtumia, julkista keskustelua ja yleensäkin vallitsevaa ilmapiiriä. Esimerkiksi yhteiskunnalliset mielipiteet eivät ole yksittäisiä ja satunnaisia, vaan kullakin mielipiteellä on useita kannattajia ja useita vastustajia. Myöskään muut yhteiskunnalliset teot eivät kumpua suinkaan yksilön päähänpistoista, vaan kysymys on yleensä yhteiskunnallisesta tai yhteisöllisestä paineesta, joka vaatii yksilön toimimaan tietyllä tavalla. Jopa rikollisesti, koska muutenhan poliisi joutuisi työttömäksi ja vankilahenkilökuntakin niin ikään olisi hetken päästä kortistoporukkaa.
Erilaiset tunnetilatkaan eivät synny tyhjästä, koska tunnehan on vain reaktiotapa johonkin ärsykkeeseen. Jos siis yhteiskunnassa on paljon vihaisia kansalaisia, ei syy tähän vihaisuuteen voi mitenkään olla kansalaisessa itsessään. Ainakin tuntuu oudolta kuvitella, että kansalainen olisi noussut kapinaan itseään vastaan muiden ihmisten tekemättömyyden vuoksi. Ei, kyllä tunnetilat yhteiskunnassa määräytyvät poliittisen prosessin kautta. Nimenomaan politiikkahan on väline, jolla yhteiskunnassa saadaan muutoksia aikaiseksi.
Jos siis kansa on raivoissaan ja puristelee nyrkkiä taskussaan, niin kysymys on tyytymättömyydestä vallitseviin oloihin. Kansa haluaa muutosta, jota ei sitten kumminkaan saada syystä tai toisesta aikaiseksi. Nyt sitten tämän oikeutetun tyytymättömyyden eristäminen ja leimaaminen yksilön häiriintyneisyydeksi ei suinkaan vähennä näitä kansalaisten tyytymättömyyden tuntemuksia, vaan päinvastoin lisäävät näitä patoutuneita paineita muutoksen aikaansaamiseksi.
Perinteinen poliittinen suhtautuminenhan lähtee siitä, että mitään ei pidä tehdä, ellei ole pakko. Yksi keino saada muutos eliminoiduksi on ohjata muutosvaatimukset normaaleihin organisatorisiin menettelytapoihin, joihin muutosvaatimukset voidaan haudata, tai vaatimusten toteuttamista voidaan viivyttää tai toteuttaa muutos vain osittain tai siten, etteivät muutosvaatimukset vaaranna hallitsevan väestönosan, porvareiden, erityisintressejä.
Monet muutosvaatimukset ovat myös sellaisia, joille ei muutoskanavia ole olemassa tai vaatimuksia, joille ei löydy riittävästi poliittista voimaa asian eteenpäin viemiseksi. Hallinnollisilla järjestelmillä on myös keinonsa jo ruohonjuuritasolla pitää huoli siitä, ettei mitään muutosvaatimuksia edes esitetä. Tämä tapahtuu usein uhkailemalla, potkut antamalla ja erilaisilla syrjimismenettelyillä, joilla tyytymätön kansalainen leimataan epäsopivaksi, sosiaalisesti rajoittuneeksi tai peräti hulluksi. Erityisen suosittua historiassa on ollut panna aktivistit eristyksiin tai jopa kieltää lailla tietynlaisten aktiviteettien muodot.
Erityinen ongelma tämän päivän Suomessa on ollut pyrkimys sananvapauden rajoittamiseen. Tämä on toteutettu perisuomalaiseen tapaan leimaamalla, mitätöimällä, kyttäämällä ja sensuurilla. Yhdeksi tehokkaaksi keppihevoseksi tai oikeastaan astaloksi on otettu vihapuheen käsite. Sitä käyttäen on vapaa verkkokeskustelu leimattu ja mitätöity merkityksettömäksi, jopa rikolliseksi. Näin ainoiksi merkityksellisiksi mielipiteiden lähteiksi jäävätkin enää hallitsevan väestönosan, porvareiden, puhuvat päät erilaisissa porvareiden omistamissa medioissa ja niiden statuslaatikoissa. Statuslaatikoissa tietenkin, jos mielipiteelle halutaan antaa jokin erityinen spotti tai kohdistus, kuten esimerkiksi pääkirjoituksessa annetaan.
Esitän poliittisen tyytymättömyyden torjuntaan poliittisen aistin käsitettä. Poliittinen aisti tarkoittaa siis inhimillistä kykyä aistia ja hahmottaa kansalaisten pyrkimyksiä ja toiveita yhteiskunnassa. Hallitsemisen sijaan poliitikon pitäisi kyetä toimimaan kansalaisen muutosagenttina yhteiskunnan kehittämisessä ja ohjaamisessa kohti parempaa tulevaisuutta. Valitettavasti monen porvarin perustuslaissa valta kuuluu kapitalistiselle liikeyritykselle eikä suinkaan jollekin hypoteettiselle kansalle. Katson, että Keskusta on ainakin hyvä kompromissi kansan ja kapitalistin välissä.
Se, että teoissa on kysymys aina laajemmasta yhteisöstä, käy ilmi, kun seuraa yhteiskunnallisia tapahtumia, julkista keskustelua ja yleensäkin vallitsevaa ilmapiiriä. Esimerkiksi yhteiskunnalliset mielipiteet eivät ole yksittäisiä ja satunnaisia, vaan kullakin mielipiteellä on useita kannattajia ja useita vastustajia. Myöskään muut yhteiskunnalliset teot eivät kumpua suinkaan yksilön päähänpistoista, vaan kysymys on yleensä yhteiskunnallisesta tai yhteisöllisestä paineesta, joka vaatii yksilön toimimaan tietyllä tavalla. Jopa rikollisesti, koska muutenhan poliisi joutuisi työttömäksi ja vankilahenkilökuntakin niin ikään olisi hetken päästä kortistoporukkaa.
Erilaiset tunnetilatkaan eivät synny tyhjästä, koska tunnehan on vain reaktiotapa johonkin ärsykkeeseen. Jos siis yhteiskunnassa on paljon vihaisia kansalaisia, ei syy tähän vihaisuuteen voi mitenkään olla kansalaisessa itsessään. Ainakin tuntuu oudolta kuvitella, että kansalainen olisi noussut kapinaan itseään vastaan muiden ihmisten tekemättömyyden vuoksi. Ei, kyllä tunnetilat yhteiskunnassa määräytyvät poliittisen prosessin kautta. Nimenomaan politiikkahan on väline, jolla yhteiskunnassa saadaan muutoksia aikaiseksi.
Jos siis kansa on raivoissaan ja puristelee nyrkkiä taskussaan, niin kysymys on tyytymättömyydestä vallitseviin oloihin. Kansa haluaa muutosta, jota ei sitten kumminkaan saada syystä tai toisesta aikaiseksi. Nyt sitten tämän oikeutetun tyytymättömyyden eristäminen ja leimaaminen yksilön häiriintyneisyydeksi ei suinkaan vähennä näitä kansalaisten tyytymättömyyden tuntemuksia, vaan päinvastoin lisäävät näitä patoutuneita paineita muutoksen aikaansaamiseksi.
Perinteinen poliittinen suhtautuminenhan lähtee siitä, että mitään ei pidä tehdä, ellei ole pakko. Yksi keino saada muutos eliminoiduksi on ohjata muutosvaatimukset normaaleihin organisatorisiin menettelytapoihin, joihin muutosvaatimukset voidaan haudata, tai vaatimusten toteuttamista voidaan viivyttää tai toteuttaa muutos vain osittain tai siten, etteivät muutosvaatimukset vaaranna hallitsevan väestönosan, porvareiden, erityisintressejä.
Monet muutosvaatimukset ovat myös sellaisia, joille ei muutoskanavia ole olemassa tai vaatimuksia, joille ei löydy riittävästi poliittista voimaa asian eteenpäin viemiseksi. Hallinnollisilla järjestelmillä on myös keinonsa jo ruohonjuuritasolla pitää huoli siitä, ettei mitään muutosvaatimuksia edes esitetä. Tämä tapahtuu usein uhkailemalla, potkut antamalla ja erilaisilla syrjimismenettelyillä, joilla tyytymätön kansalainen leimataan epäsopivaksi, sosiaalisesti rajoittuneeksi tai peräti hulluksi. Erityisen suosittua historiassa on ollut panna aktivistit eristyksiin tai jopa kieltää lailla tietynlaisten aktiviteettien muodot.
Erityinen ongelma tämän päivän Suomessa on ollut pyrkimys sananvapauden rajoittamiseen. Tämä on toteutettu perisuomalaiseen tapaan leimaamalla, mitätöimällä, kyttäämällä ja sensuurilla. Yhdeksi tehokkaaksi keppihevoseksi tai oikeastaan astaloksi on otettu vihapuheen käsite. Sitä käyttäen on vapaa verkkokeskustelu leimattu ja mitätöity merkityksettömäksi, jopa rikolliseksi. Näin ainoiksi merkityksellisiksi mielipiteiden lähteiksi jäävätkin enää hallitsevan väestönosan, porvareiden, puhuvat päät erilaisissa porvareiden omistamissa medioissa ja niiden statuslaatikoissa. Statuslaatikoissa tietenkin, jos mielipiteelle halutaan antaa jokin erityinen spotti tai kohdistus, kuten esimerkiksi pääkirjoituksessa annetaan.
Esitän poliittisen tyytymättömyyden torjuntaan poliittisen aistin käsitettä. Poliittinen aisti tarkoittaa siis inhimillistä kykyä aistia ja hahmottaa kansalaisten pyrkimyksiä ja toiveita yhteiskunnassa. Hallitsemisen sijaan poliitikon pitäisi kyetä toimimaan kansalaisen muutosagenttina yhteiskunnan kehittämisessä ja ohjaamisessa kohti parempaa tulevaisuutta. Valitettavasti monen porvarin perustuslaissa valta kuuluu kapitalistiselle liikeyritykselle eikä suinkaan jollekin hypoteettiselle kansalle. Katson, että Keskusta on ainakin hyvä kompromissi kansan ja kapitalistin välissä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä täytyy jälleen kerran ihailla kokonaisvaltaisuuttasi ja perusteellista tapaasi käsitellä tuikitärkeää asiaa.
Aloitus voisi olla vaikka yliopistotason tiivistelmä, politiikan yleisistä asioista tai mieluummin filosofiasta.
Se herättää myös kaksijakoisen kysymyksen: Miksi teemme järkemme vastaisia tekoja ja onko tekemättä jättämisellä kuitenkin hyvinkin vakavat seuraukset.
Tuhannen dollarin kysymyksiä!