Ólen nyt kahdelle ennustajalle soittanut ja tiedustellut tämän ahdistavan taloudellisen tilanteenin näkymiä ja sitä että selviänkö tästä "kolhuitta" ja kauanko tämä vie aikaa, tulos on sama kuin olisin velkaneuvojalle soittanut, ei siis mitään konkreettista tietoa, vaan neuvoja siitä miten minun tulisi toimia. Onko tällaista asiaa edes mahdollista nähdä?
taloudelliset näkymät, onko tietä parempaan
vailla valoa
2665
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Ilmeisesti ei ole, sillä minäkin olen saanut joko samantyyppisiä ohjeita tai sitten on nähty lottovoittoa tms. Voittojen ennustajia on äkkiä laskien ollut 5-6, muut ovat sitten antaneet velkaneuvontaa. Olen kärvistellyt ongelmieni kanssa jo viitisen vuotta, eikä loppua näy. Eli sanoisin, että talouden näkeminen on kinkkistä puuhaa:) Ehkä nämä näkijät ovat lukeneet suuren toiveeni, tai sitten ovat vain yrittäneet lohduttaa, kun ovat nähneet minun menevän kiihtyvää vauhtia kohti tuhoa. Tai todennäköisin vaihtoehto on, ettei kukaan ole nähnyt yhtään mitään.
Haluat siis 7 numeroa.
19, 27, 3, 14, 8, 9, 28
Juuh, tämä rivi puuttuikin kokoelmastani:)
Miksi sitten laitat tuon mainitsemani rivin kuten moni muukin?
Laitan minne? Roskiin..
Olet jo tallentanut rivin.
Hihii, juupa:) Mutta ehkä lopetan tämän kissa-hiiri leikin tähän ja odotetaan asiallisia vastauksia alkuperäisen kysymykseen.
Vailla valoa ei merkitse sitä että raha tekee onnelliseksi mutta onhan sitä kivaa olla.
Erikoista että maailman rikkaimmat ihmiset voivat olla erittäin onnettomia koska heille ei mikään riitä.
Omituista?
"Ólen nyt kahdelle ennustajalle soittanut ja tiedustellut tämän ahdistavan"
Ainakin hän kasvatti puhelinlaskua olisi varmaan järkevämpää tavata ihan livessä eikä välttämättä tarvitse siitä ottaa maksua.
Ei tässä tarkotus rikastua olekkaan, vaan saada talous taas tasapainoon ja velat maksettua niin, että tilistä jäisi edes elämiseen rahat. Puhelin lasku juu kasvoi jonkinverran, mutta nopeasti lopetin puhelut kun kuulin mitä sanottavaa heillä oli. Ja juu mielelläni menisin ihan livenä tapaamaan ennustajaa, mutta eipä ole vielä vastaan myöskään sellaista tullut, jolle ei maksaa tässähädässä tarvitsisi.
Totta on että onnellisuus ei todellankaan ole rahasta kiinni, sillä vaikka oloni on äärimmäisen raskas ja ahdistunut, niin en koe siitähuolimatta olevani onneton, vaan ihan onnellista jokseenkin äärimmäisen köyhää elämää tässä tällähetkellä eletään.
Hei V.
Haluaisitko apua tai otatko vastaan apua?
En tarkoita neuvontaa.
Mitähän mahdat tarkoittaa?
Vähän taloudellista apua.
Et varmaankaan ole tosissasi, sillä en vielä näillä keskustelupalstoilla ole törmännyt ainoaankaan ihmiseen, joka vilpittömästi ja rehellisesti tuollaista edes ehdottaa. Yleensä saa lokaa ja syytöksiä niskaansa jos asioistaan menee "ulkopuolisille" huutelemaan saati sitten apuja pyytelemään. Ei taida löytyä tästä maailmasta yksityistä henkilöä joka edes ajattelisi tosissaan lainaavansa rahaa ventovieraalle henkilölle ja ihan ymmärrettäväähän se on.
Uskomatonta ja nuo vaillavaloa ja relakssi on varmaan sama henkilö.
Kivaa varmaan mainostaa että on feikki että rahaa tulee. en muuten laita lottonumeroa.
Tässä sitte testi mitä on minun yöpöydällä relakkkkssi.
Hahaahahhahahahaaa. :)))))))))))))))
Just tätä mä tarkotan näillä keskustelupalstojen "lokaajilla ja syyttelijöillä", mutta valitan tällä kertaa kyllä skeptikko iski kirveensä kiveen. Mulle se nyt on se ja sama mitä sinä uskot ja luulet, itse kuitenkaan en tietääkseni ole jakaantunut persoona enkä eläissäni ole aiemmin kuullut koko relaxista yhtään mitään. Alkuperäinen kysymykseni on kuitenkin edelleen se, mihin apua ja neuvoja kaipaan.
Ehkä voisit yllättyä.
Joskus voi antaa hyvän kiertää ilman että sitä mainostaa olin se minä tai sinä.
Itse olen mielelläni anonyymi tosin vaikeaa tapaamisissa.
Olisiko sinulla paypal-tiliä?
Miksi ei ja miksi sen pitäisi olla laina.
Kirjasi on eläinteen liittyvä.
Mikä edes on paypall tili? Ja eikös henkilöllisyytesi tuossa kohdin tulisi selville, jos minulle rahaa laittaisit, meinaan vaan, että kyllähän noissa tilisiirroissa aina näkyy myös maksajan tiedot???????
Se nyt vaan oli ehdotus en halunnut loukata.
En mitenkään loukkaantunut, mutta ihmettelen edelleen kovasti asiaa..........
Väärin!
Kirjan nimi shakaali Frederic Forsythin mutta kyllä se ihminen on :D
Oli myös kirjahyllyssä joten tais mennä vääriin.
Plussaa siitä että elukka oli kyseessää.
Joskus olis kiva auttaa mutta....
Kiitos kuitenkin keskustelusta, ikävää on että ei voi sitä livenä kahden kesken suorittaa.
Erittäin hyvä ennustaja on Ella, löytyy haulla, hän on mukana yrityksessä, jossa muitakin.
Taitaa olla tuollainan 0700-linja sekin?
Samansuuntaista kokemusta on minulla, toki varmaan jokainen jossain kohdin selviää tavalla tai toisella. Selviämistähän se on sekin, että menee luottotiedot jne. mutta tuskin tuollaista selviytymistä tarkoitit. Ja itse sain opastusta tehdä maksusopimuksia yms. velkojien kanssa, tosin olin niin kyllä jo toiminut enkä kyllä tuollaista vastausta ennutajalta odottanut. Ei siis varmaankaan näissä asioissa kannata ennustajan puoleen kääntyä.