Olen kahden lapsen äiti.. Esikoinen on uhmäiässä, eikä usko ketään. Tavarat lentelee päivästä toiseen, on kiroilua, lyömistä ja itkua. No tätä vielä kestäisi jotenkuten, mutta vauvalla on koliikki. Tyttö on itkenyt nyt vähän yli kuukauden, eikä mikään tepsi. Päivät kulkee sumussa kun poika tekee tuhoja ja tyttö itkee. Hoidan lapset käytännössä yksin. Olemme uusio perhe, poikani isä kuoli tammikuussa (olimme olleet erossa jo kauan ennen tätä) mutta silti suren ja olen järkyttynyt.. Missä välissä kerkeän toipua tästä? Välillä en tee edes ruokaa vaan ostan jotain valmista, että poika ja mies saa syödä.. Yöt saamme joten kuten nukuttua, mutta jo heti aamulla tyttö alkaa itkeä.. Olen kaiken myötä myös sairastunut masennukseen, käyn juttelemassa psykiatrilla mutta ei se tunnu tehoavan. Kannan huonoa omaatuntoa, etten ole 2 vuotiian uhman tukena ja apuna, vaan huudan ja raivoan.. Hänhän on vain lapsi, joka ei ymmärrä.. Vaan tarvitsisi äitiä nyt eniten ohjaamaan ja auttamaan.. Voimani on vaan niin loppu etten tiedä kuinka selviän.. Mieheni on vain vähän avuksi, kantaa tyttöänsä iltaisin itku aikoina, muuten istuu omissa oloissaan tai on ystäviensä kanssa.. Totta olemme nuoria ja elämän ei tarvitse loppua lapsiin, mutta tällä hetkellä tarvitsisin kaiken tuen.. Siksi parisuhteemmekin on aika karikolla.. Koska en jaksa huolehtia siitä. Yritän aina olla superäiti, en enää tapaa ystäviäni, etteivät he näkisi tuskaani ja itkua. Puhelimessa kerron kaiken olevan hyvin, ettei minusta huolestuta.. Ystäväni eivät muutenkaan ymmärrä vaan alkavat moittia.. En siiis saa tukea heiltä. Kuulen usein lauseet "no miksi sitten teit lapsia, jos et jaksa? Olisit miettinyt sitä silloin!" " poikasi syö vieläkin öisin tuttia, eikö olisi aika vieroittaa siitä?" " miksi et vie lastasi pihalle tarpeeksi?" No koska olen loppu.. Neuvola ei auta, neuvolan tätimme ei ole ymmärtäväinen. Koliikki itku on välillä niin rasittavaa että pelkään pimahtavani.. Silti en uskalla kertoa asioista kuin miehelleni, ettei lapsia viedä tai etten leimaudu huoboksi äidiksi muiden silmissä. En ota koskaan omaa aikaa, vaan olen jatkuvasti lapsieni kanssa.. Itken joka päivä ja tunnen masentuvani vain lisää.. Onko muilla samankaltaisia kokemuksia ja miten selvisitte, tai saitte apua? Nostan hattua teille jotka olette jaksaneet päivästä toiseen.
Koliikki
16
222
Vastaukset
- oi ei
Haleja ja jaksuja. Voisinpa jotenkin auttaa... Hei, tuopa mulle lapset yhdeksi yöksi :) Mulla on 2 ja puolivuotias uhmis/ leikkikaveri. koliikki- ja refluksivauva oli , ja vaativa, mutta nukkunut nyt onneksi puoli vuotta yöt hyvin. Kai se vanhasta 2 vuoden valvomismuistista yksi yö vielä menis. Oikeesti soita heti neuvolaan. sano vaikka, et pimahdat jos et nyt saa nukuttua. Saat varmasti kodinhoitoapua tms. Ei sitä kannata hävetä. Se pn KAIKKIEN etu!
- vanhempi äiti
Se on kaikista pahinta että häpeää omaa jaksamattomuuttaan. Koska siinä et tee pelkästään hallaa itsellesi mutta myös lapsillesi.
Mielestäni muiden ihmisten kommentit voit jättää omaan arvoonsa. Vaikutat kirjoituksen perusteella kuitenkin huolehtivaiselta ja ajattelevaiselta äidiltä.
Kuka sanoo mikä ulkoilu määrä on lapselle tarpeeksi? Ja kuinka voi lapsia tehdessä tietää mitä sieltä tulee? Elämän kulkua ei voi kukaan ennalta aavistaa eikä ennustaa.
Älä häpeile uupumistasi. Sillä silloin ei kukaan auta. Rohkeasti puhut neuvolassa tilanteesta ja pyydät kodinhoidonapua. Se ei ole häpeä vaan auttaa jaksamaan sinua pahimmasta vaiheesta yli. Nämä tahot ovat tarkoitettu käytettäväksi. Ja juuri tälläisessä tilanteessa. Ajattele itseäsi ja lapsiasi. Sinun hyvinvointisi on heidän hyvinvointisi.
Kenenkään ei tarvitse olla superäiti. Tämä myytti myös aiheuttaa paljon ongelmia perheessä. Kukaan ei ole täydellinen. Jokainen tekee asiat tavallaan.
Poikasi on siinä iässä että kaipaa jo muidenkin seuraa. Onko paikkakunnallasi kerhoja joihin poikaa voisi viedä? Saisit itse hetken aikaa.
Sanoit tarvitsevasi kaiken avun. Mutta ei kukaan niitä sinulle anna jollet hae sitä apua,pyydä ja kysy. Kukaan muu ei voi tietää mitä sinä koet/tunnet.
Et uskalla kertoa miehellesi? Kuinka hän voi sitten auttaa sinua jollei tiedä? Kukaan ei vie lapsia vain sen tähden että on väsynyt. Mutta ellet hae apua ja kaivaudut syvemmälle,silloin voi joskus edessä ollakin tälläinen vaihtoehto. Tee nyt jotain kunvielä tehtävissä on ja voit siihen vaikuttaa.
Puhu,puhu ja puhu. Pyydä apua. Ole rohkea. Et vain itsesi tähden vaan myös lasten. He tarvitsevat äidin. Ei superäitiä,vaan tavallisen turvallisen äidin.
Tsemppiä ja jaksamista!- Onneton äiti
Kyllä mies tietää. Ainoa joka tietää asioistani. Viimeksi eilen yritin läheiselle ystävälle kertoa, miksi olen loppu. Sain taas vain sättimistä. Käyn tosiaan psykiatrilla ja olen kysynyt sieltä apua, mutta vaikka jopa vaihdoin naista jolle juttelen, en saa tukea. On kuin tyhjälle tuolille puhuisi. Kyllä meillä perhekerhoja on, mutta olen niin ujo ja ahdistunut, etten yksi uskalla mennä. Puistossakin suren, kun olisi muita lapsia mutta poika ei voi heidän kanssa leikkiä. Sukulais lapsetkin ovat isoja tai paljon pienempiä. Eilen onneksi pojan setä vei hänet leikkimään oman ystävänsä lapsen kanssa. Tottakai kannan tästäkin huonoa omaatuntoa, että masennukseltani en etsi pojalle seuraa.. Olen vain niin voimaton että vaikka puhun ja yritän kaikkeni, apua ei saa olematta huono ihminen tai kamala äiti. En käy baareissa, laita lapsia hoitoon koska haluan lähteä jonnekib tai muutenkaan pyydähoito apua, koska en halua tyrkyttää lapsia kellekään. Kerran pyysin pojan mummilta apua, että ottaisi hänet hoitoon kun oliniin vaikeaa.. Heti alkoi puheet että en syötä lastani, eikä pojalla ole turvallista olla kotona ja koska reppuun oli jäänyt yhdet liian pienet housut, en huolehdi kuulemma edes lapseni vaatteista.. Kotini on kuulemma epäsiisti, eikä poikaa käytetä suihkussa.. Lapset käyvät jokatoinen ilta kylvyssä, lapsilla on vaatekomerollinen vaatetta, poika syö hyvin mutta on hento koska niin olen minäkin ja niin oli isänsäkin. Neuvolassa ollaan asiasta puhuttu ja siellä samaa sanoivat, ettei pojasta koskaan tule iso kokoista. Siivoan jokapäivä itseni loppuun ettei lapsien tarvitse asua sotkussa. En voi sietää myös itsekään likaista kotia. Pojan mummi ei ole paljon edes lapsenlapsensa elämässä mutta silti levittää minusta huonon äidin kuvaa. Kyse ei siis omasta äidistäni. Olen jopa kerran soittanut hänelle, että missä kiikastaa, syytökset ovat vakavia sillä osin, että jokuvoi mennä sossuin näistä sanomaan jolloin minä ja lapset kärsimme turhaan. Tuntuu että olen ihan eristäytynyt koska pelkään ihmisten käytöstä ja tämän takia rupean kuvittelemaan että olen huono äiti. En koskaan ole lyönyt lapsia tai kohdellut heitä huonosti, aina on ruokaa ja puhtaat vaatteet, sekä siistiä.. Aina annan huomiota ja rakkautta, vaikka tosiaan olenkin loppu. Mutta yritän hakea nyt kaikki mahdolliset ja mahdottomat avut.. Läheisilleni en harmikseni voi puhua, koska kärsin siitä vain itse.
- JennikaAuttaa
Onneton äiti kirjoitti:
Kyllä mies tietää. Ainoa joka tietää asioistani. Viimeksi eilen yritin läheiselle ystävälle kertoa, miksi olen loppu. Sain taas vain sättimistä. Käyn tosiaan psykiatrilla ja olen kysynyt sieltä apua, mutta vaikka jopa vaihdoin naista jolle juttelen, en saa tukea. On kuin tyhjälle tuolille puhuisi. Kyllä meillä perhekerhoja on, mutta olen niin ujo ja ahdistunut, etten yksi uskalla mennä. Puistossakin suren, kun olisi muita lapsia mutta poika ei voi heidän kanssa leikkiä. Sukulais lapsetkin ovat isoja tai paljon pienempiä. Eilen onneksi pojan setä vei hänet leikkimään oman ystävänsä lapsen kanssa. Tottakai kannan tästäkin huonoa omaatuntoa, että masennukseltani en etsi pojalle seuraa.. Olen vain niin voimaton että vaikka puhun ja yritän kaikkeni, apua ei saa olematta huono ihminen tai kamala äiti. En käy baareissa, laita lapsia hoitoon koska haluan lähteä jonnekib tai muutenkaan pyydähoito apua, koska en halua tyrkyttää lapsia kellekään. Kerran pyysin pojan mummilta apua, että ottaisi hänet hoitoon kun oliniin vaikeaa.. Heti alkoi puheet että en syötä lastani, eikä pojalla ole turvallista olla kotona ja koska reppuun oli jäänyt yhdet liian pienet housut, en huolehdi kuulemma edes lapseni vaatteista.. Kotini on kuulemma epäsiisti, eikä poikaa käytetä suihkussa.. Lapset käyvät jokatoinen ilta kylvyssä, lapsilla on vaatekomerollinen vaatetta, poika syö hyvin mutta on hento koska niin olen minäkin ja niin oli isänsäkin. Neuvolassa ollaan asiasta puhuttu ja siellä samaa sanoivat, ettei pojasta koskaan tule iso kokoista. Siivoan jokapäivä itseni loppuun ettei lapsien tarvitse asua sotkussa. En voi sietää myös itsekään likaista kotia. Pojan mummi ei ole paljon edes lapsenlapsensa elämässä mutta silti levittää minusta huonon äidin kuvaa. Kyse ei siis omasta äidistäni. Olen jopa kerran soittanut hänelle, että missä kiikastaa, syytökset ovat vakavia sillä osin, että jokuvoi mennä sossuin näistä sanomaan jolloin minä ja lapset kärsimme turhaan. Tuntuu että olen ihan eristäytynyt koska pelkään ihmisten käytöstä ja tämän takia rupean kuvittelemaan että olen huono äiti. En koskaan ole lyönyt lapsia tai kohdellut heitä huonosti, aina on ruokaa ja puhtaat vaatteet, sekä siistiä.. Aina annan huomiota ja rakkautta, vaikka tosiaan olenkin loppu. Mutta yritän hakea nyt kaikki mahdolliset ja mahdottomat avut.. Läheisilleni en harmikseni voi puhua, koska kärsin siitä vain itse.
Kertomukset ovat niin kskettavia että ole itse täällä kyyneleet silmillä, tiedän paljon miehiä joiden mielestä nainen on se joka hoitaa lapsia ja itse käy töissä ja tu perheelle ruuan pöytään.
Omalla äitilläni on tämmöinen mies, ja olin paljon äitini tukena nuorena, autoin niin paljon kun voin.
Tällä hetkellä odotan itse esikoistani, poikani syntyy elokuun loppu puolella.
Surettaa niin paljon sinun puolestasi, että haluaisin ihan itse auttaa sinua samalla tavalla kun autoin äitiäni, ja vielä että sinulla on kaksi lasta, olet vahva kun olet jo tähän päivään saakka selvinnyt.
En tiedä olisiko hullua ehdottaa näin netin kautta apua. Ehkä voitaisin olla sähköposti kavereita ja myöhemmin rohkaisulla tavata ja jutella enemmän.
Minulla on tapanani auttaa ystäviäni ja jopa tuntemattomia sillä haluan että minuakin autettaisiin kun apua pyydän.
Sinun nämä viestit on vaan niin koskettavia ja tuntuu että ymmärrän täysin mitä tunnet.
- vanhempi äiti
Miksi miehesi ei sitten auta sinua jos tietää tilanteesi? Hän on myös vastuussa lapsista,et sinä yksin.
Käyt psykiatrilla ja tunnet ettet saa sieltä apua. Sano se heille. Suoraan. Mitä tunnet. En usko että he ummistavat silmät jos ihminen tarvitsee apua. Tai ainakin ohjaavat sinut sinne missä saisit apua.
Helppo tietysti sanoa että älä ota niin itseesi nämä kritiikit. Aina löytyy sanomista jokaisesta asiasta ja ihmisestä. Mutta kyllähän miehesi on myös vastuussa lapsista. Eikö häntä kritisoida ollenkaan?
Sinä tiedät parhaiten teidän perheen olot. Sitä ei muille ihmisille tarvitse vakuutella ja esitellä. Tuntuu että muut ovat huomanneet sinun alistumisen ja käyttävät sitä hyväksi.
Sinun olisi löydettävä se vahvuus itsestäsi millä vastaat näille ihmettelijöille. Koska koskaan pienten lasten kanssa koti,elämä tai vaatteet eivät ole tiptop kunnossa. Eipä tunnu tuon aikuisen miehen kanssakaan olevan ;).....
Yhdet pienet housut eivät tee sinusta huonoa äitiä (meillä kaapissa niitä tusinan verran), lapsi syö kyllä varmasti kaiken mitä tarvitsee ja jaksaa (meillä syömättömiä päiviä joskus), koti ei kerro vielä sinusta kaikkea (meillä kirjaimellisesti joudutaan välillä raivaamaan huushollia sotkuista),eikä lapsen pesun välistä jättäminen ole huonoa äitiyttä (meillä lapsi joskus niin väsynyt että illalla tarhasta haettaessa kannetaan suoraan sänkyyn). ENkä koe olevani huono äiti vaikka lapseni on hoidossa. Hän tykkää siellä olla.
Huono äition silloin jos ei vastaa lapsen tarpeisiin. Muut asiat ovat vain materiaalia ja jokaisen itsensä pääteltävissä miten ne omassa perheessä on.
Mies hommiin mukaan ja ottamaan vastuuta arjesta,kodista ja lapsista!- Onnetonäiti
Mies on vielä tässä kuvitelmassa, että hän voi mennä ja tulla. Siksi parisuhde onkin huonolla mallilla. Hän yrittää kyllä, mutta ei hänestä hirveästi apua ole. Jatkuva tuskastelu oman ajan puutteesta vaan tuntuu olevan. Vaikka joka päivä sitä saa. Toisinkuin minä. Tiedän itsekin että olen liiankin kiltti ihmisille. Yritän aina olla se vahvin ja auttavainen, nyt kun itse tarvitsisin apua, en sitä saa. Olen jopa pistänyt kaveri suhteita poikki, koska ystävyys ei ole minusta vain yksipuoleista, en halua että minua käytetään hyväksi. Samaa tuo mieskin sanoo "älä välitä muiden sanoista" mutta kyse on lapseni sukulaisten sanoista jotka loukkaavat niin paljon, etten tiedä kuinka sen kestäisi. Haluaisin kyllä sanoa takaisin, mutta en haluisi riidelläkään. Ehkä minun pitäisi olla itsekkäämpi ja ei niin kiltti ja kiva, että minuakin kohdeltaisiin ihmisenä.. Kilttinä kun ei nähtävästi pärjää..
- vanhempi äiti
En tiedä minkäikäinen olet,mutta kuvailet itseäsi hieman samanlaisena kuin minä olin. Kilttinä,vahvana ja auttavaisena.
Tuloksena vuosien saatossa oli se,että käteen näistä luonteenpiirteistä jäi... ei mitään. Toisten tallomista,hyväksikäyttöä,eikä minulla tuntunut olevan mitään väliä vaikka kuinka autoin muita ja olin se kiltti.
Puhuit sukulaisista jotka loukkaavat. Minua loukkasi oma äitini. Niin paljon että sain jostain vahvuutta ja katkaisin välini häneen. Hän kritisoi kaikkea mitä tein ja mitä en tehnyt. Haukkui minut ja lyttäsi minut täysin. Kerta tälläinen tilanne ja minulle riitti. Sanoin vastaan ja pidin puoleni. En ole äitistäni kuullut kohta 2 vuoteen. Välillä harmittaa mutta useasti tunnen olevan vahvempi näin.
Erään ystävyyden katkaisin kokonaan. Ja sanoin suorat sanat tälle ns. ystävälle. Hän odotti että minä vastasyntyneen kanssa jaksan tapailla häntä kun hänelle sopii. VAlvoin lapsen kanssa ja joka kerta kauniisti kerroin että tänään en millään jaksa nähdä,nähdäänkö ensi vkolla. Piti mykkäkoulua 5 kk ja silloin napsahti itsellä että nyt riitti. Kukaan ei tallo minua oman elämäni takia. Ei koskaan enää,eikä kukaan. Ei edes oma äitini.
Kun itse tarvitsin apua,kukaan ei auttanut.
Mutta nämä tekivät ainakin minusta vahvan. Pärjään itse ja yksin elämässäni. En tarvitse siihen sellaisia ihmisiä jotka ottavat mutta eivät anna. Tälläiset ihmiset kuluttavat omaa elämää ja voimia.
Miehellesi nyt tiukka puhuttelu kuinka ja miten hänen tulisi sinua auttaa. Illalla lykkäät lapset hänelle ja lähdet vaikka puolen tunnin lenkille yksin. Sekin jo auttaa. Tai kauppaan tai minne vaan: Sinun tulee olla nyt hieman itsekäs. Mies varmasti pärjää lapsien kanssa puoli tuntia-tunnin keskenään. Pieniä alkuja,koska nekin jo ovat jotain.
Kyllä mies menee jos antaa mennä. Et kuuntele kitinää tai nitinää jos lähdet sille puolen tunnin lenkille. Pidä puolesi ja ajattele itseäsi.
Nöyrtyminen ei auta sinua. Päinvastoin. Vie sinua vielä alemmaksi.
Kilttinä ei pärjää... se on fakta jonka olen itsekin kokenut ja huomannut. Ikä ehkä tuonut enemmän itsekkyyttä ja omaa tahtoa luonteeseen lisää.- Onnetonäiti
Olen 21 vuotta. Eli nuori äiti, joka saa kritiikkiä jatkuvasti. Olen silti äitini kuoleman myötä ollut aina vähän ikäistäni vanhempi. 14 vuotiaana jouduin jo hoitamaan kotityöt ja ruoka piti oppia tekemään myös. Ei ollut kuin isä, joka ei minua auttanut, piti pärjätä omillaan ihan koko ajan. Hoidin isääni kuin pientä lasta ja kestin häneltä kaiken, kunnes 17 vuotiaana muutin omilleni, koska en enää jaksanut olla äiti isälleni. Näin sitten tutustuin poikani isään, joka oli saman ikäinen kuin minä, aluksi meilläkin meni hyvin, mutta alkoholin käyttö sai hänet eri ihmiseksi, jouduin kestämään todella huonoa kohtelua ja alistumaan koko ajan,, vielä edelleenkin pelkään sanoa vastaan ihmisille, ettei minua satuteta tai huudeta. Olen kertonut kaikesta ahdistuksesta ja "traumoista" psykiatrilleni, silti niihin ei takerruta. Ne vaikuttavat edelleen elämääni joka päivä, koska en osaa elää vain ainoastaan eteenpäin. Nyt poikani isä on poissa ja ikävä on suuri, koska silti kaikesta huolimatta, hän oli lapseni isä ja minulle rakas. Olin viimeinen kelle hän soitti ja elän puhelun kanssa päivittäin. Tänään lapsilla on parempi päivä, kun minullakin on.. Tälläistä haluaisin jokaisesta päivästä, että olisimme iloisia ja asiat rullaisivat paremmin. Tyttö oireilee kyllä mahalla edelleen, mutta rauhoittuu jo edes vähän helpommin. Poikanikin sai tänään puistosta kavereita ja sain itsekin juttu seuraa, eli vähän edistystä tapahtuu. Mutta masennus joka minulla on ollut jo kohta 7 vuotta, pitäisi vaan selättää jotenkin. Äidin kuolemasta olen päässyt yli, koska sairaus vei hänet ja se olisi tapahtunut varmasti ennemmin tai myöhemmin. Mutta muuten en ole päässyt menneisyydestäni eteenpäin.
- vanhempi äiti
Paljon rankkoja asioita tapahtunut ja valitettavasti välillä ne osuu liikaa yhden ihmisen kohdalle.
Itseäni on paljon auttanut itsetutkiskelu kaiken keskellä. Mitä haluan,kuka olen ja minkälaista elämää haluan elää. Miten menneisyys on vaikuttanut minuun.
Äiti alisti koko ikäni minua ja isä kuoli raskausaikanani.
Kaikesta olen selvinnyt ajattelemalla että elän omaa elämääni,omalla tavallani. Suren omalla tavallani ja ikävöin omalla tavallani.
Muista elää. Menneisyyttä ei voi muuttaa eikä se tule takaisin. Vain tulevaisuus on muokattavissa ja sitä voi ajatella sekä suunnitella. Mitä menneisyydessä on tapahtunut täytyy miettiä/pohtia miten itse niistä pääsisi eteenpäin. Onko se juttelu psykiatrille vai jollekin läheiselle ihmiselle? Mikä auttaisi sinua menemään eteenpäin ja käsittelemään asioita parhaalla mahdollisella tavalla?
Muista että olet kaikesta huolimatta onnistunut elämässäsi. Olet saanut kaksi ihanaa lasta joita hoidat ja kasvatat parhaalla mahdollisella tavalla. Omalla tavallasi.
Lohdutukseksi voin sanoa että vauva kasvaa ja koliikkikin jossain vaiheessa helpottaa. Uhmakin muuttuu ja vähenee ajan kanssa.
Etsi itsellesi hetkiä jolloin levähdät ja teet sellaista missä rentoudut. Kun lapset ovat päiväunilla tai käyneet iltaunille. Onko se kahvihetki pullalla vai hyvän lehden luku? Ihan mikä vaan mikä tuo hyvän olon ja mielen. Niitä pitää etsiä tämän hetkisessä elämässä jotta jaksaa ja saa voimavaroja. Itseään ei saa unohtaa. Vaikka onkin lapset elämässä. Hemmotteluhetket eivät tarvitse olla isoja ja suuria. Pieniä arjen keskellä.
Lapset reagoivat sinun mielialaasi. He ovat erittäin taitavia huomaamaan jos sinulla on huonopäivä tai masentaa. Toki lapsille saa myös huonot päivätkin näyttää,mutta arkea helpottaa iloinen ja positiivinen asenne.
Lapset ovat tulevaisuutesi. Keskity heihin. Muistele menneitä,mutta älä takerru niihin.
Hyvä että päivä on ollut tänään parempi. Mukavaa kuulla!- Onnetonäiti
Kävin mieheni kanssa eilen taas läpi suhdettamme.. Aluksi se helpotti, kunnes sitä kuulee asioita joita ei tahtoisi kuulla. Mieheni sanoo että minun menneisyydessä tekemät virheet ( olen työntänyt miestäni pois luontani masennukseb takia ja satuttanut häntä tarkoittamattani) kuulemna vaivaavat häntä joka päivä. Hän on ahdistunut, koska näkee unia että eroamme tai että suhde ei enää vain toimi. Joka päivä näen, kuinka hän on turhautunut ja ehkä toivoisi minun vain sanovan, että muuta pois, olemme keskustelleet siitäkin, että hän muuttaisi omilleen, mutta jatkaisimme silti suhdetta. Mutta tiedän, että kuitenkin olisimme toistemme kanssa päivittäin ja yöt myös. Eli turhaa maksaa kahdesta asunnosta turhaan. Muutenkin 2 vuotiaani on herkässä iässä ja reagoi vahvasti muutoksiin ja muihinkin asioihin. En tahtoisi sekottaa hänenkin päätään, ettei se oma "kaveri" jolla kutsumme miestäni pojalle, olekaan enää kotona, vaan jättää meidät tänne, kai olen itsekäs koska haluan hänen jäävän. Mutta en tiedä, kuinka jaksaisin enää eroa tai erilleen muuttamisia. Mies myös tosiaan tahtoo olla päivittäin ystäviensä kanssa (harrastuksien parissa), joka on tietysti hyvä. Mutta hän saa nukkua yöt, hän saa nukkua puolille päivin, minä teen ruoan, minä siivoan, vaihdan vaipat, syötän ja huolehdin tärkeistä asioista. Käyn myös melkeinpä aina yksin kaupassa.. Eli minun rahani ovat ruokaan, hänen rahoistaan menee ruokaan ja muuhun tarpeelliseen alle puolet saman verran. Yleensä rahat vain katoavat ja syynä yleensä pelit tai viihteellä käynti kerran kuussa. Tottakai pitää olla harrastuksia ja ystäviä, mutta hän tosiaan nukkuu jopa 12 päivällä jonka jälkeen menee istumaan koneelle tai pelailee, siitä jonkin ajan päästä hänen kaveri tulee meille ( saattaa olla koko päivän, yöhönkin asti) joka on välillä ihan kivaakin, koska auttaa lasten kanssa edes hieman, mutta n. Klo kuuden aikoihin joka toinen päivä, menee kavereiden kanssa harrastuksiensa pariin ja tulee vasta yhdeksältä illalla. Kyllä hän kysyy onko asia ok, että menee,, mutta kuinka siihen voisi vastata ei? Nämä ovat kuitenkin asioita joita en tahtoisi rajoittaa, koska huomaan miten hänen tulee paha olla täällä kotona.. Edes sitten hän on hetkellisesti onnellinen. Yleensä sen aikaa kun hän on poissa, itken kotona ja yritän hoitaa kaiken jälleen ihan yksin.. Olen todella onneton, ettei hän ole auttamassa. Kun hän palaa, en tahdo näyttää että olen itkenyt vaan esitän kaiken olevan hyvin.. Ettei hän pääse sanomaan " taas tälläinen päivä" olenko siis todella hirveä, kun ajattelen ettei mies saisi mennä noin paljoa ? Koska itse en vapaa aikaa saa, olen kai ehkä kateellinenkin. Mutta vain vähän. Itse valitsen jäädä koliikki vauvani tueksi ja turvaksi. Koska hän ei syö pullosta, niin kuinka voisin häntä edes jättääkään.. Valitanko siis turhasta ja pitäisi antaa miehen tehdä niinkuin haluaa, etten olisi mäkättävä ja kamala ämmä? Olen liian kiltti, tiedän.. Pahinta on että vaikka yritän saada miehelleni hyvää oloa, hän ei sitä taida tajuta, eikä kyllä todellakaan kiittele, kuinka saa omaa aikaa ja nukkua, eikä tarvitse olla kuin valmiissa pöydässä. Itse vain alan tuntea itseni niin arvottomaksi, mitättömäksi ja alistetuksi. On vain niin riittämätön olo, koska emme ole lähekkäin enää. Tunnen itseni myös usein todella rumaksi, koska mieheni ei osoita kiinnostusta enää niinkuin ennen.. Tiedän etten todellakaan ole siis mikään maailman rumin ihminen, mutta se tunne vain tulee.. Että haluaako mies ehkä kauniimman ja paremmassa kunnossa olevan naisen. Ajatus maailmani ehkä vain johtuu siitä, että masennus saa minut välillä vainoharhaiseksi. Ja no, mieheni kyllä on kertonut millainen on hänen nais ihanteensa.. Enkä minä kuvastu siihen fantasiaan ollenkaan. Silti, kyllähän minulle uskottelee, että rakastaa ja haluaa yrittää.. Ehkä sen vain pitäisi vain riittää minulle, silti tunnun vaativan enemmän. Haluaisin sitä yhteistäkin aikaa, en vain arkea. Haluaisin voida nauraa mieheni kanssa ja olla edes hetki lähekkäin. Miksi hän asettaa minut tälläiseen tilanteeseen, jossa minun on huono, mutta silti myös hyvä? Kuinka tästä kierteestä pääsee? Koska ero on se viimeinen ratkaisu.. Rakastan häntä liikaa.
- vanha äiti
Onnetonäiti kirjoitti:
Kävin mieheni kanssa eilen taas läpi suhdettamme.. Aluksi se helpotti, kunnes sitä kuulee asioita joita ei tahtoisi kuulla. Mieheni sanoo että minun menneisyydessä tekemät virheet ( olen työntänyt miestäni pois luontani masennukseb takia ja satuttanut häntä tarkoittamattani) kuulemna vaivaavat häntä joka päivä. Hän on ahdistunut, koska näkee unia että eroamme tai että suhde ei enää vain toimi. Joka päivä näen, kuinka hän on turhautunut ja ehkä toivoisi minun vain sanovan, että muuta pois, olemme keskustelleet siitäkin, että hän muuttaisi omilleen, mutta jatkaisimme silti suhdetta. Mutta tiedän, että kuitenkin olisimme toistemme kanssa päivittäin ja yöt myös. Eli turhaa maksaa kahdesta asunnosta turhaan. Muutenkin 2 vuotiaani on herkässä iässä ja reagoi vahvasti muutoksiin ja muihinkin asioihin. En tahtoisi sekottaa hänenkin päätään, ettei se oma "kaveri" jolla kutsumme miestäni pojalle, olekaan enää kotona, vaan jättää meidät tänne, kai olen itsekäs koska haluan hänen jäävän. Mutta en tiedä, kuinka jaksaisin enää eroa tai erilleen muuttamisia. Mies myös tosiaan tahtoo olla päivittäin ystäviensä kanssa (harrastuksien parissa), joka on tietysti hyvä. Mutta hän saa nukkua yöt, hän saa nukkua puolille päivin, minä teen ruoan, minä siivoan, vaihdan vaipat, syötän ja huolehdin tärkeistä asioista. Käyn myös melkeinpä aina yksin kaupassa.. Eli minun rahani ovat ruokaan, hänen rahoistaan menee ruokaan ja muuhun tarpeelliseen alle puolet saman verran. Yleensä rahat vain katoavat ja syynä yleensä pelit tai viihteellä käynti kerran kuussa. Tottakai pitää olla harrastuksia ja ystäviä, mutta hän tosiaan nukkuu jopa 12 päivällä jonka jälkeen menee istumaan koneelle tai pelailee, siitä jonkin ajan päästä hänen kaveri tulee meille ( saattaa olla koko päivän, yöhönkin asti) joka on välillä ihan kivaakin, koska auttaa lasten kanssa edes hieman, mutta n. Klo kuuden aikoihin joka toinen päivä, menee kavereiden kanssa harrastuksiensa pariin ja tulee vasta yhdeksältä illalla. Kyllä hän kysyy onko asia ok, että menee,, mutta kuinka siihen voisi vastata ei? Nämä ovat kuitenkin asioita joita en tahtoisi rajoittaa, koska huomaan miten hänen tulee paha olla täällä kotona.. Edes sitten hän on hetkellisesti onnellinen. Yleensä sen aikaa kun hän on poissa, itken kotona ja yritän hoitaa kaiken jälleen ihan yksin.. Olen todella onneton, ettei hän ole auttamassa. Kun hän palaa, en tahdo näyttää että olen itkenyt vaan esitän kaiken olevan hyvin.. Ettei hän pääse sanomaan " taas tälläinen päivä" olenko siis todella hirveä, kun ajattelen ettei mies saisi mennä noin paljoa ? Koska itse en vapaa aikaa saa, olen kai ehkä kateellinenkin. Mutta vain vähän. Itse valitsen jäädä koliikki vauvani tueksi ja turvaksi. Koska hän ei syö pullosta, niin kuinka voisin häntä edes jättääkään.. Valitanko siis turhasta ja pitäisi antaa miehen tehdä niinkuin haluaa, etten olisi mäkättävä ja kamala ämmä? Olen liian kiltti, tiedän.. Pahinta on että vaikka yritän saada miehelleni hyvää oloa, hän ei sitä taida tajuta, eikä kyllä todellakaan kiittele, kuinka saa omaa aikaa ja nukkua, eikä tarvitse olla kuin valmiissa pöydässä. Itse vain alan tuntea itseni niin arvottomaksi, mitättömäksi ja alistetuksi. On vain niin riittämätön olo, koska emme ole lähekkäin enää. Tunnen itseni myös usein todella rumaksi, koska mieheni ei osoita kiinnostusta enää niinkuin ennen.. Tiedän etten todellakaan ole siis mikään maailman rumin ihminen, mutta se tunne vain tulee.. Että haluaako mies ehkä kauniimman ja paremmassa kunnossa olevan naisen. Ajatus maailmani ehkä vain johtuu siitä, että masennus saa minut välillä vainoharhaiseksi. Ja no, mieheni kyllä on kertonut millainen on hänen nais ihanteensa.. Enkä minä kuvastu siihen fantasiaan ollenkaan. Silti, kyllähän minulle uskottelee, että rakastaa ja haluaa yrittää.. Ehkä sen vain pitäisi vain riittää minulle, silti tunnun vaativan enemmän. Haluaisin sitä yhteistäkin aikaa, en vain arkea. Haluaisin voida nauraa mieheni kanssa ja olla edes hetki lähekkäin. Miksi hän asettaa minut tälläiseen tilanteeseen, jossa minun on huono, mutta silti myös hyvä? Kuinka tästä kierteestä pääsee? Koska ero on se viimeinen ratkaisu.. Rakastan häntä liikaa.
Käykö miehesi ollenkaan töissä?
Ei kannata arvailla, mitä miehesi ajattelee. Jos se kiinnostaa, kysy suoraan, mutta älä pane sanoja hänen suuhunsa ja asetta hänen käteensä. Äläkä karkota miestäsi kodistanne, jos et halua hänen lähtevän. Onhan se hänen ja hänen lapsensakin koti.
Lopeta näytteleminen ja kieroilu ja kerro miehellesi, miltä sinusta tuntuu. Tee se kuitenkin ystävällisessä hengessä, kun kerran rakastat häntä.
Lapsesi vauva-aika on lyhyt ja ohimenevä. Älä tee kohtalokkaita päätöksiä tässä tilanteessa.
Et voi elää toisen ihmisen elämää. Omassa elämässä on jokaiselle tarpeeksi.
- vanhempi äiti
Mielestäni näihin parisuhde asioihin on vaikea ottaa kantaa,kun ei tiedä kuin toisen puolen ja kertomuksen.
Mutta jos haluat muutosta ja haluat miehen olevan enemmän kanssanne,muutos pitää lähteä ensin itsestä.
Jos mies kysyy voiko lähteä ja sanot että voi,vaikka et haluaisikaan, teet siinä itse suuren virheen. Asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä. Mies olettaa että asia on ok,ettei menemisessä ole mitään muuta vaihtoehtoa. Jos haluat miehen pysyvän kotona,sanot että ei tänään tai auttaisitko huomenna yms. Itse pitää sanoa mitä haluaa! Toinen ei sitä tiedä.
Jos olet itkenyt,miksi et näytä sitä miehelle? Hän on muuten siinä luulossa että kaikki on hyvin ja näin mennään. Ei itkun näkemisestä tarvitse tehdä suurta draamaan tai toisen syyttelyä. Kerrot että olet niin väsynyt,tarvitset vähän apua ja on ollut pahamieli.
Jämäkkyyttä pitää hieman löytyä. Jos jotain tahtoo,sen eteen on tehtävä töitä. Parisuhde on myös sellainen. Miehelle voisi myös kertoa tämän jos pelkää suhteen kariutuvan. Jos annat kuvan että meneminen on ok,niin mies olettaa tietysti että asia on näin ja voi mennä.
Etskikää arjesta niitä ilon ja naurun hetkiä. PIeniä asioita,jotka tekevät onnelliseksi. Ja puhukaa asoista suoraan. Ei olettaen tai luullen.
Edelleenkin painotan että jätä välillä lapset miehelle hetkeksi ja mene vaikka itse pienelle lenkille. Mies eikä lapset siihen kuole jos joutuvat hetken keskenään olemaan. Päin vastoin. Mies näkeä mitä sinä teet joka päivä.- Onnetonäiti
Yritin tänään päästä osasto hoitoon. Mies päätti nyt sitten ottaa ja lähteä. Kyllä ollaan puhuttu, että jos asumusero tms auttaisi, mutta ero tuntuu olevan ainoa ratkaisu silti, tytön koliikki loppui, olen siitä niin onnellinen. Mutta oma vointini huononee eron lähestyessä loppuaan, en osaa olla tai toimia. Ahdistaa kauhean paljon. Yritin nukkua, mutta lepo ei vie väsymystä, epätoivon tunteet valtaavat minut jatkuvasti, jään yksin kahden pienen kanssa, ilman ystäviä ja kunnon tukea. Ajattelin että pääsisin osastolle purkamaan oloa ja lepäämään, mutta en kuulemma ole tarpeeksi sairas sinne mennäkseni, eli pakko jaksaa. Totuus vain on, etten jaksa. Kunpa tilanteeseen tulisi joku järki.
- JennikaAuttaa
Onnetonäiti kirjoitti:
Yritin tänään päästä osasto hoitoon. Mies päätti nyt sitten ottaa ja lähteä. Kyllä ollaan puhuttu, että jos asumusero tms auttaisi, mutta ero tuntuu olevan ainoa ratkaisu silti, tytön koliikki loppui, olen siitä niin onnellinen. Mutta oma vointini huononee eron lähestyessä loppuaan, en osaa olla tai toimia. Ahdistaa kauhean paljon. Yritin nukkua, mutta lepo ei vie väsymystä, epätoivon tunteet valtaavat minut jatkuvasti, jään yksin kahden pienen kanssa, ilman ystäviä ja kunnon tukea. Ajattelin että pääsisin osastolle purkamaan oloa ja lepäämään, mutta en kuulemma ole tarpeeksi sairas sinne mennäkseni, eli pakko jaksaa. Totuus vain on, etten jaksa. Kunpa tilanteeseen tulisi joku järki.
Se mitä minä näen mitä tarvitset on kunnon ystävä joka kuuntelee ja auttaa, halaisin itse olla se kuunteleva ja auttava ihminen.
Et saa ysin murehtia näin paljon asioita, ja vielä kahden lapsen kanssa.
Kyyneleet tuli silmille näitten juttujen lukemisessa.
Itse odotan pientä poikaani joka syntyy elokuussa. Ja ollaan juuri muutettu mieheni kanssa, ja en tunne täältä seudulta ketään, ja itse asiassa en edes ole koskaan ollut täällä päin.
Ja juttelu kaveritkin on hävinnyt sillä raskauteni taisi säikyttää heidät pois, ja nyt sitten kaverina on minun kultani ja äiti nyt on myös kovasti tukena, mutta hänenkin kanssa tulee paljon erimielisyyksiä ja riitoja...
Yritän sanoa että jos olisit kiinnostunut ''netti kaverista'' voisimme alussa sähköposti viesteillä vaikka jutella tai miks ei vaikka täällä chatissa... vaikka onkin järjetön ajatus ja toisaalta melko pelottavaa... mutta sä tarttet kaverin ! Se on se joka sua tällä hetkellä voi auttaa eniten!
joo totta on neuvolatkin ja psykiatrit, mutta esim mä en uskolla kaikkea niillekkään kertoa, luotettavinta on hyvä ystävä :)
- Lintta.
Tuntuu tosi pahalta puolestasi että olet tuollaiseen tilanteeseen joutunut,ihan pahaa teki lukea. Voin vain kuvitella miltä sinusta tuntuu! Itselläni on vain yksi lapsi joka kohta vuoden ikäinen eikä ole ollut koliikkia tai muuta ja mies auttaa ok, mutta silti olen hänen syntymästään asti ollut joka hetki väsynyt. Olen koko elämäni kärsinyt uniongelmista ja vauvan tulo ei siihen paljoa auttanut.
Menetin myös itse melkein kaikki ystäväni raskausaikana,että aika yksinäistä pääasiassa on kun mies on pitkään töissä.
Minusta miehesi tekee erittäin väärin kun ei osallistu, omalla miehellänikin oli aluksi vaikeaa kun vauva tuli niin ei oikein tiennyt miten olla vauvan kanssa tai auttaa, mutta otin vaan hänet väkisin mukaan hommiin ja lähdin itse muutaman kerran viikossa lenkille että mies oppii olemaan pienen kanssa.
Oma tilanteeni ei ole mitään verrattuna sinun tilanteehesi, pidän peukut pystyssä että saatte miehen Kanssa asiat sovittua. Ottakaa omaa aikaa kun saatte lapset nukkumaan. Kerro miehellesi että oman jaksamisesi takia tarvitset vähän omaa aikaa. Itse olen ainakin paljon paremmalla tuulella kun olen pakottanut itseni välillä lenkille ihan yksin. Kerroin myös miehelleni suoraan että hän saisi antaa minulle vähän enemmän huomiota ja niin kävikin sitten antamaan kun huomasi miten paljon paremmalla tuulella olen.
Kaikesta huolimatta hyvää kevättä sinulle ja koita pärjätä - vanhempi äiti
Voi,kun kurjasti mies teki :(.
Mutta ehkä parempi antaa mennä jos ei kestä eikä halua vastuuta ottaa. Jääpä yksi murehdittava vähemmän elämään.
Nyt vaan puhut painokkaammin tilanteestasi neuvolassa. Sanot tiukasti että tarvitse apua. Tuntuu oudolta ettet saa sieltä apua tuollaiseen tilanteeseen.
Itse kun odotin ja olin hetken aikaa yksin siinä,niin joka neuvola kerralla kyseltiin tarvitsenko apua ja ottaisinko kotihoitoa vastaan.
Soita vaikka itse suoraan paikkakuntasi perhehoitoon. Löydät netistä numerot varmasti.
Kyllä tuossa tilanteessa sinun pitäisi saada jonkinlaista apua. Edes jotain pientä joka auttaisi jaksamaan ja kantamaan sinua tilanteen yli. Oletko katsonut MLL tarjonnan? Jos ottaisit sieltä hoitoapua?
Tsemppiä kovasti!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mielessäni vieläkin T
Harmi että siinä kävi niinkuin kävi, rakastin sinua. Toivotan sulle kaikkea hyvää. Toivottavasti löydät sopivan ja hyvän371826Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k61401Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita – neljä Jyväskylän Outlaws MC:n jäsentä vangittu: "Määrät p431396- 141362
Nähtäiskö ylihuomenna taas siellä missä viimeksikin?
Otetaan ruokaöljyä, banaaneita ja tuorekurkkuja sinne messiin. Tehdään taas sitä meidän salakivaa.11355Persut petti kannattajansa, totaalisesti !
Peraujen fundamentalisteille, vaihtkaa saittia. Muille, näin sen näimme. On helppo luvata kehareille, eikä ne ymmärrä,71324Sinäkö se olit...
Vai olitko? Jostain kumman syystä katse venyi.. Ajelin sitten miten sattuu ja sanoin ääneen siinä se nyt meni😅😅... Lis01294Housuvaippojen käyttö Suomi vs Ulkomaat
Suomessa housuvaippoja aletaan käyttämään vauvoilla heti, kun ne alkavat ryömiä. Tuntuu, että ulkomailla housuvaippoihin11260Hyvää yötä ja kauniita unia!
Täytyy alkaa taas nukkumaan, että jaksaa taas tämän päivän haasteet. Aikainen tipu madon löytää, vai miten se ärsyttävä21210Lepakot ja lepakkopönttö
Ajattelin tehdä lepakkopöntön. Tietääkö joku ovatko lepakot talvella lepakkopöntössä ´vai jossain muualla nukkumassa ta21183