Miesystävälläni on noin 1,5 v lapsi

opettelee juuri puhumaan. Totutamme häntä pitämään minua äitinä ja opetamme häntä sanomaan minua äidiksi, jotta hänen olonsa meillä olisi kodin omainen.
Lapsen äidille emme ole kertoneet. Häntä sanomme lapselle etunimellä. Olisi hieno jutu jos miehen lapsi pitäisi minua äitinään kun itselläni ei ole lapsia.
Olisi hieno äitienpäivä lahja mulle. Pidän siitä vekarasta paljon, ja kasvatamme yhdessä hänet osaksi minun elämää ja tapojani. Mietin vaan että mitä mahtaa lapsen äiti tuumia, kun lapsi sanoo häntä etunimellä ja kutsuu mua äidiksi? Mutta se on sen ajan murhe. Toimimmeko oikein? Minusta kyllä. Olen hyvä lasten kanssa, kun kotona tenava on heitteillä, eikä tapoja opeteta eikä siisteyttä.
9184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eikö sinulla tosiaan ole muuta elämää kuin tehtailla näitä älyvapaita aloituksiasi tänne keskustelupalstalle?

Kuvitteletko tosiaan, että me muut emme huomaa, että kyseessä on jälleen kerran sinun aloituksesi, jossa tehtäväsi on vain mustamaalata uusia puolisoita? Kuvitteletko, että olemme todella niin tyhmiä? No, ikävä tuottaa pettymys, mutta emme ole. Kaikki täällä tunnistavat sinun aloituksesi, niin kirjoitustyylistä kuin sairaasta asiasisällöstäänkin.

Ja kun et koskaan saa miellyttäviä vastauksia näihin mielenvikaisiin aloituksiisi, vastaat niihin itse muka eri henkilönä, mutta edelleen: me muut tunnistamme joka ikisen kirjoituksesi.

Neuvo sinulle: Hanki elämä. Siis ihan oikeasti. Ymmärrän, että miehesi lähtö järkytti mielenterveyttäsi pahasti, mutta koita nyt hyvä ihminen jo tehdä jotain itsellesi ja elämällesi. Olet ihmisraunio, jonka päivät kuluvat netin keskustelupalstaa terrorisoiden ja vihaten jotain sellaista, mikä ei ole koskaan tehnyt sinulle mitään pahaa tai mistä sinulla ei ole mitään kokemusta. Mene ulos, hanki itsellesi ammattiapua.

Äänestä

tapa lissu ittes

Äänestä

Tuo kiusaus on monella nyxällä. Mutta pidän sinua epärehellisenä ihmisenä ja
epävarmana asemastasi. Lapsen äiti on äiti, hänen asemaansa lapsen synnytä-
jänä et voi kumota.

Voithan "leikkiä" äitiä ja höperehtiä, että muka olisit jotenkin ylivoimainen lapsen
oikeaan äitiin nähden. Palaa todellisuuteen, mutta ole silti pienokaiselle kiltti, jos
tuo tarinasi on totta.

Äänestä
  • No eihän tuo aloitus mitenkään totta ole. Älli käteen ja vähän miettii, niin hölmökin tajuaa sen, kuka tämänkin aloituksen takana on. Tämä on typeriä provo!

    Tämän provon tarkoitus on lietsoa exät ja nyksät sanasotaan! Joten ei kannata edes kommentoida tätä aloitusta.

    Äänestä

Tää on taas näitä juttuja :/
Lapsen äiti on se äiti! Uusiota puhutaan etunimellä tai jos lapset keksivät hänelle jonkun kutsumanimen niin sillä. Meillä lasten äiti on äiti ja minua puhutellessa sanovat varamammaksi (millä minua kutsuu muutama ystävän muksukin) ja jos vahingossa äidiksi sanovat niin korjaat kyllä heti.

Äänestä

Minun lapseni sanoo uutta miestäni isäksi. On itse halunnut niin tehdä ja kokee minut ja mieheni perheekseen. Biologista isäänsä näkee kyllä mutta ei koe häntä enää isänään niinkään.

En tietenkään ole opettanut tuota hänelle. Lapsen biologista isää minä sanon isäksi. Mutta kai uusi isä vaan on hoitanut isän roolin niin paljon paremmin.

Äänestä
  • Ai se jämämies ;)

    Äänestä

Kyllä minua miehenkin lapset kunnioittavat suuresti ja kutsuvat näin ollenäidiksi myös yleisillä paikoilla. Olisihan se noloa jos etunimellä huudeltaisi, sentään kakaroista on kyse.
Minä olen äiti ja se pitää hyväksyä, myös ex vaimon, joka ei osaa lapsiaan hoitaa sillä tavoin kuin minä haluan. Vielä joskus kiittää jos ymmrärtää lapsen parhaan..

Emme edes miehen kanssa keskustelleet etteikö hänen kersat minua äidiksi kutsuisi, sehän olisi loukkaus jos niin ei olisi.

Äänestä
  • mielipuolista juttua mistä olet karannut, mielisairaalastako..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äitipuoli kohta äiti kirjoitti:

opettelee juuri puhumaan. Totutamme häntä pitämään minua äitinä ja opetamme häntä sanomaan minua äidiksi, jotta hänen olonsa meillä olisi kodin omainen.
Lapsen äidille emme ole kertoneet. Häntä sanomme lapselle etunimellä. Olisi hieno jutu jos miehen lapsi pitäisi minua äitinään kun itselläni ei ole lapsia.
Olisi hieno äitienpäivä lahja mulle. Pidän siitä vekarasta paljon, ja kasvatamme yhdessä hänet osaksi minun elämää ja tapojani. Mietin vaan että mitä mahtaa lapsen äiti tuumia, kun lapsi sanoo häntä etunimellä ja kutsuu mua äidiksi? Mutta se on sen ajan murhe. Toimimmeko oikein? Minusta kyllä. Olen hyvä lasten kanssa, kun kotona tenava on heitteillä, eikä tapoja opeteta eikä siisteyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu