5%vähemmistön miespuolisten edustajien rohkea ja vaaroja täynnä oleva matka ruotsiin sotien aikaan.
Siinä riittää kerrottavaa.
Siinä riittää kerrottavaa.
Vägen till Sverige
kansa taistelee
63361
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 63
Vanhimmat
Tiedätkö, mistä todella riittää kerrottavaa?
Et vai? No sitten kerron.
Minulla sattuu olemaan oma kappale Jukka Kulomaan väitöskirjasta ("Käpykaartiin? 1941-1944 Sotilaskarkuruus Suomen armeijassa jatkosodan aikana"), joka on kaikkein yksityiskohtaisin ja arvovaltaisin tutkimus tuosta aiheesta. Itse asiassa ainoa perusteellinen tutkimus aiheesta.
Tuosta väitöskirjasta löytyy erittäin paljon yksityiskohtaista tietoa muun muassa siitä,
a) millä Suomen alueilla reserviläisiä jäi keskimääräistä enemmän saapumatta palvelukseen kesäkuussa 1941 ja ryhtyi käpykaartilaisiksi (vihje näin aluksi: ne eivät ole ruotsinkielisiä alueita),
b) missä yksiköissä oli keskimääräistä enemmän sotilaskarkureita vuoden 1941 aikana (vihje näin aluksi: ne eivät ole ruotsinkielisiä yksiköitä), sekä
c) Missä yksiköissä oli keskimääräistä enemmän sotilaskarkureita kesän 1944 aikana (vihje näin aluksi: nämäkään eivät ole ruotsinkielisiä yksiköitä),
ja paljon muuta kiinnostavaa.
Aloitetaan vaikka Suomen armeijan divisioonien sotilaskarkuriluvuilla kesä-elokuussa 1944, jatkosodan lopputaistelujen aikana, jolloin sotilaskarkuriongelma oli pahimmillaan. Pyydän erityisesti kiinnittämään huomiota 17. divisioonaan, sillä se oli ainoa valtaosaltaan ruotsinkielinen divisioona. Suuri valtaenemmistö kaikkien muiden divisioonien sotilaista oli suomenkielisiä.
4.D 1250 - 1400 sotilaskarkuria
18.D 1120 sotilaskarkuria
5.D 1050 sotilaskarkuria
6.D 1017 sotilaskarkuria
2.D n.1000 sotilaskarkuria
3.D n. 700 - 1000 sotilaskarkuria
11.D 685 sotilaskarkuria
7.D 621 sotilaskarkuria
10.D 567 sotilaskarkuria
17.D 500 sotilaskarkuria
8.D 462 sotilaskarkuria
15.D 311 sotilaskarkuria
1.D 189 sotilaskarkuria
14.D 76 sotilaskarkuria
Siis yhteensä 14 divisioonaa. Lisäksi useita prikaateja, mutta tuossa listassa on vain divisioonia, koska ne olivat suurin piirtein saman kokoisia ja siksi vertailukelpoisia.
Todetaan, että vain neljässä suomenkielisessä divisioonassa oli vähemmän sotilaskarkureita kuin ruotsinkielisessä 17. divisioonassa.
Todetaan edelleen, että yhdeksässä suomenkielisessä divisioonassa oli enemmän sotilaskarkureita kuin ruotsinkielisessä 17.divisioonassa.
Nämä ovat hyvin mielenkiintoisia lukuja. Tämä on vasta alkua...
"Erään alun perin Pietarsaaressa kootun tykkipatterin postin erikoistarkkailu paljasti, että yksikössä oli keskusteltu jo toukokuussa (1944 lisäys tämän kirjoittajan) yleisesti Ruotsiin menosta ja myös suunniteltu tällaisia hankkeita. Suurelta osin ruotsinkielisen 17. Divisioonan postissa pantiin merkilleheinäkuussa (1944) merkille "sangen räikeää epäisänmaallisuutta:isänmaakäsitteelle nauretaan, hallituksen jäseniä solvataan, kotiväkeä kehotetaan pakenemaan Ruotsiin, jonne luvataan tulla its perässä...
17. Divisioona Kurt Bäckman
Bäckmanin oman kertoman mukaan patruunatäydennyksen hankkiminen vei hänen kaiken aikansa, eikä hän ehtinyt käydä linjassa olevien komppanioiden luona. Noin kello 13 aikaan alkoi pataljoonan sotilaita irtautua linjasta. Bäckman ei onnistunut saamaan pakenevia sotilaita palaamaan asemiinsa ja hän luuli venäläisten saaneen aikaan läpimurron naapuripataljoonan lohkolla. Lopulta hän antoi pataljoonalle irtaantumiskäskyn. Viipurin puolustus romahti ja kaupunki menetettiin vain noin viisi tuntia kestäneen taistelun jälkeen. Kemppi ja Bäckman yrittivät huonolla menestyksellä ryhmittää puolustusta ensin Patterinmäen alueelle ja sen jälkeen Linnansalmen taakse. Asemat saatiin vakautettua vasta Kivisillansalmen taakse.
Eihän Bäckman ollut 17.D:ssä. Hän oli yksi 20.Pr:n pataljoonankomentajista, ja 20.Pr (joka perääntyi epäjärjestyksessä Viipurista 20.6.1944 kärsittyään vain vähäisiä tappioita ja menetti pitkäksi aikaa taistelukykynsä) oli täysin suomenkielinen yksikkö, jolla ei ollut mitään tekemistä 17.D:n kanssa.
Puhut siis siitä divisioonasta (17.D), josta lähti karkureiksi selvästi vähemmän miehiä kuin suurimmasta osasta suomenkielisiä divisioonia.
Tästä ketjusta löytyvät muun muassa Suomen armeijan kaikkien 14 divisioonan karkuruusluvut kesän 1944 osalta (kesä-elokuu). Niistä ilmenee ihan selvästi, että peräti yhdeksässä suomenkielisessä divisioonassa sotilaskarkurien määrä oli korkeampi kuin armeijan ainoassa ruotsinkielisessä divisioonassa (17.D). Vain neljässä suomenkielisessä divisioonassa karkurien lukumäärä oli vähäisempi kuin 17.D:ssa.
Sen tyyppisiä mielialaraportteja jota tuossa lainaat löytyy myös monista suomenkielisistä yksiköistä, mutta niitä sinä et (tietenkään) siteeraa. Oleellisempaa kuin rivimiesten suunsoitto on se, missä määrin miehet itse asiassa pysyivät rintamalla eivätkä lähteneet karkureiksi, ja tässä suhteessa 17.D osoittautui armeijan ja maanpuolustuksen kannalta luotettavammaksi kuin suurin osa suomenkielisistä divisioonista, kuten mainitsemani tilastot osoittavat.
d) Mistä yksiköistä oli keskimääräistä enemmän sotilaskarkureita RUOTSIIN kesällä 1944?
Jukka Kulomaan Käpykaartiin? -väitöskirjan (Karkuruus Ruotsiin lisääntyy -luku, sivut 337 - 348, katso erikoisesti kirjan sivut 337-341), mukaan Ruotsin Uumajassa oli keväällä 1945 peräti 800 sotilaskarkuriksi luokiteltavaa suomalaista miestä ja näistä 3/4 osaa eli 600 oli kotoisin Suomen ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta!
Tässä on Kulomaan Käpykaartiin? -kirjasta yhtäjaksoinen pätkä s. 340-341 sivuilta:
Sivulla 340:
"Tulevalle kehitykselle enteelliseksi osoittautui kuuden Munsalasta lähteneen sotilaan onnistunut pakomatka Merenkurkun yli vuodenvaihteessa 1943-1944. Miehet saapuivat uudenvuodenyönä veneellä Holmön lähellä olevalle Fjädereggenin majakalle, kertoivat palvelleensa Syvärin rintamalla ja olevansa väsyneitä sotaan. Lehtiuutisten välityksellä asia tuli sittemmin tunnetuksi myös Suomen puolella. Myöhemmin kevään kuluessa luvattomat rajanylitykset alkoivat nimenomaan Merenkurkun alueella huomattavasti lisääntyä sen jälkeen, kun yleiseen tietoisuuteen oli tullut, että ylipäässeitä ei palautettaisi takaisin. Uumajaan perustetulla vastaanottoleirillä kerrottiin toukokuun puolivälissä olleen noin 70 henkeä ja KUUKAUDEN loppuun mennessä valtiollisen poliisin Vaasan osasto arvioi toimipiirinsä kautta lähteneiden luvun nousseen jo toiselle sadalle. Sotilaskarkureiden ohella pakolaisten joukossa oli myös siviiliväestöä.
Vielä jyrkempään kasvuun luvaton liikenne lähti kesällä, kun taistelut rintamilla olivat alkaneet. Heinäkuussa Ruotsin viranomaiset ilmoittivat saapuneiden kokonaisluvuksi jo noin tuhat (1000), joista vajaa puolet oli Valpon arvion mukaan sotilaskarkureita. Pohjanlahden rannikon metsissä ja saarissa tiedettiin piileskelevän lisää väkeä odottamassa otollista ajankohtaa ylimenolle ja öiden elokuussa pimennyttyä alueelle kerrottiin levinneen "oikein Ruotsiin lähtemisen vimma". Liikehdintä heijastu veneiden hontojen voimakkaana nousuna, ja jotkut veneen omistajat näkivät kuljetuksissa myös mahdollisuuden sievoisiin ylimääräisiin ansioihin. karkureiden kertomusten mukaan matkasta saatettiin enimmillään veloittaa kymmenenkintuhatta markkaa.
Ylimenneiden tarkkaa määrää ei saatu selville, sillä kaikki eivät ilmoittautuneet naapurimaan viranomaisille, vaan jäivät piilottelemaan sukulaisten tai tuttavien luo. Osa loikkareiksi epäillyistä saattoi tosiasiassa oleskella edelleen kotimaassa.
Sivu 341:
Sotilaspiirien syksyllä 1945 laatimien luetteloiden mukaan - ne ovat tässä paras ja kattavin lähde - Ruotsiin paenneiden sotilaskarkurien luku kohosi vuoden 1944 alusta lukien noin 800:aan, joista vajaat 80 ajoittui tammi-toukokuulle, noin 660 kesäkuun alun ja välirauhan (19.9.) väliselle jaksolle ja noin 50 myöhempään Lapin sotaan. Pakoajankohta jää tuntemattomaksi noin 130 miehen osalta, mutta on todennäköistä, että pääosa heistäkin on karannut juuri kesän ja alkusyksyn 1944 aikana. Noin kolme neljäsosaa (3/4) luetteloihin merkityistä oli kotoisin Pohjanmaan ruotsinkieliseltä alueelta. Kun mukaan otetaan kaikki sellaiset tapaukset, joita ei ole nimeomaisesti merkitty ennen vuotta 1944 tapahtuneiksi, todetaan Närpiöstä lähteneen lahden toiselle puolelle ainakin 120 miestä, Munsalasta 85, Korsnäsistä 67, Koivulahdelta 57, Vaasasta 43, Oravaisista 32, Raippaluodosta 20, Mustasaaresta 28, Vöyristä 28, Pietarsaaresta 25, Siinpyystä 22, Maalahdelta 20 ja vähintään kymmenen lisäksi ainakin Luodosta, Petolahdelta, Sulvasta, Pietarsaaren pitäjästä, Uudenkaarlepyyn pitäjästä ja Kristiinankaupungista.
Matkalaiset olivat etupäässä rintamajoukoista tai muualle sijoitetuista yksiköistä karanneita, lomilta, sairaalasta tai toipumislomalta palaamatta jääneitä ja kesällä palvelusmääräyksen saaneita vanhempia miehiä. Esimerkiksi Närpiössä kesäkuussa palvelusmääräyksen saaneista noin neljästäkymmenestä vv. 1907-1908 syntyneestä vain kymmenen kerrottiin noudattaneen kutsua."
Munsalan souturit eli varsinaiset sotilaskarkurit, TOP 12 oli tässä järjestyksessä
Kulomaan Käpykaartiin? -kirjan mukaan, sivulta 341
1. Närpiö 120
2. Munsala 85
3. Korsnäs 67
4. Koivulahti 57
5. Vaasa 43
6. Oravainen 32
7. Raippaluoto 28
8. Mustasaari 28
9. Vöyri 28
10. Pietarsaari 25
11. Siinpyy 22
12. Maalahti 20
Lisäksi vähintään 10 karkuria: Luoto, Petolahti, Sulva, Pietarsaari, Uusikaarlepyy ja Kristiinankaupunki.
"Matkalaiset olivat etupäässä rintamajoukoista tai muualle sijoitetuista yksiköistä karanneita, lomilta, sairaalasta tai toipumislomalta palaamatta jääneitä ja kesällä palvelusmääräyksen saaneita vanhempia miehiä. Esimerkiksi Närpiössä kesäkuussa palvelusmääräyksen saaneista noin neljästäkymmenestä vv. 1907-1908 syntyneestä vain kymmenen kerrottiin noudattaneen kutsua."
Väitöskirjansa sivulla 53 Kulomaa luettelee ne 19 kuntaa, joista lähdettiin suhteessa eniten käpykaartiin kesäkuussa 1941, kun annettiin määräys yleisestä liikekannallepanosta.
Tässä ne 19 Suomen kuntaa, joiden reserviläisistä vähintään 2% lähti kesäkuussa mieluummin metsiin marjoja poimimaan kuin rintamalle:
Kolari 7,8% käpykaartilaisia
Ul.Pyhäjärvi (nyk. Karkkila) 6,6% käpykaartilaisia
Ruovesi 6,1% käpykaartilaisia
Eura 4,6% käpykaartilaisia
Paattinen 4,5% käpykaartilaisia
Yläne 3,9% käpykaartilaisia
Asikkala 3,3% käpykaartilaisia
Hinnerjoki 3,2% käpykaartilaisia
Alastaro 2,9% käpykaartilaisia
Karttula 2,9% käpykaartilaisia
Saloinen 2,8% käpykaartilaisia
Aura 2,7% käpykaartilaisia
Hämeenkyrö 2,7% käpykaartilaisia
Sotkamo 2,7% käpykaartilaisia
Reisjärvi 2,7% käpykaartilaisia
Korpilahti 2,7% käpykaartilaisia
Heinolan mlk 2,3% käpykaartilaisia
Eräjärvi 2,1% käpykaartilaisia
Kittilä 2,1% käpykaartilaisia
Huomatkaa, että nämä 19 Suomen "mustinta" kuntaa (Kulomaan luonnehdinta) ovat kaikki yksikielisesti suomenkielisiä kuntia. Joukossa ei ole yhtään ruotsin- tai kaksikielistä kuntaa.
>>kesäkuussa 1941
Kulomaa kertoo käpykaartilaisuuden keskittymisestä tietyille alueille seuraavaa (sivu 53):
"Huomattavin yhtenäinen "pakoilualue" (kartta 2) sijoittui Turun ja Porin läänin eteläosaan, suunnilleen linjan Turku-Uusikaupunki-Rauma-Harjavalta-Loimaa sisäpuolelle. Toinen, hajanaisempi vyöhyke kulki Porin ja Tampereen pohjoispuolelta Keski-Suomeen ja kolmas Hämeen läänin eteläosista Uudenmaan pohjoisosiin ja sieltä Itä-Hämeeseen. Muualla maassa ympäristöstään erottuivat selvimmin vain harvat yksittäiset kunnat."
Alueellisen jakauman havainnollistamiseksi ryhmitetään nuo 19 kaikkein "mustinta" käpykaartilaiskuntaa maakunnittain. Suluissa kesäkuussa 1941 käpykaartiin lähteneiden osuus armeijaan kutsutuista kussakin kunnassa.
Varsinais-Suomi (4 kuntaa)
Paattinen (4,5% käpykaartilaisia)
Yläne (3,9% käpykaartilaisia)
Alastaro (2,9% käpykaartilaisia)
Aura (2,7% käpykaartilaisia)
Pirkanmaa (3 kuntaa)
Ruovesi (6,1% käpykaartilaisia)
Hämeenkyrö (2,8% käpykaartilaisia)
Eräjärvi (2,1% käpykaartilaisia)
Satakunta (2 kuntaa)
Eura (4,6% käpykaartilaisia)
Hinnerjoki (3,2% käpykaartilaisia)
Päijät-Häme (2 kuntaa)
Asikkala (3,3% käpykaartilaisia)
Heinolan mlk (2,3% käpykaartilaisia)
Pohjois-Pohjanmaa (2 kuntaa)
Saloinen (2,8% käpykaartilaisia)
Reisjärvi (2,7% käpykaartilaisia)
Lappi (2 kuntaa)
Kolari (7,8% käpykaartilaisia)
Kittilä (2,1% käpykaartilaisia)
Uusimaa (1 kunta)
Ul.Pyhäjärvi (nyk. Karkkila, 6,6% käpykaartilaisia)
Pohjois-Savo (1 kunta)
Karttula (2,9% käpykaartilaisia)
Keski-Suomi (1 kunta)
Korpilahti (2,7% käpykaartilaisia)
Kainuu (1 kunta)
Sotkamo (2,7% käpykaartilaisia)
Taas kerran nettisveko ei ole tietävinään ns. käpykaartilaisuuden ja rintamakarkuruuden eroa!
Käpykaartilaiset EIVÄT olleet mitään rintamakarkureita, KOSKA he eivät koskaan rintamalla ollutkaan. He olivat AATTEELLISIA aseistakieltäytyjiä. Suurin osa oli kommunisteja, mutta paljon oli joukossa myös pasifisteja. Reino Paasilinna kirjoitti yhden kirjankin Arndt Pekurisesta, joka oli aatteellinen pasifisti, joka teloitettiin.
Ns. käpykaartilaisuus oli PALJON vaarallisempaa kuin eturintamalla olol! Heidät metsästettiin ja teloitettiin suurin osa. Vaati todella paljon rohkeutta valita aseistakieltäytyminen.
Sen sijaan rintamakarkuruus oli aivan eri asia. Kyse oli rintamalta karanneista tai lomalta paluamisesta jättämisestä. Niissä surujen osuus oli huomattavan suuri.
17.D eli tämä ruotsinkielinen divisioona? 17. D:ssa teloitettiin neljä ruotsinkielistä karkuria kesällä 1944. Tahallaanko suomenruotsalaisia suojellaan mahdolliselta mustamaalaukselta epäsotilaallisen käytöksen suhteen?
Teloitusajankohta 17.D:ssa on kuitenkin paljon ennen tuota 28.8.44, joka on tilaston takarajana. Teloituksethan suoritettiin Tarkin kirjan päiväkäskykopion mukaan jo 23.7.1944 klo 5.14 ja kirjassahan on siis KOPIO tuosta päiväkäskystä, joten lähde lienee riittävän autenttinen.
17. D:ssa teloitettiin ainakin neljä ruotsinkielistä karkuria kesällä 1944 ja lisäksi tulee se SuRullisen kuuluisa Mustasaaren vänrikki, joka oli siis upseerikarkuri!. Hänetkin teloitettiin siis kesällä 1944 ja mitä luultavimmin hänkin oli 17.D:sta. Siis yhteensä 5 teloitettua eli likimain 10% kokonaismäärästä oli ruotsinkielisiä! Se on jo aika paljon verrattuna ruotsinkielisten väestömäärään ja sotilaisiin, joita oli likimain 1 divisioonallinen + 1 pataljoona!
Samainen kirja kertoo sivulla 162, miten IV armeijakunnan osalta koottiin 22.6.1944 mennessä selustasta yli 19000 sotilasta eksyneinä tai karkureiksi luokiteltuina. Summittaisen arvion mukaan heistä voitiin pitää n. 10%-20 % asemansa jättäneinä sotilaskarkureina. Karkureiksi vahvistettiin koko armeijan osalta ratkaisuvaiheessa 1944 vain 5338 miestä. Todellisuudessa luku oli paljon suurempi. (lähde: Katsaus IV AK:n sotapoliisin toimintaan 10-30.6.1944, IV AKE:n kirjelmä n:ro 513, 2.7.1944, T 1060/16, SA, Junttila 1952, 70, Junttila, P J, Taistelutehon laskemiseen vaikuttaneet tekijät sodan 1941-1944 aikana ja siitä tehtävät johtopäätökset. Sotakorkeakoulun diplomityö 1952)
17. D:ssa teloitettiin neljä ruotsinkielistä karkuria kesällä 1944.
Uuno Tarkin kirjassa Taistelu Viipurista IBSN 951-20-4983-x on sivulla 214 KOPIO päiväkäskystä nro 33 ja siinä on kaikki neljä 23.7.1944 klo 5.14 teloitettua nimeltä mainiten ja 2 on JR13:sta ja 2 JR61:n sotilaita, oikein "sotamiehiä". Surullista mutta totta.
Tähän kun lisätään vielä se kuuluisa Mustasaaren Vänrikki, niin saadaankin aika kova %-lukema ruotsinkielistä teloitetuista sotilaista suhteutettuna silloiseen ruotsinkielisten väestömäärään! Valitettavasti!
Aseet pöheikköön ja pakoon, vaikka rinnakkaispataljoona Er.P 14 oli jo levittäytynyt pakenevan porukan ja vihollisen väliin. Yhtä hyvin vihollinen, jonka pakenijat tapasivat, oli Er.P 14:n selän takana, mutta tämä piti asemansa annetun tehtävän mukaisesti iltaan saakka, vieläpä varmistaen livohkaan lähteneen ruotsinkielisen porukan jättämän aukon. Jälleen suomalainen joukko joutui ottamaan vastuun pakoon lähteneen ruotsinkielisen joukon tehtävästä, joka ei edes naapurilleen ilmoittanut lähdöstään. Eräs ruotsinkielisten legendaarinen torjuntavoitto, josta on tehtävä sankarielokuva. Suomalaissa joukoissa ei siinnyt vastaavaa käyttäytymistä.
Aina kun ruotsinkielinen joukko jätti asemansa, suomalainen joukko joutui ottamaan vastuun senkin tehtävästä. Päinvastaista tapausta ei ole ainoatakaan. Tämä havainto ilmeisesti selittää sen, että ruotsinkieliselle rykmentille ei annettu itsenäistä tehtävää vaativassa liikuntasodassa: Vitjasta oli helppo lähteä koska vaan, kun rintamavastuu oli suomalaisella joukolla.
Ratkaiseva erilaisuus näiden joukkojen välillä oli se, että kun suomalaiset pakenivat, se tapahtui näkyvän todellisen uhan edessä (panssarit, pommitus, rynnäkkö). Ruotsinkieliset pakenivat kuviteltua uhkaa, joka tilanteen kehittyessä saattoi muodostua. (Edellä kohdat kaksi, kolme, viisi ja kuusi.)
Nuo sotahistorian tiedot vahvistavat sen toteamuksen, että kesän 1944 torjuntavoitto Kannaksella saavutettiin ruotsinkielisten aiheuttamista vaikeuksista huolimatta.
Sotaveteraani
Netti fenno:
"Käpykaartilaiset EIVÄT olleet mitään rintamakarkureita, KOSKA he eivät koskaan rintamalla ollutkaan. He olivat AATTEELLISIA aseistakieltäytyjiä. Suurin osa oli kommunisteja, mutta paljon oli joukossa myös pasifisteja."
Nomutta, sittenhän netti fenno yllättäen antaakin täyden synninpäästön munsalalaisille! Munsalan pikkukunthan esiintyy näissä sota-ajan karkuri- / käpykaartijutuissa erityisesti siksi että munsalalaisten haluttomuus osallistua sotaan johtui nimenomaan aatteellisista syistä! Aatteella on oikein virallinen nimikin "Munsalan radikalisimi" eli munsalalaisuus.
Wiki:
"Munsalan radikalismiin liittyi voimakasta pasifismia, raittiusaatetta ja kansankasvatuksen merkityksen korostamista, sekä erityisesti Pohjanmaan oloihin poikkeuksellisen voimakkaita vasemmistolaisia näkemyksiä. Sen juuret olivat uskonnollisissa herätysliikkeissä, kuten pietismissä ja vapaissa suunnissa (erityisesti baptismissa), jotka levisivät alueella 1800-luvulla.
Munsalan radikalismin poliittisena ytimenä oli vasemmistoradikalismi. 1920- ja 30-luvuilla vasemmiston äänestysprosentit Munsalassa olivat kolmin- tai nelinkertaisia ruotsinkielisen Pohjanmaan keskiarvoon verrattuna. Huippuvuonna 1945 äänesti 45 prosenttia munsalalaisista vasemmistoa. Vielä 60-luvulla Pietarsaaressa tunnettiin sanonta "Munsalassa ruohokin on punaista"
Lue lisää: http://fi.wikipedia.org/wiki/Munsalan_radikalismi
Netti fenno: "Käpykaartilaiset EIVÄT olleet mitään rintamakarkureita, KOSKA he eivät koskaan rintamalla ollutkaan."
??? En nyt kyllä ihan heti ymmärrä eroa...
Netti fenno: "Sen sijaan rintamakarkuruus oli aivan eri asia. Kyse oli rintamalta karanneista tai lomalta paluamisesta jättämisestä. Niissä surujen osuus oli huomattavan suuri.
Olisiko tuohon viimeiseen väitteeseen esittää jonkinlaista lähdettä?
Utmärkt att ens någon gång få läsa om att det också funnits finskspråkiga fanflyktingar.Här på den här debatten har det alltid varit så ensidigt (alltid bara Munsalan soutajat )
Ja, och faktiskt var ju desertörproblemet värre (som statistiken från sommaren 1944 utvisar) vid nio finskspråkiga divisioner än i den finlandssvenska 17.D. Vid endast fyra finskspråkiga divisioner var desertörernas antal lägre än vid 17.D.
Ei sillä tietenkään ollut mitään lähdettä, epäilemättä siksi, että tilastot kertovat itse asiassa ihan päinvastaista kuin hän haluaisi meidän uskovan. Tästä ketjusta löytyy muun muassa tilasto Suomen armeijan kaikkien 14 divisioonan karkuruusluvuista kesältä 1944 (kesä-elokuu), ja siitä ilmenee, että karkuruutta esiintyi enemmän peräti yhdeksässä suomenkielisessä divisioonassa kuin armeijan ainoassa ruotsinkielisessä divisioonassa (17.D). Vain neljässä suomenkielisessä divisioonassa karkuruutta esiintyi vähemmän kuin 17.D:ssa.
Myös vuoden 1941 karkuruustilastoista ilmenee, että karkuruutta esiintyi 17.D:ssa selvästi vähemmän kuin suurimmassa osassa armeijan divisioonista.
Kaikki nämä tiedot ovat peräisin Kulomaan väitöskirjasta.
Eipä tietenkään ole. Kiitos muuten "Tilasto kertoo" kattavasta ja hyvästä yhteenvedosta koskien tuota käpykaartilaisuutta / rintamakarkuruutta, jota netti fennot jatkuvasti niin mielellään ja häpeällisesti postaavat.
Olen itse ruotsinkielisen sodassa ansioituneen rintamamiehen / sotaveteraanin tytär ja nuo netti fennojen syytökset tuntuvat todella vastenmielisiltä.
>>Huippuvuonna 1945 äänesti 45 prosenttia munsalalaisista vasemmistoa. Vielä 60-luvulla Pietarsaaressa tunnettiin sanonta "Munsalassa ruohokin on punaista"
Miksi ruotsinkieliset osastot jättivät linjansa jopa ilman taistelua,ja väliin jopa valehtelivat johdolle.Miksi ruotsinkielisille osastoille ei haluttu myöhemmin enää antaa rintamavastuuta?
Kysy mieluummin itseltäsi, miksi vieläkin uskot tuollaisiin satuihin.
Totuushan se on,mutta te hur.rit yritätte sitä pimittää.
Etkö siis ole ollenkaan tutustunut niihin Kulomaan väitöskirjasta peräisin oleviin yksityiskohtaisiin tilastoihin, joita tässäkin ketjussa on esitelty? Ne tilastot kertovat ihan päinvastaista kuin mitä sinä väität.
Taitaa tämä Kulosmaa olla näitä historian uudelleen kirjoittajia.
Kaikkea saa kun on rahaa....vaikka uuden historian.
Erästä asiaa ei luultavasti olla otettu huomioon.
Kaikki kannaksella joukko-osastoistaan eroon joutuneet
eivät olleet karkureita vaan eksyneitä ja kun rintama taas
vakiintui viipurin menetyksen jälkeen nämäkin eksyneet
löysivät joukkoihinsa.
Tätä ongelmaa ei ollut 17 Div. Koska se ei koskaan
kokenut läpimurtoa, johtuen sen sijainnista.
Suomen armeijassa kyllä pidettiin sotilaskarkureista tarkkaa kirjaa, sillä karkuruus oli rikos ja johti oikeudellisiin seurauksiin. Kulomaa on väitöskirjaansa laatiessaan käynyt läpi hyvin suuren määrän virallisia asiakirjoja, yksikköjen ja joukko-osastojen sotapäiväkirjoja jne. Ne tilastot jotka hän esittää kirjassaan pohjaavat juuri näihin virallisiin asiakirjoihin.
Kulomaan väitöskirja on ainoa näin laaja ja näin perusteellinen selvitys sotilaskarkuruudesta ja käpykaartilaisuudesta Suomessa jatkosodan ajalta. Kulomaa ei ole "kirjoittanut uudelleen" historiaa siitäkään syystä, että kukaan ei ole ennen häntä kirjoittanut tästä aiheesta näin laajaa ja näin tarkkaa tutkimusta. Ei toisin sanoen ole edes olemassa mitään sellaista tutkimusta, jonka kanssa Kulomaan väitöskirja olisi ristiriidassa. Jos joku toinen tutkisi samaa aihetta, hän tulisi pakostakin samoihin tuloksiin kuin Kulomaa, sillä hänen täytyisi joka tapauksessa käydä läpi samat armeijan, oikeuslaitoksen ja muun valtionhallinnon lähteet kuin ne, jotka Kulomaa on väitöskirjaansa varten käynyt läpi.
Tuollaista on RKP:syys,lähdetään maasta kun tiukka paikka tulee.
HUTI!! Taisivatpa munsalalaiset olla paljon lähempänä omaa polittista aatettasi kuin RKP:tä! Yrittäkää nyt nefet edes joskus saada faktat edes lähimainkaan oikein, tai edes sinne päin!
"Munsalan radikalismin poliittisena ytimenä oli vasemmistoradikalismi. 1920- ja 30-luvuilla vasemmiston äänestysprosentit Munsalassa olivat kolmin- tai nelinkertaisia ruotsinkielisen Pohjanmaan keskiarvoon verrattuna. Huippuvuonna 1945 äänesti 45 prosenttia munsalalaisista vasemmistoa. Vielä 60-luvulla Pietarsaaressa tunnettiin sanonta "Munsalassa ruohokin on punaista".
http://fi.wikipedia.org/wiki/Munsalan_radikalismi
Ja mitä maasta lähtemiseen tiukan paikan tulee, niin tiukka paikka se oli 60-70-luvullakin jolloin sadat tuhannet suomalaiset pakkasivat kimpsunsa ja kampsunsa ja muuttivat Ruotsiin elintasopakolaisiksi!
Tack Ankdam,du vet hur slipstenen skall dras !!!
Niin suomenkieliset eivät lähteneet sotaa pakoon,vaan töiden perään ruotsiin.
Mutta surut taas lähtivät sotaa karkuun ruotsiin,kuinka monet olivat RKP:siä.
De flesta åkte till Sverige för att arbeta,Men det fanns nog de som åkte till Sverige för att SOSIAALEN var så mycket givmildare där.
Nefe: "Niin suomenkieliset eivät lähteneet sotaa pakoon,vaan töiden perään ruotsiin."
Niinpä, sellaista maastamuuttoa sanotaan elintasopakolaisuudeksi! Sellaisiahan valtaosa maamme mamuistakin on. Turvapaikanhakijat ovat vain pieni marginaalinen ryhmä, enin osa mamuista on niitä jotka ovat tulleet tänne työn (ja naisten / miesten) perään. Hyljänneet siis oman kurjan maansa ja lähteneet itsekkäästi etsimään onnean muualta!
Niin suomenkieliset eivät lähtenet sotaa pakoon ruotsiin,mutta hur.reja sinne lähti siitä syystä.
Ja olihan siellä ruotsissa duunia tarjolla,heidän ei tarvinnut sotia josta suuri kiitos kuuluu Suomelle.Eihän sveduista olisi sotimaan ollutkaan.
Etkö ole ollenkaan tutustunut niihin Kulomaan väitöskirjasta peräisin oleviin tilastoihin joita tässä ketjussa on esitetty? Niistä ilmenee muun muassa, että
a) peräti yhdeksässä suomenkielisessä divisioonassa karkureiden lukumäärä kesän 1944 aikana oli suurempi kuin armeijan ainoassa ruotsinkielisessä divisioonassa (17.D) ja että vain neljässä suomenkielisessä divisioonassa karkureita oli vähemmän kuin 17.D:ssa (Suomen armeijassa oli tuolloin 14 divisioonaa). Samoin vuoden 1941 karkuruustilastoista ilmenee, että suurimmassa osassa armeijan divisioonista karkuruutta esiintyi enemmän kuin 17.D:ssa.
b) kun liikekannallepanokäsky annettiin kesäkuussa 1941, käpykaartiin (eli metsään, armeijaa pakoon) lähdettiin huomattavasti herkemmin suomenkielisillä kuin ruotsinkielisillä alueilla. Koko maassa käpykaartiin lähti tuolloin vain 0,4% palvelukseen kutsutuista reserviläsistä. Kulomaa luettelee väitöskirjassaan 19 kaikkein "mustinta" (Kulomaan oma termi) käpykaartilaiskuntaa, joissa vähintään 2% reserviläisistä lähti käpykaartiin, ja ne ovat kaikki yksikielisesti suomenkielisiä kuntia. Ne on kaikki lueteltu tässä ketjussa.
Kyl Kyl !
Vaikka sinulla, pienellä, rkp:n politrukilla onkin ruskea paita ja musta kravaatti...
Tämä 4% kurjuus kuitenkin haittaa koko Suomea.
Pois rkp:n erikoisruokinta asema.
Pois pakkoruotsitus.
Aiemmin olin tekemisissä monen suomalaisen sotaveteraanin kanssa,ja he kyllä aina nauroivat kun tuli nämä surut puheeksi.Ei minkäänlaista arvostusta surujen sotilaita kohtaan,koska heitä pidettiin pelkureina.
Edellä oli puhetta 17. Divisioonassa jossa oli paljon ruotsinkielisiä.
Karkuruus ja pakokauhu ovat yhteydessä taisteluihin -
yleensä. 17. Divisioona oli aluksi syvärillä josta se siirrettiin
kannakselle sen puolustuksen murrettua.
Tehväksi tuli ryhmittyä viipurin taakse ns.Kivisalmen asemiin.
R.yssä yritti salmen yli 22.6 -27-6.1944 mutta ei kovin ponnekkaassti,
painopiste oli talissa ja myöhemmin ihantalassa.
Joten ei 17.Divisioona joutunut yhtä koviin oloihin kuin vaikka
ratsuväkiprikaati.
Tämä tosiasia huomioon ottaen 17. Divisioonassa oli PALJON
karkureita.
Tämä on tietysti ymmärrettävää, ei ruotsinkielinen tuntenut
karjalan (suomen) tai tsuhnan asiaa omakseen.
Siis anonyymi nimimerkki "mammas pojkar" kertoo, että hän on muka jutellut monen nimeltä mainitsemattoman sotaveteraanin kanssa, ja he kuulemma olivat tuota mieltä.
Onko tarkoitus ehkä, että me vertaisimme Kulomaan väitöskirjan sisältämiä lukuja siihen, mitä nimimerkki "mammas pojkar" kertoo tyyliin "kuulemma"?
Ylempänä tässä ketjussa on kesän 1944 sotilaskarkuritilastot Suomen armeijan kaikista 14 divisioonasta kesä-elokuulta 1944, siis jatkosodan lopputaistelujen ajalta, jolloin sotilaskarkuriongelma oli pahimmillaan. Laitetaan ne vielä muistin virkistämiseksi tähän, ja kiinnitetään huomiota siihen, että 17.D oli se ruotsinkielinen divisioona. Kaikki muut divisioonat olivat suomenkielisiä.
4.D 1250-1400 sotilaskarkuria
18.D 1120 sotilaskarkuria
5.D 1050 sotilaskarkuria
6.D 1017 sotilaskarkuria
2.D n.1000 sotilaskarkuria
3.D n.700-1000 sotilaskarkuria
11.D 685 sotilaskarkuria
7.D 621 sotilaskarkuria
10.D 567 sotilaskarkuria
17.D 500 sotilaskarkuria
8.D 462 sotilaskarkuria
15.D 311 sotilaskarkuria
1.D 189 sotilaskarkuria
14.D 76 sotilaskarkuria
Divisioonia oli siis 14, ja ruotsinkielinen 17. divisioona on tuossa listassa 10. sijalla. Sotilaskarkuruutta esiintyi siis kesän 1944 aikana peräti yhdeksässä suomenkielisessä divisioonassa enemmän kuin armeijan ainoassa ruotsinkielisessä divisioonassa (17.D). Vain neljässä suomenkielisessä divisioonassa karkuruutta esiintyi vähemmän kuin 17.Dssa.
Kulomaan väitöskirjasta löytyvät myös divisioonien karkuruusluvut vuodelta 1941 (heinä-joulukuu). Myös silloin karkuruutta esiintyi 17.D:ssa keskimääräistä vähemmän.
Edellä on ollut puhetta myös vuoden 1941 käpykaartilaisista eli niistä reserviläisistä jotka kesäkuussa 1941 lähtivät mielummin metsiin kuin rintamalle, kun liikekannallepano toimeenpantiin 17.6.1941. Myös käpykaartilaisuutta esiintyi ruotsinkielisillä alueilla keskimääräistä vähemmän, minkä huomaa esimerkiksi suojeluskuntapiirien (joiden puitteissa liikekannallepano toimitettiin) keskinäisessä vertailussa. Ylempänä tässä ketjussa on yksityiskohtainen lista Suomen 19 "mustimmasta" käpykaartilaiskunnasta (joissa vähintään 2% reserviläisistä ei totellut kutsua armeijaan vaan lähti metsiin), ja ne ovat kaikki yksikielisesti suomenkielisiä kuntia. Tuohon kuntaryhmään ei kuulu yhtään ruotsin- tai kaksikielistä kuntaa.
Nyt nimimerkki p.ersu iski kirveensä kiveen, sillä Kulomaa esittää väitöskirjassaan myös kaikkien 14 divisioonan taistelutappiot (kaatuneet haavoittuneet) kesältä 1944 (kesä-elokuu) eli täsmälleen samalta ajalta jota edellä esitetty divisioonien karkuruustilasto (josta ilmenee, että karkuruutta esiintyi ruotsinkielisessä 17.D:ssä keskimääräistä vähemmän) koskee. Kulomaa halusi nimenomaan tutkia taistelutappioiden suhdetta karkuruuslukuihin yksittäisissä divisioonissa selvittääkseen, miten vahva korrelaatio noiden välillä vallitsee.
Ensin Suomen armeijan kaikkien 14 divisioonan taistelutappiot (kaatuneet haavoittuneet) kesän 1944 ajalta (kesä-elokuu):
2.D 7302 miestä
5.D 3982 miestä
6.D 3547 miestä
7.D 3409 miestä
4.D 3340 miestä
3.D 2955 miestä
18.D 2786 miestä
15.D 2511 miestä
17.D 2000 miestä
8.D 1855 miestä
10.D 1623 miestä
1.D 1433 miestä
11.D 1363 miestä
14.D 1257 miestä
Nuo luvut heijastavat selvästi sitä, mitkä divisioonat olivat Kannaksella silloin kun Puna-armeijan suurhyökkäys alkoi. Itä-Karjalassa olleiden divisioonien tappiot ovat keskimäärin pienempiä. Osa niistä divisioonista, jotka hyökkäyksen alkaessa olivat Itä-Karjalassa siirrettiin taistelujen kestäessä Kannakselle (esim. 17.D), kun selvisi, että hyökkäyksen painopiste on siellä.
Kulomaa on laskenut kaikkien divisioonien osalta juuri sen suhdeluvun karkuruuden ja taistelutappioiden välillä, jota nimimerkki p.ersu tuossa ylempänä peräänkuuluttaa. Kyseessä on suhdeluku karkurit/taistelutappiot, joka mittaa sitä, miten hyvin kukin Suomen armeijan divisioonista kesti taistelutappioita ja vastaavasti sitä, miten herkkiä eri divisioonissa oltiin karkaamaan suhteessa kärsittyihin tappioihin. Suhdeluku on karkurit/tappiot, joten mitä korkeampi suhdeluku, sen korkeampi taipumus karkuruuteen suhteessa kärsittyihin taistelutappioihin. Lista alkaa kaikkein karkuruusaltteimmasta päästä:
11.D (suhdeluku 0,50)
4.D (suhdeluku 0,37-0,42)
18.D (suhdeluku 0,40)
10.D (suhdeluku 0,35)
3.D (suhdeluku 0,24-0,34)
6.D (suhdeluku 0,29)
5.D (suhdeluku 0,26)
8.D ja 17.D (molemmilla suhdeluku 0,25)
7.D (suhdeluku 0,18)
2.D (suhdeluku 0,14)
1.D (suhdeluku 0,13)
15.D (suhdeluku 0,12)
14.D (suhdeluku 0,06)
Huonoin suhdeluku siis on 11.D:llä ja paras 14.D:llä. Armeijan ainoa ruotsinkielinen divisioona (17.D) sijoittuu suhdelukulistalla siten, että seitsemällä suomenkielisellä divisioonalla on huonompi suhdeluku (siis korkeampi karkaamisalltius suhteessa kaatuneiden ja haavoittuneiden määrään) kuin 17.D:lla. Yhden suomenkielisen divisioonan (8.D) suhdeluku on sama kuin 17.D:lla. Viidellä suomenkielisellä divisioonalla on parempi suhdeluku kuin 17.D:lla.
Tilastojen valossa huomataan siis, että asia on täsmälleen päinvastoin kuin nimimerkki p.ersu haluaisi uskoa.
Kyllä se on niin että suomalaissotilaat eivät lainkaan arvostaneet rantaruotsalaisia sotilaita,heihin kun ei ollut luottamista.Tätä on moni suomenkielinen veteraani sanonut.
Noin sinä varmasti haluaisit uskoa, mutta tilastoista ilmenee (kuten tälläkin sivulla on osoitettu), että jatkosodan aikana ruotsinkieliset olivat keskimääräistä vähemmän (ja suomenkieliset vastaavasti suhteessa enemmän) alttiita niin käpykaartilaisuuteen kuin sotilaskarkuruuteen.
Katso esimerkiksi sitä tilastoa, jossa on lueteltu Suomen armeijan kaikkien divisioonien sotilaskarkuritilastot kesän 1944 ajalta. Siitä ilmenee ihan selvästi, että peräti yhdeksässä suomenkielisessä divisioonassa sotilaskarkuruutta esiintyi enemmän kuin armeijan ainoassa ruotsinkielisessä divisioonassa (17.D). Vain neljässä suomenkielisessä divisioonassa sotilaskarkureita oli vähemmän kuin 17.D:ssa.
Missä ovat luettelosta ratsuväkiprikaati ja
panssariprikaati ?
Mitkä olivat näiden suhdeluvut ?
Kannaksella oli etulinjassa 15 Div , 2 Div , 10 Div ja ratsuväkiprik.
Rannikolla 19 prik. Reservinä 3 Div , 18 prik. ja panssaridivisioona.
Pahimman tulimyrskyn otti 9-10.6 1944 vastaan 10 Div ja
myös 2 Div sai osansa.
Talissa ja ihantalassa taisteli ensin 18 Div ja myöhemmin 11 Div
Jolla näkyy olevan huonoin suhdeluku.
Tilastoissa on jotakin kummallista koska esim 10 Div joka
otti suurhyökkäysen tulimyrskyn niskaansa on tappioita kesältä
1944, 1632 miestä mutta 17 Div on tappioita 2000 miestä, vaikka
se ei ollut kaikista kuumimmissa paikoissa (valkeasaari, kuuterselkä
tali -ihantala) !!??
Olisiko 17 Div ollut paljon "jalan läpi ammuttuja ?" : )
Kerro vielä rykmenttien taisteluista ja tappioista eli oltiinko tiukoissa paikoissa vai "etuilijan edessä"?
17.D:n rykmentit JR 13 ja JR 61 selvisivät todellä pienin tappioin eli luultavasti "Etuilijan edessä" siis oltiin kesällä 1944. Muistahan että tappioihin laskettiin myöskin nämä käpykaartilaiset...
Jarl Gallen, Tre Bataljoner, 1950 kertoo näin:
Kaikkiaan koko JR 13 menetti 16.6.-5.8.1944 välisenä aikana 17 upseeria ja 155 miestä kaatuneina, haavoittuneina 31 upseeria ja 809 miestä, kadonneina 3 upseeria ja 76 miestä eli yhteensä 51 upseeria ja 1040 miehistöä.
Täältä löytyy kaikkiaan 196 kaatunutta 16.6.-5.8.1944 välisenä aikana
http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?kuol_a_p=16&kuol_a_v=1944&kuol_a_k=6&kuol_l_p=5&kuol_l_v=1944&kuol_l_k=8&joukkoos=*./JR 13&kunta=*&haekaikki=0&sort=kaikki&sivulle=100&tulosta=1
http://tinyurl.com/bpcqeov
Jarl Gallenin Tre Bataljoner -kirjassa, sivuilla 356-358, on muuten JR13:n, JR48:n, JR6:n tappiot listattu pataljoonittain, sekä Er.P 28:n ja Er.P. 14:n tappiotkin. Ne on ajalta 22-28.6.1944 niiltä päiviltä ja niiltä osin kun ne pataljoonat olivat mukana taisteluissa!
Edelleenkin puhutaan tarkoista lukemista. Sama juttu koski JR 61:n Tienhaaran tappioita Åken Tali-Ihantala -elokuvan filmaamisen aikoihin käydyissä keskusteluissa. Ne tappiot selvisikin Matti Koskimaan Viipurinlahden taistelut -kirjasta ja puheet kiivaista taisteluista sai melko erikoisen sävyn.
Matti Koskimaa: Torjuntavoitto Viipurinlahdella kesällä 1944
s. 43: JR 61 menetti 24-25.6.1944 kaatuneina 5 ja haavottuneina 97 miestä. Vielä 26.-27.6 JR 61 kärsi huomattavia tappioita vihollisen tykistön ja heittimistön tulessa. Se menetti kaatuneina 4 ja haavoittuneina 103 miestä. Tienhaaran niemen kiivaimman taisteluvaiheen 22.-27.6. aikana JR 61 menetti kaatuneina 46 ja haavoittuneina 350 miestä. Tämän jälkeen taistelut Tiehaaran niemellä laantuivat.
JR 61 vaihdettiin taakse heti elokuun alussa.
Muista painaa F5 tai refresh ellei lukemat tule näkyville!
Täältä löytyy kaikkiaan 196 kaatunutta 16.6.-5.8.1944 välisenä aikana
http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?kuol_a_p=16&kuol_a_v=1944&kuol_a_k=6&kuol_l_p=5&kuol_l_v=1944&kuol_l_k=8&joukkoos=*./JR 13&kunta=*&haekaikki=0&sort=kaikki&sivulle=100&tulosta=1
http://tinyurl.com/bpcqeov
Hae uudestaan. 16.6. -5.8. 1944 välisenä aikana JR 13:sta menetti henkensä yhteensä 250 miestä. On otettava huomioon, että kun hakee */JR 13, saa ne miehet jotka on luokiteltu komppanioittain, esim. 1./JR 13, mutta listasta jäävät puuttumaan ne miehet jotka on luokiteltu vain rykmentin (JR 13) mukaan. Haulla */JR 13 saa siis 242 miestä ja haulla JR 13 saa 8 lisää =yhteensä 250 miestä aikaväliltä 16. 6. - 5.8.1944.
Halla-aho, Immonen.......armeija.....
ja sitten oikeaa tutkimusta karkuruudesta ja sen syistä.
https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/12114
Puolustusministeri Haglund eli "nörtti-calle",ei mennyt inttiin.
Netti fenno RÄPIKÖI!!
Nim.merkki "tilasto kertoo" jauhaa jatkuvasti juttujaan Kulomaan kirjasta,mutta niitä on muitakin kirjoja.
Ei taida "tilasto kertoo" svekolla olla vaarinsa olleet sodassa ollenkaan,ovat ehkä liian nuoriakin,mutta entäs vanhemmat sukulaiset - olivatko kotirintamalla.
"tilasto kertoo"ei varmaan ole edes tuntenut yhtään sotaveteraania.
Tuo Kulomaan väitöskirja on ainoa perusteellinen tutkimus sotilaskarkuruudesta ja käpykaartilaisuudesta Suomessa jatkosodan aikana ja se tietenkin perustuu hyvin huolelliseen arkistomateriaalin läpikäyntiin. Parempaa tuota aihetta koskevaa lähdettä kuin Kulomaan väitöskirja ei kerta kaikkaan ole.
Mitä omiin isoisiini tulee (kun kerran kysyt), niin molemmat osallistuivat niin jatko- kuin talvisotaankin upseereina ja tulivat sodasta hengissä takaisin. Kumpikin heistä on jo kuollut, niin kuin valtaosa noiden ikäluokkien miehistä.
Ivår släkt har det åtminstone funnits både veteraner,krigsinvalider och stupade.Fennona kunde någon gång besöka gravgårdarna här i Svenskfinland och sudera våra hjältegravar.
" Parempaa tuota aihetta koskevaa lähdettä kuin Kulomaan väitöskirja ei kerta kaikkaan ole."
.Vastaväittäjänä Käpykaartiin" oli dosentti Kari Selén joka on kunnostaunut mm. espanjan matkaoppaiden tekoon ja copy pastannut mannerheimin puheita joista on tehty kai kirjakin
Suhteellisesti laskettuna jopa 17% Suomen ruotsinkielisistä maavoimien JV-joukkojen vahvuudesta oli karkureina Uumajan lohkolla Ruotsissa! Näin oli tilanne alkaen kesällä 1944 kehittyen kevääseen 1945.
Tästä Henrik Meinander ja muutkin historioitsijat kernaasti vaikenee ja ehkä syystäkin. General fron Terjärv eli Frans Uno Fagernäs kuulemma tunsi syvää häpeää kielisoutureitten tekosista. Tämä Meinander vetää hurrit Suomen pelastajiksi jokaisessa Suomen historiaa käsittelevässä kirjassaan, mutta hän EI kerro miten asiat oikeasti meni Tienhaarassa tai Kannaksella tai Suomi-hurrrien kotirintamalla eli ruotsinkielisellä Pohjanmaalla.
Tämä 17%:n lukema saadaan kun verrataan ruotsinkielisten jalkaväkijoukkojen vahvuuksia kesällä 1944 ja Uumajassa loisineita ruotsinkielisiä soutureita keskenään!
Ruotsinkielisten jalkaväkijoukkojen vahvuudesta oli (suhteellisesti) noin 17% Uumajassa! Kuulostaako pahalta? Tässä on pieni laskelma, jossa voi olla pientä tarkistamisen varaa lähinnä pataljoonien oletetuissa vahvuuksissa ja ehkä määrissäkin.
Ruotsinkielisiä oli tuohon aikana noin 9.5% Suomen koko väestöstä. Heitä lienee ollut samassa suhteessa myöskin sodassa. Monet ruotsinkieliset palvelivat tykistössä, ilmavoimissa ja merivoimissa. Nyt on kyse vain jalkaväkijoukoista.
1944 kesällä 17.D oli pääosin ruotsinkielinen. Se koostui kahdesta rykmentistä eli JR13 ja JR61 sekä erillispataljoonasta Er.P 27.
Kesällä 1944 ruotsinkielisiä jalkaväkijoukkoja oli siis 2 rykmenttiä ja 1 erillinen pataljoonaa eli kaikkiaan 7 pataljoonaa. Nyt arvioidaan kesän 1944 "kovissa" taisteluissa jo kuluneen pataljoonan vahvuudeksi vaikkapa noin 500 miestä. Määrävahvuushan on noin 1000 miestä. 7 (pataljoonaa) * 500 = 3500 ja kun tuohon määräään verrataan 600 ruotsinkielistä karkuria Uumajan lohkolla, niin sehän tekee 17%.
17% ruotsinkielisiä karkureita Uumajan lohkolla verrattuna ruotsinkielisten jalkaväkijoukkojen vahvuuteen kesällä 1944!
Kuten tästä tarkastelusta huomaat, niin Uumajan lohkolle Ruotsiin karanneita ruotsinkielisiä asevelvollisia on suhteellisesti hurjan paljon enemmän kuin on heidän prosentuaalinen osuutensa Suomen väestöstä!
Kylläpä näyttääkin aika karsealta kun asiaa tarkastellaan hieman eri tavalla ja oikeassa kontekstissä eli suhteutettuna siihen paljonko heitä oikeasti oli! Jukka Kulomaan Käpykaartiin? -väitöskirjan (katso kirjan sivut 339-341), mukaan Ruotsin Uumajassa oli keväällä 1945 peräti 800 sotilaskarkuriksi luokiteltavaa suomalaista miestä ja näistä 3/4 osaa eli 600 oli kotoisin Suomen ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta!
Suomen ruotsalaisista monet palveli tykistössä ja siksi heidän sodassakaatumisprosenttinsa on selvästi alle maan keskiarvojen.
Tarmo Metsälän Isänmaan puolesta 1939-1945 -kirjassa on kuntien suhteellisista miestappioista lista.
http://ryyti.blogspot.com/2008/01/sota-on-julmaa-tai-sitten-ei.html
http://kemppinen.blogspot.com/2008/04/pitjt.html
http://kemppinen.blogspot.com/2008/04/jatkaakseni-keskustelua.html
http://kemppinen.blogspot.com/2011/09/pakoon-ruotsiin.html
http://kemppinen.blogspot.com/2011/09/ruotsin-puolueettomuus.html
>>Nyt arvioidaan kesän 1944 "kovissa" taisteluissa jo kuluneen pataljoonan vahvuudeksi vaikkapa noin 500 miestä.
Vielä kerran, yleisön pyynnöstä: tässä ovat Suomen armeijan kaikkien 14 divisioonan sotilaskarkurien määrät kesän 1944 osalta (kesä-elokuu 1944), jolloin karkuruusongelma oli pahimmillaan (lähde:Kulomaan väitöskirja):
4.D 1250-1400 sotilaskarkuria
18.D 1120 sotilaskarkuria
5.D 1050 sotilaskarkuria
6.D 1017 sotilaskarkuria
2.D n.1000 sotilaskarkuria
3.D n.700-1000 sotilaskarkuria
11.D 685 sotilaskarkuria
7.D 621 sotilaskarkuria
10.D 567 sotilaskarkuria
17.D (ruotsinkielinen) 500 sotilaskarkuria
8.D 462 sotilaskarkuria
15.D 311 sotilaskarkuria
1.D 189 sotilaskarkuria
14.D 76 sotilaskarkuria
Suomen armeijan 14 divisioonasta 13 oli suomenkielistä ja yksi (17.D) ruotsinkielinen. Tuosta tilastosta näkee, että karkuruutta esiintyi peräti yhdeksässä suomenkielisessä divisioonassa enemmän kuin armeijan ainoassa ruotsinkielisessä divisiionassa. Vain neljässä suomenkielisessä divisioonassa karkureita oli vähemmän kuin 17.D:ssa.
Tässä vielä eräiden divisioonaa pienempien yksikköjen karkuruuslukuja tuolta samalta ajalta (kesä-elokuu 1944):
3.Pr 759 sotilaskarkuria
21.Pr 398 sotilaskarkuria
15.Pr 350 sotilaskarkuria
JR 200 (virolaiset vapaaehtoiset) 153 sotilaskarkuria
Rj.Pr 80 sotilaskarkuria
19.Pr 36 sotilaskarkuria
Nämä olivat kaikki suomenkielisiä yksikköjä, paitsi virolaisista koostunut JR 200.
Mitä Metsälän kirjaan tulee, meillä on nykyisin tarkempiakin tietoja. Metsälähän on amatööritutkija, joka oli niin ahkera, että kävi laskemassa eri kuntien sankarihautojen määrät. Nykyisin ei tarvitse enää tehdä näin, vaan netistä löytyy helposti käytettävissä oleva tiedosto, josta voi hakea vuosien 1939-1945 sankarivainajat kuntakohtaisesti (synnyinkunnnan, kirjoillaolokunnan ja asuinkunnan mukaan), joukko-osastokohtaisesti jne. Myös yksittäisten sankarivainajien äidinkieli ja monet muut tiedot löytyvät tästä tiedostosta.
Yhteensä kesän 1944 sotilaskarkurien määrä Suomen armeijassa oli Kulomaan väitöskirjan sisältämien tietojen mukaan Kannaksen joukoissa noin 8 000 ja Itä-Karjalan joukoissa 3 682. Jos nämä yhdistetään, saadaan noin 11 700 karkuria Suomen armeijasta ajalta kesä-elokuu 1944.
>>Suomen armeijan 14 divisioonasta
Aina vaan Suomen ruotsalaisia mollataan Talvisodan Summan murtumisesta. Kaikkihan sen tietää, että olisihan se murtunut ennemmin tai myöhemmin. Mutta kun kerran h u r r i t oli sillä kertaa murtokohdassa, niin huonopa sitä on kieltääkään. Olihan Oksasen pataljoona sitä ennen ollut yli kuukauden samalla kohdalla ja vitja piti!
Harald Öhquist kirjoittaa mitä Suomen ruotsalaiset aiheutti: "se kivi, joka pani koko maanvieremän liikkeelle"
Katsoin kerran mitä Summasta kirjoitettiin alan perusteoksessa eli Harald Öhquist:in kirjassa Talvisota minun näkökulmastani! Harald Öhquist, joka Talvisodan puhjetessa komensi II Armeijakuntaa, kirjoittaa kirjassaan Talvisota minun näkökulmastani, (Wsoy 1949, 402 s.) Mannerheim -linjan menetyksen syistä hyvin kuvaavan kommentin.
Valokuvat Summasta on todella hienoja, oikeita laajakuvia kirjan väliin taitettuina. Öhquist kirjoittaa mitä Suomen ruotsalaisten juoksentelusta seurasi, mutta hän ei mainitse kyseessä olleen juuri Suomen ruotsalaisen pataljoonan. Itse läpimurrosta kertovassa kohdassa ei mainita sanallakaan ruotsinkielisiä joukkoja. Miksikähän ei? No kirjoittaja itse oli niin h u r r i kuin vain voi olla ja tuo suomenkielinen teoskin on suomennettu ruotsin kielisestä alkuperäiskäsikirjoituksesta!
Näin siis Harald Öhquist kirjoittaa Mannerheim -linjan menetyksen syistä sivulla 198 Summan murtumisen tapahtumia käsitellessään:
Päivä on 11.2.1940 ja juttu kuuluu näin:
"Niinkuin omista muistiinpanoistani käy selville, en itse saanut päivän mittaan tietää paljonkaan enemmän kuin että Lähteen kaistalla oli etulinja suurimmaksi osaksi menetetty ja sisäänmurto saatu pysäytetyksi vasta tukilinjaan. Kun se, mitä siellä silloin tapahtui, joutui olemaan lähimpänä syynä siihen, että Mannerheimlinjasta luovuttiin koko matkalla merestä Muolaanjärveen -, se kivi, joka pani koko maanvieremän liikkeelle -,
Öhquist Harald Talvisota minun näkökulmastani
WSOY, 1949, 404 15 liitekarttaa 1.p
Alkuperäisteos:
Öhquist Harald: Vinterkriget 1939-1940 ur min synvinkel
Söderströms, 1949, 391 s. 1.p
Väitöskirja on tämäkin, aivan siinä missä jokun Kulomaankin teos ja samoja tilastoja on tässäkin teoksessa käyty läpi:
Esko Salminen: Propaganda rintamajoukoissa 1941-1944 Otava 1976 ISBN 951-1-02303-9 nid 951-1-020304 sid. Suomen armeijan valistustoiminta ja mielialojen ohjaus Jatkosodan aikana.
Samainen kirja kertoo sivulla 162, miten IV armeijakunnan osalta koottiin 22.6.1944 mennessä selustasta yli 19000 sotilasta eksyneinä tai karkureiksi luokiteltuina. Summittaisen arvion mukaan heistä voitiin pitää n. 10%-20 % asemansa jättäneinä sotilaskarkureina. Karkureiksi vahvistettiin koko armeijan osalta ratkaisuvaiheessa 1944 vain 5338 miestä. Todellisuudessa luku oli paljon suurempi.
Salmisen kirjan lähteenä on ollut katsaus IV AK:n sotapoliisin toimintaan 10-30.6.1944, IV AKE:n kirjelmä n:ro 513, 2.7.1944, T 1060/16, SA, Junttila 1952, 70, Junttila, P J, Taistelutehon laskemiseen vaikuttaneet tekijät sodan 1941-1944 aikana ja siitä tehtävät johtopäätökset. Sotakorkeakoulun diplomityö 1952)
Tuosta diplomityöstä on Junttilan laatima artikkeli ja se on luettavissa tuosta Tiede ja Ase kirjasta
Suomen sotatieteellisen seuran vuosijulkaisu Tiede ja Ase nro 13, 1955, P. Junttila, sivut 12-47
Jatkosodan henki kesällä 1944, mitä se oli? Ei mitään! Silloin lähdettiin eikä aikailtu!
Ken ompi se kansa, en mainita huoli,
Korsnäs, Närpiö, koko Vaasan puoli,
tuntevat mikä on soutajan suku,
Säntämän yö, sekä Kivisillan vaihe,
Summasta lasten lapsille laulujen aihe,
kunnian miehistä kauhein luku.
Sankarit vaan, niin käy soutamaan.
Salmisen väitöskirjaa (jonka olen myös lukenut) ei voi verrata Kulomaan väitöskirjaan, koska Salminen keskittyy teoksessaan tutkimaan propagandaa/valistustoimintaa ja sen organisoimista ja ainoastaan lyhyesti sivuaa karkuruutta. Salmisen väitöskirja on myös paljon vanhempi kuin Kulomaan, eikä Salmisella siksi ollut käytössään Kulomaan tutkimustuloksia.
Kulomaa taas keskittyy omassa väitöskirjassaan täysin sotilaskarkuruuteen ja käpykaartilaisuuteen jatkosodan ajan Suomessa. Toista yhtä yksityiskohtaista ja yhtä tarkkaa tutkimusta tästä aiheesta ei kerta kaikkiaan ole.
>>Salmisen väitöskirja on myös paljon vanhempi kuin Kulomaan, eikä Salmisella siksi ollut käytössään Kulomaan tutkimustuloksia.
Tuossa on otettava huomioon, että Puna-armeijan johto oli käyttänyt koko tammikuun (koko talvisodan rauhallisin kuukausi) siihen, että Kannaksella olevien neuvostojoukkojen määrää (panssareineen, liekinheittimineen, iskuosastoineen) oli massiivisesti lisätty. Juuri kyseinen Lähteen lohko oli etukäteen valittu läpimurtokohdaksi, johon suurhyökkäyksen kärki kohdistettaisiin. Hyökkäystä harjoiteltiin vielä etukäteen takamaastossa ennen kuin se käynnistettiin, ja kun se lopulta alkoi, se iski puolustajien asemat hajalle tuolla etukäteen valitulla lohkolla juuri niin kuin oli tarkoituskin. Hyökkäys olisi käytännössä voitu torjua vain jos olisi ollut enemmän ja tehokkaampia pst-aseita ja kenttätykistöllä enemmän ammuksia, mutta kun ei ollut.
Kaikesta huolimatta Summan läpimurto sattui Suomen ruotsalaisen pataljoonan II/JR 9 kohdalla. Pataljoonan vahvuus oli noin 400 ja tukevat aselajit mukaan lukien noin 600.
Kyseisen pataljoonan tappioista (kaatuneina) voi jokainen päätellä kuinka lujasti se taisteli. Petäjäsaaressa kaaduttiin viimeiseen mieheen kun käsky oli pitää asemat.
Tuossa on koko rykmentin, JR 9, tappiot kaatuneina 11.2.1940 osalta ja listauksista voi laskea II -pataljoonaan kuuluneiden komppanioiden kaatuneiden luvut.
11.2.1940 KAATUNEET 3 ERI HAULLA *./JR 9 ja */JR 9 ja JR 9
*./JR 9 löytyy 41 kaatunutta
http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?kuol_a_p=11&kuol_a_v=1940&kuol_a_k=2&kuol_l_p=11&kuol_l_v=1940&kuol_l_k=2&joukkoos=*./JR 9&kunta=*&haekaikki=0&sort=kaikki&sivulle=20&haekaikki=1&raportti=1
http://tinyurl.com/chxcgeo
*/JR 9 löytyy 52 kaatunutta
http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?kuol_a_p=11&kuol_a_v=1940&kuol_a_k=2&kuol_l_p=11&kuol_l_v=1940&kuol_l_k=2&joukkoos=*/JR 9&kunta=*&haekaikki=0&sort=kaikki&sivulle=20&haekaikki=1&raportti=1
http://tinyurl.com/cxky5be
Haulla JR 9 ei löytynyt lisää kaatuneita
Muuten, JR 9:n tappiot kaatuneina 11.2.1940 eivät olleet 41 vaan 52 miestä. Tämä saa selville, kun hakee */JR 9 tuon päivän osalta. Yhteensä Suomen puolustusvoimien miehiä kuoli sinä päivänä 565.
Siis 9,2% kaikista 11.2.1940 kuolleista Suomen armeijan sotilaista kuului tuohon rykmenttiin, JR 9:ään. Yhteensä talvisodan aikana JR 9 menetti kaatuneina 353 miestä.
11.2.1940 kaatui 565 Suomen armeijan sotilasta. Jos nämä kaikki jaotellaan äidinkielen mukaan, saadaan 480 suomenkielistä, 83 ruotsinkielistä ja 2 venäjänkielistä. Tämä prosentteina:
85,0% suomenkielisiä
14,7% ruotsinkielisiä
0,4% venäjänkielisiä
Tuona päivänä kaatuneet 83 ruotsinkielistä jakautuivat yksikköjen mukaan seuraavasti:
JR 9 50
JR 10 22
1.Pr 6
JR 65 1
JR 11 1
Er.P 7 1
Rask. Psto 7 1
Rask. Psto 2 1
Yhteensä JR 9 menetti 11.2.1940 52 miestä kaatuneina. Näistä 2 oli viralliselta äidinkieleltään suomenkielisiä ja 50 ruotsinkielisiä.