Ei tule hommasta mitään ennen kuin soten rakenteelliset rahoitusratkaisut on tehty. Jos kunnille ohjataan lisää lakisääteisiä tehtäviä pitää miettiä valtion ja kuntien suhdetta. Valtionverotusoikeutta pitää karsia ja kuntien verotusoikeutta ja rahapottia kasvattaa.
Valtiolla on aivan liikaa byrokratiaa ja kansakunnan kannalta hyvin vähän välttämättömiä tehtäviä. Tärkeää on järjestää yleinen turvallisuus tarkoittaa poliisitoimea ja puolustushallintoa, riippumaton oikeuslaitos, edustuksellinen demokratia: kansanedustuslaitos ja presidentti.
Kaikkea muuta valtiollista toimintaa em. lisäksi on kasvatettu aivan liikaa, raha ei tule riittämään, mikäli yhteiskuntaa aiotaan rakentaa ja hoitaa kuntavetoisesti ja kuntien vastuuta lisäämällä. Valtio kärsii pöhettymistaudista, joka ohjaa perustehtäviä kansalaisille ja kuntien syliin, silti se verottaa ja ohjaa rahaa omiin rahoitustarpeisiin. Tämä on niin kuin Robin Hoodista, jossa valtio on Nothinghamin sheriffi joka kiskoo kaiken irti kansasta.
Tätä tosiasiaa on vaikea tunnustaa eikä näillä eväillä saavuteta mitään toimivaa ratkaisua sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisessä oli sitten hallituksessa mikä puolue hyvänsä. Verotusoikeus ja rahat pitää antaa sille joka palvelut järjestää.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Täytyyhän kansakunnan kermalla olla kivoja hommia!