Ateismin sisällöstä

Ateismin uudelleenmäärittelyt uskovaisten toimesta on aika tyypillistä todellisuuden muokkausta oman ideologian pohjalta. TosiKristittyjen on yritettävä määrittää vihollisensa niin, että heidän uskonnottomuutensa olisi jonkin kieltämistä tai pakenemista ja nämä viholliset olisivat tehneet tietoisen valinnan olla uskomatta. No, todellisuushan ei määrittelyistä välitä.

Ateismin olemassaolo kyseenalaistaa uskonnot ja uskovat. Miielestäni se tosiasia, että on ateisteja on olemassa, kyseenalaistaa sellaisen luoja-olennon, joka edellyttää luomuksiltaan uskoa häneen. Ja korostaa sitä, että luultavasti olemme lajina vain luonnonoikku.

"Se ei ota kantaa moraaliin, se ei ota kantaa maailmankaikkeuden syntyyn tai ihmisen kehittymiseen, eikä sen pohjalta voida yleistää ateisteista YHTÄÄN mitään muuta, kuin sen että ateisteilla ei kollektiivisesti ole jumaluskoa."

Monesti varsinkin teistit eivät myöskään tunnu ymmärtävän ettei teismi myöskään ota kantaa maailmankaikkeuden syntyyn tai ihmisen kehittymiseen. Tämä lieneekin suurin syy miksi ymmärtävät ateismin myös niin usein väärin.

Teismi on vain jumaluskoa, ei mitään muuta. Ja ateismi on vain kyseisen jumaluskon puutetta, tila jossa jumalusko ei ole läsnä.

Vain ja ainoastaan:
- Ateisti - Ei usko jumalaan/jumaliin
- Teisti - Uskoo jumalaan/jumaliin


En syyllistä teistejä, on noiden kahden ismin määritelmä niin monimutkainen.

"Ateismi ei ole MITÄÄN MUUTA kuin jumaluskon puutetta."

Siihen kuuluu myös usein kannanotto, ettei jumalaa/jumalia ole!!!

"Jäikö jotain vielä epäselväksi? " Jäi. Sori.

Miksi ateisti ei usko jumaliin tai ateismi olisi jumalauskon puutetta.
Uskonnot ovat aina maailman olemuksen selityksiä ja/tai tiettyjä konseptioita hyvästä elämästä ja joka saavutettaisiin uskomusten avulla.
Miten ateisti voi olla ateisti vain olemalla uskomatta henkiolentoihin! Kuka tuli ateistiksi ja on sitä vain hokemalla "en usko". Tuskin kukaan. Olkaapa rehellisiä.

Eikö ole pakko selvittää itselleen, miksi en usko uskontojen selityksiin. Ei minusta ainakaan tullut ateistia siksi, että vanhempani eivät liittäneet mihinkään uskontokuntaan.
Jouduin selittäämän itselleni tiettyjä asioita aikuisiällä.

Ensinnäkin luonnonvalintateoria kertoo elämän syntymisen elottomasta ilman henkiolentoja. Toiseksi tähtitiede kertoo avaruuden rakenteen siitä itsestään lähtien. Kolmanneksi ajaudutaan materian ja henkisen suhteeeseen. Henkinen ei ohjaa materiaa. Oleminen synnyttää henkisen ja se vaikuttaa olemiseen. Siinä vastakohtien symbioosi. Neljänneksi käyttäytymissäännöt kullakin aikakaudella ovat ihmisten välisiä suhteita ja muuttuvia sellaisia.

Mielestäni aloituksen yksioikoinen määritelmä antaa uskoville "aseet" ts. puoli voittoa.

"Ei välttämättä. Mutta itselleni uskontojen selitykset ovat näyttäytyneet myöhemmin niin tavattoman naiiveina, että en minä niihin pystyisi mitenkään uskomaan vaikka miten paljon haluaisin."

Siinäpä se tai jokin muu syy. Miksi uskonnon dogmit ovat naiiveja? Täytyyhän siihen olla vertailukohta.
Varmaankin voi olla niinkin, että jotkut ratkaisevat asian tunteella sen kummemmi ajattelematta. Mutta siihen tunteelliseenkin eroamiseen uskomuksista -kyllä siien tiedostamattomastikin on jonkinlaiset perusteet.

Luulisin, että koska tietoa nykyään on paljon saatavissa, niin pikkuhiljaa aivoissa kehkeytyy epäily uskonnollisiin dogmeihin ja joka johtaa sen hylkäämiseen. Sekin seikka tulee esille, jossa uskontojen esittämä moraalioppi murentuu. Sekin mikä niissä on hyvää, on siltikin ihmisestä lähtöisin.

Ehkä valistusaikana 1.600 -1.700 luvuilla sivistyneistön ateistit syntyivät etupäässä kristinuskon epämoraalisuuden arvostelun kautta. Enemmän sieltä kuin luonnontieteiden kautta.

Mutta olisi mukava kuulla lukijoilta, mistä heille tuli kimmoke olla uskomatta jumaliin.

>>Ateismi ei ole MITÄÄN MUUTA kuin jumaluskon puutetta.