Itse olen ostanut ja myynyt 5 viimeisen vuoden aikana 2 asuntoa. Käteen on jäänyt näistä noin 100 000€.
Ensimmäisen asunnon ostin loppuvuonna 2008 kun hinnat "romahtivat", myin sen 2010 ja ostin samana vuonna uuden. Sen myin 2012.
Nyt olen laittanut rahat kiinni uuteen omakotitaloon jota aion pitääkin huomattavasti pidemmän aikaan itselläni.
Samalla on hiipinyt mieleen ajatus kun olen seurannut hintojen kehitystä, että onko sijoittaminen enää järkevää ?
Jos katsotaan pitkän aikavälin talouskehitystä tästä eteenpäin. Esimerkiksi viiden vuoden päähän 2018. Miltä talous näyttää silloin. Toivottavasti paremmalta, mutta yhtä hyvin tilanne voi olla sama kuin tällä hetkellä kun katsoo valtioiden velkasummaa ja toimia talouden elvyttämiseksi (veron korotukset ja leikkaukset). Sama ilmiö on yksityisellä sektorilla.
Itse en usko asuntojen hintojen romahdukseen, mutta uskon siihen että samalaista nousua ei tule kuin mihin ollaan totuttu. Nykyiset hinnat pysyy paikallaan hyvinkin pitkään. Lyhytaikaisella asuntosijoittamisella ei enää tee tiliä. Nyt pitää hakea pikavoitot jostain muualta. Esim. osakesijoittaminen alkaa varmasti kohta viriämään pitkän huonon jakson jälkeen. Asuntosijoittaminen toisaalta tänäkin aikana on kannattavaa, mutta huomattavasti pitempi aikaista ja voitot paljon pienempiä.
Mitä mieltä asiantuntijat. Olenko oikeilla jäljillä ?
Ensimmäisen asunnon ostin loppuvuonna 2008 kun hinnat "romahtivat", myin sen 2010 ja ostin samana vuonna uuden. Sen myin 2012.
Nyt olen laittanut rahat kiinni uuteen omakotitaloon jota aion pitääkin huomattavasti pidemmän aikaan itselläni.
Samalla on hiipinyt mieleen ajatus kun olen seurannut hintojen kehitystä, että onko sijoittaminen enää järkevää ?
Jos katsotaan pitkän aikavälin talouskehitystä tästä eteenpäin. Esimerkiksi viiden vuoden päähän 2018. Miltä talous näyttää silloin. Toivottavasti paremmalta, mutta yhtä hyvin tilanne voi olla sama kuin tällä hetkellä kun katsoo valtioiden velkasummaa ja toimia talouden elvyttämiseksi (veron korotukset ja leikkaukset). Sama ilmiö on yksityisellä sektorilla.
Itse en usko asuntojen hintojen romahdukseen, mutta uskon siihen että samalaista nousua ei tule kuin mihin ollaan totuttu. Nykyiset hinnat pysyy paikallaan hyvinkin pitkään. Lyhytaikaisella asuntosijoittamisella ei enää tee tiliä. Nyt pitää hakea pikavoitot jostain muualta. Esim. osakesijoittaminen alkaa varmasti kohta viriämään pitkän huonon jakson jälkeen. Asuntosijoittaminen toisaalta tänäkin aikana on kannattavaa, mutta huomattavasti pitempi aikaista ja voitot paljon pienempiä.
Mitä mieltä asiantuntijat. Olenko oikeilla jäljillä ?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olet oikeilla jäljillä. Asuntojen arvonnousu on hidastunut niin että sillä ei nyt tee enää kovaa tiliä, ainakin pikavoitot ovat epätodennäköisiä. Pikavoittojen ja kovempien tilien toivossa kannattaa laittaa osakkeisiin. Suosittelen Affectoa ja Reveniota nyt, molemmilla on erityisosaamista ja tuote, jonka maailmanmarkkinoiden kysyntä tulee nousemaan (maailmalle leviävä silmänpainemittari toisella). Biohit saattaa edelleen nousta vaikka se juna osittain meni jo. Kiinassa sillä silti kovat markkinat edelleen vasta alkamaisillaan ja uskallan sitä suositella. Nokia on myös melko varma nousija takaisin jossain vaiheessa, nyt se on eräs pörssin aliarvostetuimpia yhtiöitä. Tasaisempaa nousua saa suurehkoista lääkefirmoista.
Asuntosijoittamisella saa nyt edelleen n. 6% vuotuisen tuoton vuokratuottona jos sopivan asunnon löytää, Lappeenrannasta esim. saa kaksiosta tuon n. 6% vuodessa vuokratuottona, päälle vähäinen n. 1% asunnon arvonnousu eli n. 7% pitkän aikavälin tuotto, mikä ei sekään nyt pöhkömpi ole, mutta siis vaatii tietenkin sen 10-20v. ajan että se kunnolla poikii rahaa lisää.
Sijoitusasunto vaatii vuokralaisen tuottaakseen 6-7%
Jos asunto on tyhjillään, niin tällähetkellä arvonnousu ei riitä tuottamaan lähellekään tuota.
Mikä on sellainen "varma" tuottoprosentti pörssissä?
Esim juuri noita isoja lääkefirmoja, vaikka konetta, fortumia yhdistelemällä?
Uskaltaako sanoa 5% tuotto?
Joku myrsky tms. saattaa pudottaa sijoituksia 50% yhdessä hetkessä.
Tosin paha myrsky lisää lääkkeiden menekkiä jne..
Itse pidän silti sijoitusasuntoa varmempana kuin pörssiä.
Kulut ovat kovat jos asuntoa pidetään kunnossa, siksi hyvin hoidetuissa yhtiöissä ei ole vuokra-asujia koska halvempaa on omistaa.
Tuottoja pitänee hakea osakemarkkinoilta jatkossa:
http://www.investori.com/j/artikkelit/yleistae-sijoittamisesta/190-voita-porssiindeksi-puolita-riski
hyvin hajautettu salkku vastaa varmaan riskiltään melkein kiinteistösijoittamista... tuottoa on odotettavissa sitten enemmänkin ;)
Ei mitään varmaa pikavoittoa ole olemassakaan. Suurimmaksi osaksi aloittajankin tekemä tili on ollut tuuria, ei hän ihan vakavissaan ole voinut tietää vuonna 2008 onnistuvansa 100 000€ tilin tekemisessä näinä vuosina.
Keskimäärin kuitenkin asunnoissa hintojen notkahtelut pienempiä kuin pörssissä, eli riskiä vähemmän. Mutta niin on myös keskimääräinen arvonnousu asunnoissa pienempää kuin pörssin arvonnousu vastikkeet.
Siltähän tämä näyttäisi, että tulevina vuosina asunnoissa raha on korkeintaan inflaatiosuojattua, mitään raketointia harvoja poikkeusalueita ja asuntotyyppejä lukuunottamatta ei ole näköpiirissä. Itse asiassa suurimmassa osassa maata ei ole pitkällä aikavälillä nytkään ollut moneen vuoteen selvää asuntojen hinnannousua.
Mutta erona pörssiin, asuntosijoitus saa bonusta mahdollisuudesta suureen ja edulliseen velkavipuun sekä myyntivoittoveron nollaantumisesta kahden vuoden asumisen jälkeen. Näiden apujen kanssa asuntosijoittaminen Helsingissä voi edelleen voittaa pörssin, jos asuntojen arvonnousu on edes maltillista.
Asunnot tai pörssi, kumpaankin kannattaa sijoittaa mutta ei Suomessa. Syy on Suomen verotuksen joka vie juuri sen kerman joka motivoisi ihmisiä säästämään ja sijoittamaan. Perustamalla Viroon yhtiön ja sijoittamalla joko virolaisiin kiinteistöihin tai Viron pörssiin saa tuotot pidettyä itsellä. Parempi on tietysti Aasian markkinat jossa voi oikeasti rikastua mutta siellä pätee sama kuin muuallakin: Tiedä mihin sijoitat.
Tallinnassa apartmenttien hinnat ovat nousseet vuodessa 12,5%
http://www.balticbusinessnews.com/Default.aspx?PublicationId=35f79995-e968-478e-a03a-4f3d033124e3
Tosin tämä voi johtua siitäkin että uusia asuntoja on valmistunut ja niitä myyty. Tallinnassa on apartmenttien osaltakin hintahajonta melko suurta. On vanhaa rakennuskantaa joka on aika hunossa kunnossa ja seassa on joitakin hyvinkin huonokuntoisia jotka saattavat mennä purkuunkin. Sitten on vanhaa kuntoon saneerattua ja ihan uutta.
Joka tapauksessa asuntojen hinnat niinkuin muutkin hinnat ovat olleet nousussa jo muutaman vuoden sen euroon siirtymisen yhteydessä tapahtuneen notkahduksen jälkeen. Myös tulotasoissa on tapahtunut nousua.
Sveitsiläinen sijoitusammattilainen Marc Faber ennustaa, että osakemarkkinat putoavat 20 prosenttia tai enemmän vuoden loppuun mennessä, CNBC kertoo. Faberia kutsutaan usein "Tohtori Turmioksi" hänen pessimisminsä vuoksi.
Luki sanoo ettei 20% riitä vaan kyseessä romahdus.
Lukiakin kutsutaan usein joillain nimillä hänen viestiensä vuoksi. Ei sitä sanomaa oikein pessimismiksikään voi kutsua, kyllä se on pikemminkin huvittavaa sekavuutta.
Olet siis päivittänyt rommausaikataulun? Viimeksi kun tarkistin, niin se oli 2015. Nyt näemmä 2013 tullaan pörssissä jo yli 20% alaspäin. Tuleeko peräti -70%? Vaikuttaako tämä asuntojen hintoihin?
Vinkkinä: viimeksi kun tultiin tuollaisia lukuja alaspäin, asuntojen hinnat jatkoivat nousuaan suurin piirtein tulojen tahdissa. Nyt kun pörssi on noussut lujaa pari vuotta, ollaan asuntojen hinnoissa tultu hiljakseen ylöspäin...
"Olet siis päivittänyt rommausaikataulun? Viimeksi kun tarkistin, niin se oli 2015. "
Olet tehnyt omia päätelmiäsi,ei ole mitään tarkistuksia olemassakaan,pitäsköhän sinun tarkistaa lääkärissä päätäsi?
No kerrotaan vielä kerran,yritysten ahdinko on suuri 2015,tässä ei puhuta yhdelläkään sanalla romahduksesta,toki nousuunhan se ei johda ,et siltappaa taas.
Käyhän opiskelemassa lukemasi ymmärtämistä.
Taistele rat taistele olet aina yhtä väärässä kaikessa.
Eihän pikavoittojen hankkiminen ole businessta vaan keinottelua. Kunnon sijoitusasunto antaa riittävän vuokratuoton pääomalle vuodesta toiseen ja silloin arvonnousu on sivuasia. Hyvä on jos sitä tulee, mutta toisaalta samalla huononee vuokratuotto ja hinnan noustua liiaksi saattaa olla viisasta myydä asunto ja sijoittaa rahat muualle.
Pelkkään arvonnousuun nojaava asuntosijoitus on lähivuosina aika rohkea valinta. Kasvukeskuksen 4 - 5 prosentin bruttotuotto vaatii kaverikseen aika suotuisan hintakehityksen, kun verrataan 8 - 9 prosenttiin oikein valitusta pikkukaupungista.
Verotus on viemässä yksityisten bisneksiltä pohjan pois, 30% vero 1 - 3 kämpän vuoratuotoista on kova, asuntojen hinnat noudattavat pitkässäjuoksussa inflaation vauhtia ja tuosta inflaation tuomasta näennäisestä arvonnnoususta menee veroa myydessä 32%. Veroa siis maksetaan tältäosin tyhjästä.
Yrittäjänä olen hankkinut firmalle nettovarallisuutta asunnoilla ja tuosta Oy:n varallisuudesta saa nostaa verottomia osinkoja 9%, eli käytännössä vuokratulot 0% verotuksella. Sitten kun "oma"eläkeikä joskus 52 - 55 vuotiaana koittaa, asunnot myyntiin ja sopivana palkkatulona yrityksestä pois kohtuu veroilla.