Nuijamaa ja Imatra ajoivat Vaalimaan ohi
8.5.2013 13:36
Matkustajaliikenne Nuijamaalla kasvoi tammi—huhtikuussa kymmenen prosenttia edellisen vuoden huhtikuuhun verrattuna. Imatralla kasvu oli yhdeksän prosenttia. Vaalimaalla huhtikuu oli edellisen vuoden huhtikuuta kuusi prosenttia hiljaisempi.
Raskas liikenne Vaalimaan raja-asemalla kasvoi tammi—huhtikuussa edelliseen vuoteen verrattuna seitsemän prosenttia. Imatralla lisäystä oli kymmenen prosenttia, mutta Nuijamaalla raskas liikenne oli laskussa (–4 prosenttia).
Tammikuusta huhtikuuhun katsottunakin matkustajaliikenne on noin 7—8 prosentin kasvussa Nuijamaalla ja Imatralla. Vaalimaalla kasvu on ollut pientä, vain yksi prosentti. Nuijamaan huhtikuun matkustajamäärä oli jo yli 30 000 matkustajaa enemmän kuin Vaalimaalla huhtikuussa (Vaalimaa 261 637, Nuijamaa 294 776). Imatrallakin lähennytään kahdensadantuhannen rajaa kuukaudessa (180 832).
Junaliikenne on kasvanut edellisen vuoden huhtikuuhun peräti 15 prosenttia
Nuijamaa selkeä ykkönen rajana.
15
363
Vastaukset 15
- vdbsnzbz
Tänään helatorstaina tulee enemmän ylityksiä vaalimaalta, kun on jatkuvat jonot ja vaalimaa vetää suomen rajoista enemmän. siellä on eniten työntekijöitä, joten se näkyy tälläisinä päivinä. Juuri nyt Ylämaalla, vaalimaalta Lappeenrantaan on valtavasti liikennettä kun etelä-Karjalaan kierretään vaalimaan kautta.
- Jos et tiennyt
Vaalimalla ja Nuijamaalla on tietääkseni yhtäpaljon henkilöstöä!
- rajaa rajalle
Ei ole vielä. Suunnitelmissa on nostaa nuijamaan työntekijöiden määrä samalle tasolle, mutta se tapahtuu pikkuhiljaa. Jos olisi samalla tasolla olisi nuijamaan liikenne arviolta 60-100% vaalimaata suurempaa.
- rautaa vaan
rajaa rajalle kirjoitti:
Ei ole vielä. Suunnitelmissa on nostaa nuijamaan työntekijöiden määrä samalle tasolle, mutta se tapahtuu pikkuhiljaa. Jos olisi samalla tasolla olisi nuijamaan liikenne arviolta 60-100% vaalimaata suurempaa.
Ja taas väärin! Ei oleellista eroa tullin, eikä rajavartioston henkilömäärissä.
- henkka-75
Samanlaisia nuijapäitä molemmissa paikoissa. Juntteja rittää maaseudulla.
- eroja on
Nuijamaa on itseasiassa aika virkeä paikka ja nuijamaantiellä on aika paljon elämää. Toki lisää on tulossa, mm. IKEA, ikano ja ray:n kasino
- Jormakovahkona
Karua mutta totta, Nuijamaan osuutta lasketaan Venäjän omilla toimilla. Moottoritie tehdään Pietarista Vaalimaalle,, aloitus 2015, ja siihen loppuu Nuijamaan imu.
Että pelkkää paskaa tämäkin aloitus.- jormaonoikeassa
Niin näkyi tiedotusvälineiden mukaan olevan, että venäjä laskee nuijamaan vastaisen raja-aseman luokitusta ja vähentää henkilöstöä. Jos rysyt päättää tehdä moottoritien pietarista vaalimaalle, se voi olla valmis jopa ennen suomea.
- highway
Eli tuleeko lisää näitä tapauksia kun turismi lisääntyy ??
http://www.loviisansanomat.net/lue.php?id=6305
Ohituskolari ohituskieltoalueella
Tie oli onnettomuuspaikalla suora ja näkyvyys tihkusateesta huolimatta hyvä. Paikalla oli tietöiden takia 60km/h nopeusrajoitus sekä ohitukset kieltävät keltaiset sulkuviivat molempiin suuntiin.
-Kyseessä oli ilmeisesti ohitustilanne, jossa länteen matkalla ollut henkilöauto törmäsi ensin Loviisan suunnasta tulleeseen raskaaseen ajoneuvoon, avolavarekkaan. Sen jälkeen kolarissa olivat osallisena kaksi muuta henkilöautoa ja yksi pakettiauto, kertoi pelastuspäällikkö Veli-Matti Heininen Kymenlaakson pelastuslaitokselta.
-Rekka oli Suomen rekisterikilvissä, ja pahiten vaurioituneessa ja kyljelleen kaatuneessa sekä pakettiautossa oli pitkät rekisterikilve, Heininen kertoi. Pitkillä kilvillä Heininen tarkoitti venäläisiä rekisterikilpiä. Menehtyneet ja vakavasti loukkaantunut olivat pahiten vaurioituneessa autossa.
Heinisen mukaan onnettomuuspaikan raivaus kesti nelisen tuntia. -Kovin lyhyttä kiertotietä ei oikein ollut paikalle mahdollista järjestää, mutta toinen kaista saatiin avattua runsaan tunnin kuluessa, kertoi Heininen. Autojono ulottui lännessä Miskinmäelle ja idässä Pyhtään kirkonkylän risteykseen saakka. (AH)- ei lisäänny täällä
highway
23.5.2013 20:37
0
Sulje
Eli tuleeko lisää näitä tapauksia kun turismi lisääntyy ??
Liikenne on viime kuussa vähentynyt 6% vuoden takaisesta vaalimaalla. Kasvu on muualla. - Ohittaja ilman kolar
Niin tämähän ei sitten edes ollut ohituskolari. Kannattaa luottaa Loviisan sanomiin, siinä vasta laatulehti!
- melkein vaan ei ihan
Ohittaja ilman kolar kirjoitti:
Niin tämähän ei sitten edes ollut ohituskolari. Kannattaa luottaa Loviisan sanomiin, siinä vasta laatulehti!
Rajoituskaan ei ollut 60 km/h ihan sillä paikalla, tapauksen dramatiikka olisi kyllä riittänyt ilman noita pikku lisävärityksiäkin.
- ihana venäjä.
hyvä puoli oli että kuolleet olivat ryssii eikä suomalaisia.
- toukokuu tilasto
Nuijamaa nyt kaksi kertaa vaalimaan kokoinen myynnillä mitattuna. Matkailijoita 1,6 kertaa vaalimaa
- fakta
Rajanylittäjiä 1.1.-31.5.2013 Vaalimaalla 1 361 000 ja Nuijamalla 1 430 000, eroa näyttäisi olevan tällähetkellä 69 000 ylittäjää, joka on vajaa 5%. Joten Nuijamaa on 1,048 x Vaalimaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1451394
- 741244
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun1051006Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka50935- 78832
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la40808- 45801
- 67673
- 115668
- 77643