Verovirkamiehet ja muut verotuksen parissa työskentelevät henkilöt pitäisi tuomita kuolemanrangaistukseen. Verotus Suomessa on pelkkää ryöstöä ja kaikki mitä tienaat, niin suurin osa rahoista myös viedään verotuksen muodossa. Yhtä hyvin voitaisiin antaa kaikki omaisuus valtiolle kun verottaja vie kuitenkin kaiken.
Verovirkamiehet kuuluisivat hautaan
Kuolemanrangaistus
483
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sitten kun Kuolemanrangaistus pääsee uhmaiästään ja saa toivottavasti suoritettua peruskoulunsa hyväksytysti loppuun asti, hän oppii ymmärtämään asioita laajemmin. Toistaiseksi Kuolemanrangaistus voi kysellä askarruttavia asioita vaikka iskältä ja äiskältä niin ei tarvitse nolata itseään täällä palstalla.
kaikki me, verovirkamiehet mukaan lukein, päädymme hautaan ennemmin tai myöhemmin. Toiveesi siis toteutuu.
PS. Verotus perustuu lakeihin, joita säätä eduskunta. Ei hätää, kaikki kansanedustajatkin kuolevat ennemmin tai myöhemmin.
Te olette loisia, jotka kalvatte itseänne elättävää isäntää sisältäpäin. Jos sinun kuolemaasi voidaan nopeuttaa, se on kaikkien etu.
Niin, todellisuudessa syntymä jo itsessään merkitsee kuolemanrangaistusta, sillä jokaisen elämä päätty enemin tai myöhemmin.
Mutta sitä "odotellessa" kantta kuitenkin hieman harkita ajankäyttönsä prioriteettejä ja koettaa tehdä anutlaatuisesta ja ainutkertaisesta elämästä mahdollisimman terve ja mielyttävä kokemus.
Avauksen tehnyt (lapsukainen) voisi avan aluksi tehdä urasuunnitelman ja hankkia kompetenssiä, joka voi olla myös joustava ja mahdollistaa kansainvälisen toiminnan ja siirtymisen myöhemmin asumaan maahan, jonka kokee olevan kokonaisuutena parempi kompromissi kuin synnyinmaa Suomi.
Elämästä ei selviä hengissä.