Uusioäitiys ärsyttää äitienpäivänä

Rakastan kaikkia lapsia mutta näin äitienpäivän alla mieheni lapset ymmärrettävästi oireilee koska eivät biologista äitiään tapaa (kukaan ei tiedä missä nainen menee millonkin). Olemme ollee miehen kanssa yhdessä 6vuotta, kun tapasimme mies oli jo yksinhuoltaja kahdelle pienelle lapselle. Pari viimevuotta lapset ovat olleet äitienpäivän aikaan todella hankalia, murrosikä painaa ja ikävä äitiä tulee ilmi erittäin suurena kiukutteluna. Tavarat lentelee seiniin, kaikkeen sanotaan vastaan ja mikään ei ole hyvä. Lapset eivät äitienpäivän aikoina tottele minua ollenkaan, saan kuulla kokoajan ettten ole heidän äiti ja minulla ei ole oikeutta sanoa heille mitään. Tässä eletään viikonverran ihan helvettiä kiitos äitienpäivän. Olen itse äiti ja tämän ajan pitäisi olla iloista (niinkuin normaali arki on), minun pitäisi nauttia siitä kun leivon kakkua ja pikkuhyvää sunnuntain kahveelle, mummot on kutsuttu koko 6vuotta meille äitienpäivänä, mutta nyt vaan tuntuu että miksi nähä vaivaa kun koko viikon saa paskaa niskaan kahdelta lapselta!
Tottapuhuen tekisi mieli laittaa lapset äitienpäivän ajaksi pois tai karata itse jonnekin ja unohtaa koko päivä!
19313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Silloin kun äitienpäivä 1900-luvun alussa yhdysvalloissa "keksittiin" ei uusperheet nykyisessä muodosaan olleet niin yleisiä kuin nyt. Lapsella oli uusi äiti, lähes yksinomaan, jos biologinen äiti oli kuollut.

Suomessa äitienpäivää on vietetty vuodesta 1918. Ehkä vielä näemme sen päivän, jolloin äitienpäivä poistetaan, koska se ei ole tasa-arvoista kaikkia lapsia kohtaan. Vitsi, toivottavasti näin ei tapahdu.

Äänestä
  • Äitienpäivää vietetään äitien muistopäiväksi.
    Siis alunperin, kuolleen äidin muistoksi.

    Äänestä

"Rakastan kaikkia lapsia." Silloin tiedät, että vaikeinta on äidittämillä lapsillasi. Muut
ovat etuoikeutettuja omaan, oikeaan äitiin, heidät äiti on hylännyt.

Lasten reagointi on oikea. He eivät hyväksy kohtaloaan, koska se poikkeaa muista
ja on kipeä muistutus siitä, etteivät he ole tärkeitä ja merkityksellisiä äidille.Kaikilla
on vain yksi äiti, jolta lapsi odottaa rakkautta ja huolenpitoa, ei välinpitämättömyyttä
ja kylmyyttä.

Vaikka et ole biologinen äiti, olet äidin veroinen. Ymmärrä lapsia, he eivät pysty ver-
baalisesti käsittelemään pahaa oloaan ja tuskaa, silloin tavarat lentää.
Tue heitä parhaasi mukaan tällä viikolla jolloin muut lapset saavat oikeuden
iloita äidistään ja muistaa häntä!

Äänestä
  • Noinhan se on! Oikein suututtaa biologisen äidin takia kun pesen aamiaisjogurtteja seiniltä ja pienemmän lapsen niskasta. Lapset eivät ole syypäitä omiin reagointeihin, he eivät vain osaa kanavoida turhautumistaan ja tunteitaan oikein vaikka asioista on koitettu jutella. Minusta se että lapset reagoi on kuitenkin paljon parempi kuin olla reagoimatta.
    Onneksi tämä aika ei tosiaan kestä yleensä kuin sen viikonverran! Jostain syystä kahvittelu mummojen kanssa menee jo rauhallisesti ja itse äitienpäivä on ihan kohtalainen jo kun olemme samat rutiinit pitänyt tämän 6vuotta.

    Äänestä

Tuli mieleen että nämä murrosikäiset testaavat nyt sinua ja sinun rakkauttasi. Heillä ei ole bioäitiä elämässään, sinä olet heille arjessa äiti. Äitienpäivänä he sitten tajuavat, että hei se "oikea äitihän" on jossain kateissa ja sinullakin on ihan omia biolapsia.

Halaa lapsia. Heillä on hyvin paha olla. Kerro että äitienpäivä kuuluu myös mummoille ja äitipuolille.

Toivottavasti miehesi ymmärtää, mitä kaikkea teet "vieraiden" lasten hyväksi.

Äänestä

Meillä oli tänään kyljykset heitetty kattoon ja maidot ikkunoissa. Voi rasia tyhjennetty minun käsilaukkuun ja mustikka soppa oli telkkarin päälle kaadettu. Ne miehen lapset on sitten semmoisia.. en jaksa enää...

Eilen oli siirappia sohvalla ja masikkakiisseli oli pesialaisella matolla... mitähän huomenna...

Äänestä
  • Ei tosiaan ihan terveitä kakaroita.....

    Äänestä

  • Ymmärrätkö, että tuo ei ole normaalia? Mikäli tämä tarina on tosi, lapset ovat ehdottomasti terapian tarpeessa. Johtuu oireilu sitten oman äidin hylkäämisestä tai mistä tahansa.

    Huomioitko omia lapsiasi enemmän kuin miehen lapsia? Edes pienissä eleissä? Se saattaa vaikuttaa paljon... Mutta oikeasti, lasten parhaaksi, hankkikaa heille ammattiapua. Vaikka sitten asiat tasaantuisi arjessa äippäpäivän jälkeen, niin kyllähän lasten sisällä tuntuu kovasti asiat kalvavan.

    Äänestä

  • Tuo ei voi olla totta! Ymmärrän miksi meillä miehen muksut käyttäytyvät nyt huonommin mutta ei meilläkään ruoka lentele kokoajan, saati sitä kaadella mihin sattuu. Se että jogurttikuppi lensi aamulla oli poikkeus.

    fgudtt, meillä on lapset saman arvoisia. Miehen muksut kävivät pienenä terapiassa kun biologinen äiti lähti. Mieheni on kertonut että silloin oli todella rankkaa, ei ollut lapsilleen sanonut mitään, katosi vain :/ Toissavuonna lapset kävivät pari kertaa terapeutilla äitienpäivän jälkeen mutta jatkolle ei ollut tarvetta. Terapeutin mielestä lasten reagointi on ymmärrettävää tänä aikana ja lapsia pitää vain huomioida enemmän ja antaa heille mahdollisuus puhua tunteistaan kun ovat siihen valmiita.

    Äänestä

  • huhhuh!!!! kirjoitti:

    Ei tosiaan ihan terveitä kakaroita.....

    Sama juttu, meillä lentelee kananmunat pitkin naapurin kattoja, eilen laitoin lettuja niin poikapuoli laittoi puolipakettia sulaa siihen taikinaan, ihmeteline ttä ompa suolaisia. Pakastin oli jätetty tahlleen auki, ja kaikki tonnin arvoiset pakasteet pilalla... En käsitä miksi pahanteko on kivaa. Ei mun omat tekisi ikinä noin. Tietääketä syyttää jos joskus ottaa oppia. Itse olen onnistunut lasten suhteen, mutta miehen exä ei edes välitä. Vielä ehtii tehdä vaikka mitä kun ovat viikonlopun täällä.

    Äänestä

  • talo kohta järvessä kirjoitti:

    Sama juttu, meillä lentelee kananmunat pitkin naapurin kattoja, eilen laitoin lettuja niin poikapuoli laittoi puolipakettia sulaa siihen taikinaan, ihmeteline ttä ompa suolaisia. Pakastin oli jätetty tahlleen auki, ja kaikki tonnin arvoiset pakasteet pilalla... En käsitä miksi pahanteko on kivaa. Ei mun omat tekisi ikinä noin. Tietääketä syyttää jos joskus ottaa oppia. Itse olen onnistunut lasten suhteen, mutta miehen exä ei edes välitä. Vielä ehtii tehdä vaikka mitä kun ovat viikonlopun täällä.

    Oho! jo aamupäivällä ihan umpikännissä .

    Äänestä

Kyllä ne lasten äidit sitten on huonoja. Oli ne kuolleita tai eläviä, aina löytyy haukkumista ja mollaamista. Äidit ei sitten osaa yhtään mitään. Se on tullut selväksi.

Äänestä
  • Anteeksi jos joku kirjoittamistani asioista loukkasi SINUN äitiyttäsi.
    Minä en onnekseni tiedä muita biologisia äitejä jotka toimivat miehen lasten bioäidin tavoin. Tietenkin jos sinusta äidistä ei saa pahaa sanaa sanoa (ei lapsille kuitenkaan sanota koskaan) vaikka hän ei vaivaudu edes lapsilleen numeroaan antamaan, saati muistamaan lapsiaan synttärinä ja jouluna niin se on sinun asiasi. Olisi noista lapsista varmaan kiva myöskin nähdä äitiään useammin kuin ehkä 1-2vuoden välein muutaman tunnin ajan, silloinkin äiti ilmaantuu ilmoittamatta ja katoaa taas mitään sanomatta.
    Onneksi viikko on kohta ohi ja arki normalisoituu toivottavasti niinkuin edellisinäkin vuosina!

    Äänestä

Mietin juuri että pitäisikö miehen muksut viedä johonkin terapiaan tai perheneuvolaan hoitoon? Voiko äitipuoli viedä ilman lasten isän suostumusta, äidiltä ei nyt tarvi kysyy, se on katkera ja itsekin vähän omituinen. Lapset kiusaa minun lapsiani ja käy mun hermoille joka päivä. Hlauisin että he osaisivat kunnioittaa ja käyttäytyä meillä. Komento ei enää auta eikä rajat,. En ymmärrämiten lasten äiti onjaksanut noita, ilmankos meille tyrkytti. Soitin kouluun kertoakseni, että meistä ei johdu lastenkäytös, vaan heidän kotioloista äidin luona. Kaikkeni olen tehnyt mutta ei mene opit perille. Sovimme opettajan kansaettä jos muu ei auta lapset jäävät luokalle, se olisi hyvä ratkaisu.

Äänestä
  • Loppuiko kossu kesken lissu

    Äänestä

  • Missä hel-vetin mielikuvitusmaailmassa oikeen elät, vai oletko änkyräkännissä?

    Äänestä

Koville otta miesten naisten päivä kun ei ole ketään kuka onnittelee. Voi että...siinäpä näitte, toiseksi jäitte. hahhaaa... äitienpäivä on semmoinen päivä, että soisi kenelle vaan, mutta aidoista syistä. Ihanaa olla äiti! hahhaaa...

Äänestä
  • Unohdat seikan että monella "miesten naisten" äideillä on äitienpäivä, koska he ovat äitejä. On omat ihanat lapset ja miehen kanssa yhteiset lapset. Joten luulet taas kerran aivan muuta kuin mitä asiat oikeasti ovat. Tosiaan on IHANAA olla äiti, omat lapset, yhteiset lapset ja miehen lapset muistavat äitienpäivänä.

    Äänestä

  • hullu!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uusioäiti kirjoitti:

Rakastan kaikkia lapsia mutta näin äitienpäivän alla mieheni lapset ymmärrettävästi oireilee koska eivät biologista äitiään tapaa (kukaan ei tiedä missä nainen menee millonkin). Olemme ollee miehen kanssa yhdessä 6vuotta, kun tapasimme mies oli jo yksinhuoltaja kahdelle pienelle lapselle. Pari viimevuotta lapset ovat olleet äitienpäivän aikaan todella hankalia, murrosikä painaa ja ikävä äitiä tulee ilmi erittäin suurena kiukutteluna. Tavarat lentelee seiniin, kaikkeen sanotaan vastaan ja mikään ei ole hyvä. Lapset eivät äitienpäivän aikoina tottele minua ollenkaan, saan kuulla kokoajan ettten ole heidän äiti ja minulla ei ole oikeutta sanoa heille mitään. Tässä eletään viikonverran ihan helvettiä kiitos äitienpäivän. Olen itse äiti ja tämän ajan pitäisi olla iloista (niinkuin normaali arki on), minun pitäisi nauttia siitä kun leivon kakkua ja pikkuhyvää sunnuntain kahveelle, mummot on kutsuttu koko 6vuotta meille äitienpäivänä, mutta nyt vaan tuntuu että miksi nähä vaivaa kun koko viikon saa paskaa niskaan kahdelta lapselta!
Tottapuhuen tekisi mieli laittaa lapset äitienpäivän ajaksi pois tai karata itse jonnekin ja unohtaa koko päivä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu