Jyväskylään tarvitaan uusi ja kallis musiikkitalo heti, jotta isopalkkainen kaupunginjohtaja ja kaupunginhallitus pääsevät sinne vapaa-ajallaan kehittelemään uusia etuisuuksia toisilleen!
Jyväskylään tarvitaan musiikkitalo
heti
9356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
niin tarvitaan, iso talo jossa kaikilla on kesälläkin nuha.
muutkin kaupungit on huomanneet että tänne voi siirtää oman kylän kaikki nistit kun jykylä tykkää niistä ja vieroksuu töitätekeviä ja töitä tekemään haluavia.
maan korkeimmat huumekuolema ja pahoinpitelyluvut on pidettävä yllä.
ihan turha esimerkinomaisesti vaikka laittaa muutamaa vartijaa kävelykadulle yöaikaan, joille voisi maksaa lisäpalkkaa ulkonaolemisesta, sinipukujahan siellä ei viitsi kävellä kummiskaan, kapakoitten verotulot siitä vain nousisi ja juominen pysyisi liiaksi aisoissa kun kodin sijasta juotaisiin kapakoissa jos kaikki uskaltaisi kaupungilla kävellä.
taitaa valtuuston ja hallituksen väki olla sen kannalla niin ei voi olla tulematta talo.
sitten on missä rällätä ison pyörän pyöriessä ja rahvaksen ulottumattomissa. peräti taloustieteen emeritus paikallistelkkarissa todisteli että talo pitää saada.
Ei valtuusto ole yksimielinen konserttitalon rakennuttamisesta, ainoastaan oikeisto taloa haluaa.
Ja mitä uuteen kaupunginjohtajaan tulee niin äänestystulos oli 29-30, kristillisten ratkaistua äänestyksen rukoilemalla.
Eikö oikeisto yleensä ole säästämisen kannalla ? Taitaa olla sitten ainoastaan silloin kun osattomilta otetaan ja työläisiltä omaan taskuun. Nekös sen kunnallisen golfkentänkin rakennutti ? Entinen kaupunginjohtaja oli kumminkin demari.
No saa sieltä joku osapäivätöitä lipunmyyjänä ilman palkkaa kun työvoimatoimisto käskee menemään korvauksilla töihin.
Voi katsella eliitin rientoja. Ah sitä armoa kun pääsee katsomaan kuinka parempiosaiset riemuitsee.
Eiköhän me tän vuoden puolella päästä Porin ohitse ihan virallisestikin Suomen ykköskaupungiksi myös työttömyydessä.
Totta on että musiikkitalo parantaisi työttömyyttä. Saadaan työkkäristä pari pitkäaikaistyötöntä lippuja myymään ja lattioita luuttuamaan, osa-aikaiseksi ja minimipalkalla tietenkin!
Johan humppakansa sai uuden "musiikkitalon" Paviljongin siipeen. Siellä on kuulemma oikein bailutila lavan edessä ja tarjoilu pelaa. Milloinkohan musiikin ystävät saisivat jotain?
Eikös Lutakossa vasta avattu joku konserttisali? Menköön sinne soittamaan ja treenaamaan myös nuo "taiteellisemman" musiikin esittäjät!
Mutta ei isokenkäiset mahdu samaan saliin rahvaan kanssa!