Perheenisät ovat kaikki kasvattajia ja roolimalleja, heistä myös jälkikasvu imee vaikutteita. Salailu, peittely, valehtelu ja parisuhteen ulkopuolella tapahtuva rahalla tapahtuva irstailu ei kuulu perheyhteisöön eikä ole millään tavalla tai millään verukkeella hyväksyttävää.
Jos perheenisät itse eivät ymmärrä tai eivät halua ymmärtää mitä tarkoittaa moraali ja että parisuhteessa pitää saada hyväksyntä myös toiselta osapuolelta asioihin, siinä tapauksessa lainsäätäjät hoitavat asian. Sitä varten ovat viranomaiset ja lainsäätäjät. Kitkemässä epäterveitä ilmiöitä yhteiskunnasta.
Jos perheenisät itse eivät ymmärrä tai eivät halua ymmärtää mitä tarkoittaa moraali ja että parisuhteessa pitää saada hyväksyntä myös toiselta osapuolelta asioihin, siinä tapauksessa lainsäätäjät hoitavat asian. Sitä varten ovat viranomaiset ja lainsäätäjät. Kitkemässä epäterveitä ilmiöitä yhteiskunnasta.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Olet oikeassa, parisuhteen ulkopuolella rahalla tapahtuva irstailu ei kuulu perheyhteisöön. Siksi pidänkin sen perheyhteisöni ulkopuolella, eli käyn huorissa ilman vaimoa ja lapsia.
Tässä tyypillinen esimerkki netissä anonyymina kohkaavasta, prostuja käyttävän asenteesta avioliittoa ja perhettä kohtaan.
Nämä anoyymina palstoilla kohkaajat ovat kuitenkin ns. hiljaista poikaa elävässä
elämässä, jos ja kun joutuvat kärähtämisen takia jakamaan omaisuutensa ja menettävät perheensä avioerossa. Näitä hiljaisiksi menneitä , entisiä kohkaajia ja prostuilla vouhottajia voi tavata livenä paikallisessa lähiöpubissa kertomassa kaljatuoppi kourassa surullista tarinaansa kohtalotovereilleen.
Kohkauksesta, vouhotuksesta ja prostuista ei puhuta enää mitään, mietitään miksi lapset eivät käy edes tapaamassa isäänsä.
Niinhän se sinä itse suuna ja päänä kohkaat anonyymina!
Enemmän siellä lähiöpubissa roikkuu niitä, jotka ovat ilmaisesta syrjähypystä jääneet kiinni. Yleensä prostituoituja käyttävät ne miehet, jotka ovat keskimääräistä paremmin taloudellisesti menestyneitä. He ovat siis keskimääräistä älykkäämpiä ja keskimääräistä parempia mm. pitämään huolta siitä, ettei oma puoliso osaa epäillä mitään. Tuollainen katkera kitisijä vain naurattaa.
Menestyjä, älykäs? Koetko itsesi älykkääksi? Älykäs ihminen ei taannu eläimen tasolle parittelemaan vailla aitoja ja oikeita tunteita, älykäs ihminen vaatii seksiltä enemmän. Älykkääksi itseään luuleva sortuu usein pitämään toisia ihmisiä tyhmänä, vaimoaankin.
Pitkässä parisuhteessa vaimo vaistoaa ja tietää 100 % varmasti prostuja käyttävän tai muita syrjähyppyjä tekevän miehensä. Usein he jäävät odottaamaan sopivaa tilaisuutta potkaista aviomies pihalle, esimerkiksi lasten sopivaan ikään tuleminen ym.
Prostujen käyttäjät pelaavat peliä, jossa vaimo lyö viimeisen kortin pöytään.
Normaaliälyinen mies nauttii eniten seksistä, jossa toinen osapuoli on täysillä mukana sitä voidaan kutsutaan rakasteluksi ei paritteluksi.
Joidenkin tutkimusten mukaan prostituiotuja käyttävät miehet jakaantuvat seuravasti:
- ahdistuneet ja tunne-elämän ongelmia potevat, ongelmia hoidetaa usein alkoholilla.
- talousvaikeuksissa kamppailevat yrittäjät
- seksistä riippuvaiset eli seksiaddiktiota sairastavat
Mihin sinä kuulut näistä?
Mene uudemman kerran sinne lähiöpubiin haastattelemaan tulevia kavereitasi.
Huomaat oudon seikan, prostuista kiinni jääneet miehet ja avioeron kokeneet välttelevät kertomasta prostuja avioliiton kariutumisen syyksi. Häpeilevät ja häpeävät vähän liian myöhään.
Yleisin syy mitä nämä lähiöpubin entiset "menestyjät" ja "suurliikemiehet" kertovat avioeron syyksi: Noo, siinä nyt tuli kaikenlaista ja vaimo lähti.
Häpeilevät.
Entäpä jos vaimoni jo aavistaa, että haen seksiä muualta, mutta häntä ei asia kiinnosta? Häntä ei seksi kiinnosta, joten mitä hän voittaisi sillä, että pakottaisi minut pois prostuista? Sinun on näköjään mahdoton edes kuvitella, että olisi ihmisiä, jotka eivät halua juuri samanlaista elämää kuin sinä.
Mietipä sitäkin, että jos me vaimoni kanssa eroaisimme, se iskisi lujemmin häneen. Hänellä on enemmän omaisuutta, josta osa tulisi minulle erossa. Esimerkiksi hän yrittämisensä vaikeutuisi sen seurauksena.
Ehkä vaimoni aavistaa, että käytän prostuja. Ehkä hän onkin siitä vain tyytyväinen, kun en vonkaa seksiä häneltä.
JOS ei JOS sanaa olisi, lehmätkin lentäisivät.
Onko sinulla "Lakiin vaikuttaja", faktatietoa kuinka suuri osa avioliitossa olevien henkilöiden (siis, sekä miesten, että naisten) tekemista "syrjähypyistä tehdään prostutioidun kanssa? Eiköhan nyt sentään ole niin että ne tehdään suurimmaksi osaksi "ilmaispanona"? Ja siis aviopuolisolta salaa, yhtäläillä.
Samaa voidan kysyä sinulta. Onko sinulla faktatietoa väitteillesi, että avioeron aiheuttaa yleensä avioliiton ulkopuolinen ns. maksuton suhde?
Tutkimusten mukaan ne miehet, jotka käyvät prostituoidulla, tekevät myös avioliiton ulkopuolisia syrjähyppyjä.
Joko tunnistit itsesi mihin ryhmään aikaisemmassa viestissä mainituista ryhmistä kuulut?
Miksi kategorioisin itseni mihinkään asettamiisi ryhmään?
Ja lisäisin siis vielä, etten ole puolustelemassa prostituutiota!
Mutta jos olet seurannut tätäkin sivustoa, , , sivun yläreunassa, mainoksessa kehoitetaan hankkimaan salasuhde!! Onko se parempi vaihtoehto, kuin prostituutio?
Eiköhan se ole niin, jos perheenisä (/-äiti) on valmis liiton ulkopuoliseen suhteeseen, naapurin "Matin/Maijan", tai sitten prostutioidun kanssa, on siinä turha puhua enää uskollisuudesta tai perhearvoista ollenkaan, heidän kohdallaan, ei sitä asiaa muuteta prostituution poistamisella, , , , , oletko samaa mieltä?
Epätoivoinen yritys viedä huomiota keskustelusta muualle. Tällä palstalla keskustellaan prostituutiosta ei maksuttomista salasuhteista.
Ei sinun tarvitse. Kommenttejasi kun lukee tietää sanomattakin.
Huvittava tapaus. Tuollaiset kuvittelevat olevansa niin älykkäitä, että
kykenevät huijaamaan kaikkia. Loppupeleissä tuollaiset huomaavat
huijanneensa vain itseänsä. Lähiöpubista tulet saamaan vertaistukea.
Se on varsin hienoa jos saan aikaan jonkinlaista hupia sinullekin, eikö?
Huvittavuuden tuottamisen sijaan sinunlaistesi prostituoidun käyttäjien kannattaisi keskittyä miettimään oletteko kasvattamassa tyttäristänne tulevaisuuden prostituoituja?
Tutkimukset osoittavat kiistattomasti, että prosituoiduksi ajautuvat t herkimmin rikkinäisen kotitaustan ja epätyydyttävän isäsuhteen omaavat tyttäret.
Perheenisät, jotka käyttävät prostituioituja kasvattavat prostituoituja.
Karkea väite, mutta saattaa ikävä kyllä olla liian monessa tapauksessa totta..
Omalle tyttärelleni toivon hyvää elämää, jota hän voi elää onnellisena. Prostituutio itsessään ei tee ketään onnettomaksi. Suurempi vaikutus on ympäröivän yhteiskunnan tuomitsevuus. Pää ei siis sekoa prostituutiosta vaan siitä, että uskovaiset kohkaajat yms. jahtaavat prostituoituja. Sinähän kuulut juuri tähän ryhmään.
Jos kuulisin, että tyttäreni olisi prostituoitu, tukisin häntä hänen valinnassaan ja elämässään. Jos hän itse haluaisi olla prostituoitu, en lähtisi häntä tuomitsemaan, vaan kunnioittaisin hänen valintaansa. Luulenpa, että sinä et pystyisi samaan, ts. antamaan lastesi tehdä omia valintojaan. Vai pystyisitkö?
Sitten olisi varmaan myös ihan on jos esim naapurisi tai työkaverisi kävisi ostamassa tyttäreltäsi seksiä. Eihän seksin myymisessä ole mitään ihmeellistä, eikä näköjään ostamisessakaan kun itsekin niin teet. Tyttäresi voisi antaa vaikka alennusta kavereillesi.
hei moi ootko muuten koskaan tullut ajatelleeksi että jos joku nainen kelpaa miehelle rahasta, niin se sama nainen kelpaa myös ilmaiseksi.
todella tietää olevansa naimisissa entisen maksullisen naisen kanssa,samakun nainen minkälainen pukki on hänen miehensä ollut.
Sen verran aion opettaa tyttärelleni bisneksen tekoa, ettei turhia alennuksia koskaan kannata antaa. Toistan itseäni: jos tyttäreni omasta vakaasta harkinnastaan aloittaisi prostituoidun uran, tukisin häntä hänen elämässään. Tuen tietysti häntä siinäkin tapauksessa, ettei hän aloittaisi prostituoidun uraa. Pitäisin huolta siitä, ettei hänen tarvitsisi myydä seksi ruuan, asunnon tai vaatteiden vuoksi. Mutta jos hän haluaisi esimerkiksi korkeampaa elintasoa ja hankkisi sitä myymällä seksi, niin se olisi hänen valintansa, jota kunnioittaisin.
Minulle seksi ei ole elämää suurempi pyhä asia. Se on kiva juttu, muttei sen enempää. Seksi ei mene minulla perhesuhteiden tai terveen järjen yli.
Missä kohtaa olen kertonut käyttäväni prostituoidun palveluja?
Elän avioliitossa jossa elämme molemmat puolisot omasta vapaasta tahdostamme, ns. A-seksuaalista aikaa, joten voin osallistua asiaan mielestäni objektiivisesti.
15 2 ei ole sama kuin 13 12! Jos sitä tarkoitat.
Pitäisihän se sinun huomata jo kirjoitustyylistä, eikö?
Tuntuu aika monikin kirjoittelevan!
Totean, että mikäli käyttäisin prostituoidun palveluja, en todellakaan myöntäisi sitä edes nimimerkin takaa!
Toisaalta yhdessä asiassa olet oikeassa, täällä keskustellaan prostituution oikeellisuudesta, tai siis onko se väärin ja olen täällä ainoastaan nostamassa esiin muidenkaltaisten salasuhteiden ja syrjähyppyjen haittoja verrattuna siihen.
Kerroit juuri itsestäsi
Johanna Niemi tekee juuri selvitystä Oikeusministeriölle seksin ostokiellosta. Perheenisien mahdollisuus pettämisen ei kuitenkaan ole tämän oikeustieteen professorin perustelistalla.
Länsimaisessa oikeuskäytännössä ei enää katsota, että aviorikos olisi rikos, johon valtion pitäisi puuttua. Siksi aviorikoksen kriminalisoinnista on pääosin luovuttu.
Me usein ajattelemme, että seksinostossa rikos olisi nimenomaan se, että aviomies pettää vaimoaan. Mutta jos näin olisi, niin sinkun seksinosto pitäisi olla täysin sallittu. Sinkkuhan ei petä ketään ostaessaan seksiä.
Tosiasiassa kaikki seksin ostokieltoa kannattavat kuitenkin tunteenomaisesti ajattelevat nimenomaan tätä pettämiskysymystä. He haluavat poliisin vahtimaan, että heidän aviomiehensä ei käy pettämässä heitä maksullisten kanssa.
vain miehet jos kerran naiset jakat tavaraansa joko maksusta tai siitä että saavat munaa.EI olisi kysyntää ellei olisi tarjontaa.
joko myyt tavaraasi ja toinen ostaa hyvä tavara käy aina kaupaksi.
se on se markkinalaki :)
heh heh....
perusta jo ministeriötä sitävarten joka kyttää kuka myy piirakkaansa ja nakkia piirakan väliin,kuinka voi olla helvetin tyhmää porukkaa.
Naapurin yli 50 v muija toi Gambiasta toyboyn, miespuolinen prostituoitu ja ihmiskaupan kohde.Onko tuo suvaittavampaa kuin se että käyn thaihieromossa hoidettavana? Naislogiikan mukaan minä olen naisia esineellistävä sika ja naapuri uutta kukoistustaan elävä rohkea nainen. Prostituutio on aina ollut osa yhteiskuntaa ja tulee myös pysymään.