Minulla on pian 3kk ikäinen lapsi, enkä tunne mitään. Vauva on ihana kuten kaikki muutkin vauvat. tämän lapsen ei olisi koskaan pitänyt syntyäkään, mutta näillä mennään. Elämäntilanne on niin perseellään ettei tähän voi ehjää perhettä kuvitella. En tunne mitään onnea tai iloa lapsen saamisesta, enkä voi sanoa että rakastaisin lastani yli kaiken. Rakastan suorastaan koiraanikin enemmän.
Ja kyllä, olen hakenut apua, mielenterveystoimistolla olen yhden tapaamisen käynyt, seuraava on viikon päästä. Mutta mieheni kokoajan vähättelee tunteitani. Snaoin jo raskaus aikana että en tule tuntemaan mitään tätä lasta kohtaan, enkä tule olemaan siitä onnellinen kun en ole ollut koko raskausaikanakaan. Siihen hän selitti jotain että: "Kyllä se kun se lapsi syntyy niin on ihmeellisiä ne äidinvastot, joillakin on niin vahvoja ettei voi lasta jättää edes kauppareissun ajaksi". Nytten se sit sanoo: "Hyvinhän sinä sen lapsen kanssa olet, naurat ja hoidat leikität." Joo, kyllä minä omaan maalaisjärjen, ja ymmärrän mitä lapsi tarvii normaaliin kehitykseen. Läheisyyttä, hoivaa, ruokaa ja kanssakäymistä.
En tunne että tahdon lapsesta eroon. Enkä tunne suoraa katumusta lapsesta, näen vain että lapsi olisi parempi adoptoida johonkin perheeseen jossa hänellä voisi olla perhe. Tässä sitä tuskin tulee hänellä olemaan.
Mutta nyt kysymykseeni, kun tuo mies väittää että kaikki on ok. Vastatkaahan äidit, pitäisikö minun tuntea jotain? Pitäisikö minun osata olla iloin en lapsestani? Onko normaalia tuntea että lapsi olisi paras adoptoida?
Näin äitienpäivän alla vituttaa nämä tunteet. En tahdo mitään äitienpäivää! enhän edes tunne itseäni äidiksi, enkä edes rakasta lastani..
Ja kyllä, olen hakenut apua, mielenterveystoimistolla olen yhden tapaamisen käynyt, seuraava on viikon päästä. Mutta mieheni kokoajan vähättelee tunteitani. Snaoin jo raskaus aikana että en tule tuntemaan mitään tätä lasta kohtaan, enkä tule olemaan siitä onnellinen kun en ole ollut koko raskausaikanakaan. Siihen hän selitti jotain että: "Kyllä se kun se lapsi syntyy niin on ihmeellisiä ne äidinvastot, joillakin on niin vahvoja ettei voi lasta jättää edes kauppareissun ajaksi". Nytten se sit sanoo: "Hyvinhän sinä sen lapsen kanssa olet, naurat ja hoidat leikität." Joo, kyllä minä omaan maalaisjärjen, ja ymmärrän mitä lapsi tarvii normaaliin kehitykseen. Läheisyyttä, hoivaa, ruokaa ja kanssakäymistä.
En tunne että tahdon lapsesta eroon. Enkä tunne suoraa katumusta lapsesta, näen vain että lapsi olisi parempi adoptoida johonkin perheeseen jossa hänellä voisi olla perhe. Tässä sitä tuskin tulee hänellä olemaan.
Mutta nyt kysymykseeni, kun tuo mies väittää että kaikki on ok. Vastatkaahan äidit, pitäisikö minun tuntea jotain? Pitäisikö minun osata olla iloin en lapsestani? Onko normaalia tuntea että lapsi olisi paras adoptoida?
Näin äitienpäivän alla vituttaa nämä tunteet. En tahdo mitään äitienpäivää! enhän edes tunne itseäni äidiksi, enkä edes rakasta lastani..
Vastaukset 6
Vanhimmat
kyllä ihan normaali ihminen tuntee omaa lasta kohtaan jotain, eikä halua sitä pois antaa.. sinuna menisin juttelemaan ihan tosissaan jonku kans nuista tunteista ja adoptoimis asioista..!! kyllä mun mielestä jokainen lapsi tarvii rakastavat vanhemmat oli sitte biologiset tai adoptio vanhemmat..! niinhän sitä sanotaan että jos äiti ei voi hyvin nii ei voi lapsikaan. ja se tulee jossain vaiheessa esille..
Kyllä' minustakin jokainen lapsi ansaitsee syntyä toivottuna ja rakastettuna. Mieheni vain on sitä mieltä että lasta ei adoptoida, että me kyllä ajan kanssa opimme rakastamaan tätä lasta. Minusta on vaikea uskoa että asiat jotenkin paranisivat lähitulevaisuudessa, minusta lapselle olisi parasta päästä hyvään kotiin.
Ja myös minä uskon että se rakkaudettomuus tulee jossain vaiheessa esille. Mieheni ei sitä huomaa. Lähteminenkin on käynyt mielessä, mutta en usko miehestäni olevan yksinhuoltajaksi tälle lapselle. Ihan tarpeeksi rankkaa on muutenkin hänellä.
tosiaan odotan että pääsisin sinne mielenterveystoimistolle taas käsittelemään aisoita. Tahtoo vain mennä aina suhteellisen pitkä aika näidä tapaamisten välillä. Ja kuten sanoin, lapsi on ihana, täysin kuten kaikki muutkin vauvat, ja toivon hänelle pelkkää hyvää, teen kaikkeni että hänellä on hyvä olla. Ja tiedän että riittämättömyyden tunne kuuluu vanhemmuuteen, mutta en jaksa uskoa olevani hyvä äiti näissä olosuhteissa ja ainakaan tässä tunnetilassa. Vielä olemme päässeet helpolla, lapsi on helppo, saan nukkua hyvin jne. Mutta aina se ei tule olemaan näin helppoa.
Ei tuo nyt mitenkään ennenkuulumatonta ole, että vastasynnyttänyt äiti ei tunne vauvaansa kohtaan rakkautta. Tunteiden kehittyminen voi viedä pitkänkin ajan ja kun kerran lähtökohtaisesti pidät lasta suloisena ja haluat hänelle vain parasta, niin uskon kyllä, että sinä ja miehesi olette hänelle parasta. Juuri nyt hän ei tarvitse varsinaisesti tunteita, koska hänelle riittää ruoka ja perushoiva, mitä sanot antavasikin hänelle.
Vaadi nyt sen mielenterveytesi hoitoon apua, kuten olet tehnytkin ja varmasti tilanteenne selvenee sitä kautta. Ota nämä asiat puheeksi, niin pääset niitä käsittelemään.
Niinpä... mä tunsin rakkautta omaan lapseen vasta pitkän ajan päästä. Ensimmäisen vuoden aikana se huusi paljon-hyvin paljon. Vauva-arki olikin jotain muuta mitä olin kuvitellut. Ja erokin tuli... Kyllä välillä oli varmaan jotain hellyyden tunteita, mutta eipä vielä kovinkaan vahvoja. Kaduin kovastikin, mitä olin mennyt tekemään..oikein haluamalla halusin lasta. Sitten kun lapsi oppi kävelemään, puhumaan...väsy meni ohi...sitten alkoi kehittyä sitä rakkautta, sellaista jota äiti tuntee. Vuosien saatossa se on vahvistunut ja nyt lapsi on rakkainta mitä minulla on. Ja tärkeintä. En kadu mitään, en avioitumista enkä avioeroa, koska sain lapseni siitä liitosta. Kun tulin toista kertaa äidiksi, asiat olivat toisin. Rakkauden tunne tuli heti kun näin vastasyntyneen lapseni. Äidiksi kasvetaan vain kerran? Molemmat lapseni ovat päivieni valo, pelkään jo sitä kun ne lähtevät kotoa. Onneksi on vielä vuosia aikaa...
Aloittajalle...älä huoli, kyllä se tulee kun on tullakseen. Olet ehkä liikaa miettinyt asiaa? Jos antaisit niiden ajatusten vain olla ja keskittyisit pelkästään olemiseen ja päivien virtaan. Joillakin äidiksi tuleminen vain ottaa kovemmille kuin toisille...eikä se tarkoita yhtään mitään. Olet hyvä äiti, älä huolehdi! Paras lapsellesi!
Tarkoitat kyllä AINOA lapsellesi.
Jokainen saa vain yhden äidin, josta jää myös muisto, napa keskelle mahaa...
Olipa taas viksu kommentti