Muistan ajan, jolloin uskoin onneen ja elämänpituiseen kaksisuuntaiseen rakkauteen. Viattomana pidin kaikkea luonnon luomaa ja niin innokkaana kävin sen kimppuun. Se oli aikaa, jolloin tunsin kulkevani pitkin elämän virtaa ja heittäydyin sen vietäväksi. Tapasin siinä laineilla erään tytön outokaisen. Lähdimme seikkailuun ihanaan. Kuvittelin vierelläni olevan suunnaton rikkaus, elämäni rakkaus. Tietämättäni tyttö olikin taikuri outokainen, jonka pauloihin heittäydyin. Hän teki minulle jotain mitä en vieläkään ymmärrä.
Nyt olen täällä korkealla ja matalalla… näen kauas ja lähelle. Toisella puolellani on suunnaton ihanuuden paine, rakkauden maine. Kun taas toisaalla kuivaa, kylmää, tunteetonta… mutta joskus harvoin niin vehreää ja kaunista. Outokainen taikoi minut hyvin vahvaksi, mutten ole mikään mahtava Hoover Dam, vaan vaatimaton yhden miehen pato, jonka tehtävänä on pitää erillään kahden maailman välinen rakkaus. Minut taiottiin niin hölmöksi, etten pysty tätä tasapainottamaan. Rakastaa osaan vain outokaista – muille en sitä saa antaa.
Miksen voisi löytää loitsua, jonka avulla oppisin annostelemaan rakkautta ja onnea tasaisesti molemmin puolin? Nyt surun täyttämänä tukahdun yksipuoliseen rakkauteen, jota on toinen puoleni jo ylitäynnä ja se saa liitokseni natisemaan, mutta toisessa todellisuudessa voi enää edes hymyä toisille antaa. Olen runsaus ja niukkuus samassa paketissa.
Tahtoisin tavata uudestaan tämän viekkaan outokaisen. Tahtoisin esittää hänelle muutaman kysymyksen koskien rakennettani ja tulevaisuuttani. Minua mietityttää kestävyyteni. Onko minuun tehty jonnekin luukku, jota avaamalla ja sulkemalla voin tasata painetta? Tunnen jo halkeilleeni ja olen päästänyt lävitseni hieman rakkautta. Näen kuinka viattomat katseet nauttivat huomiostani. Tuleekohan outokainen vielä takaisin elämääni? En halua murtua. Haluan olla ehjä ja toimiva pato. Tai oikeastaan haluan olla vapaa tästä kaikesta ja löytää sen viattoman sieluni, jonka olen menettänyt – haluan itseni takaisin.
Outokaisen taikapato
17
362
Vastaukset
- vastaukseksi afoja
Rakastuneena et ole järkevä,
ja jos toimit järkevästi, et voi olla rakastunut.
- Publilius Syrus -
Rakkaudenhaavan voi parantaa vain se,
joka sen aiheuttikin.
- Publilius Surys -
Ystävyys tai rakkaus ovat vain sanoja,
kunnes löytyy yksi,
jolle olet hehkuasi säästellyt.
- John Gay -
Merkki siitä, että ovat toisiinsa rakastuneet:
väittelevät koko ajan, syystä tai syyttä, joka asiasta.
- Abbas Ibn-Ahnaf -
Kuka teistä ei ylittäisi erämaata,
kiipeäisi vuorelle tai purjehtisi meriä
etsiäkseen hänet, jota sielu kaipaa?
- Kahlil Gibran -
Sydämellä on syynsä, joita järki ei ymmärrä.
- Blaise Pascal -- ap.
Helppo yhtyä noihin ajatuksiin. Kiitos näistä!
- outokainen,
tarkoittaako tuo elokuun loppu sinulle mitään, vai onko pelkkä nimimerkki,,
- ap.
Sanotaan näin, että sormet ja varpaat eivät riitä laskemaan elämäni elokuita, mutta yhden elokuun illan muistan kuin eilisen.
- Mikset murra patoa?
Mihin outokainen meni?
- ap.
Outokainen kai halusi pois elämästäni. En tiedä missä hän tarkalleen majailee, mutta vain hän voi tämän padon taikoa pois. Minä pelkään murtuvani ja pidän kiinni jokaisesta liitoksestani.
- utelias o
Halusi pois vai ajoit pois?
Onko näkyvissä kuitenkin vai kaukana poissa?
Tietääkö että odotat taikomaan?- ap.
Jos olisin ajanut pois tuskin täällä kirjoittelisin. Lähellä, mutta niin kaukana. Eipä taida tietää minusta tai ajatuksistani enempää kuin minä hänen. Eli ei mitään. Patoa rakensi hiljalleen vaikkakin silmänräpäyksessä korkeuksiin ja se on ajan saatossa vain salakavalasti kasvanut, mutta hitaammin kuin rakkaus, joka sitä vasten painautuu voimalla niin käsittämättömän suurella.
- utelias o
Ja kauanko aikaa patoa rakensi?
Yhdessä yössä vai hiljalleen? - elokuun loppu
Jos kuvaisin yhdellä kappaleella ajatuksiani, niin tämä osuisi aika lähelle:
http://www.youtube.com/watch?v=M5IF-JLVqo4
ja tietysti The End Of August - wnbpeppone
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=jF3kxNYTmsk#!
toiset viljelee riisiä, sinä viljelet yannia.
löysin tuon viereiseltä palstalta, eri nimimerkkiä käytit, minä kyllä huomaan tälläiset.
hyvää yötä.- ap.
Hyvää yötä!
- OuTokaiNen12
En ole koskaan poistunutkaan. Täällä minä olen. Hei! Tarkoituksella en ole taikoja tehnyt, enkä järkeä vienyt. En minä ole viekas enkä kiero. Surullista jos niin koet. Sinun pitää löytää itsestäsi se mitä todella tahdot sillä sinä taiat murrat.
Et sinä mihinkään murru, sinä olet vahvempi kuin luulet. Vesi virtaa ja sinä tunnet. Se on vahvuutta. Minäkin virtaan- ap.
Ei outokaiseni kiero olekaan, mutta viekas hänen täytyi olla, kun kaiken tämän sai aikaiseksi minun huomaamattani.
Jos olet outokaiseni, niin kerro ihmeessä enemmän vaikka siitä yhdestä elokuun illasta/yöstä? Tai jotain tunnisteita...
- outonainen1
Yks outonainen katseli kanssasi simpukoita:) Siitä on kyllä jo kauan, mutta sen jälkeen olen istahtanut viereesi..
- ap.
Vai katseli simpukoita. Kerro enemmän.
- outonainen1
elokuumme päättyi siihen kun tarjoilit iltapalaa ja ihmettelimme yhdessä simpukoita..tai ainakin melko pian sen jälkeen.. tilanne oli silloin vähintäänkin outo, minä olin outo.. ja uskon että myös viimeksi kun pitkän ajan jälkeen istuin vieressäsi..:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2522308- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä481367Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41846
- 15827
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25776Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647