mikä ahdistus nousi pintaan, kun luin näitä kirjoituksia täällä. Itseni järkkäsin vuonna 2011 sellaiseen suohon, josta en uskonut selviäväni.
Vuoden aikana sain vippien ja luottojen avulla itselleni 20.000 euron velat. Mihin raha meni? Hulppeaan elämään, vaatteisiin, matkoihin ja muuhun typerään. Tuolloin olin vielä kokopäivä työssä ja piti vielä velkaa ottaa.
Tuohon päälle oli vielä asuntolaina 150.000 euroa.
Sinä päivänä kun heräsin todellisuuteen menetin järkeni, oikeasti. Minä ennen niin järkevä ihminen olin tuhonnut elämäni. Tuska sisälläni kasvoi niin suureksi, että vaivuin vakavan masennuksen kautta psykoosiin.
Elämääni ei mahtunut muuta kuin loputtomat laskelmat miten selviän ja miten en selviä. Nukkuminen ei onnistunut, päässäni pyöri vain järjetön pelko miksi olen sotkenut elämäni. En puhunut kenelläkään vipeistäni koska häpesin niitä. Miten minä äiti ihminen olen voinut olla niin tyhmä. Vippejähän ottavat vain ne jotka ovat menettäneet elämänhallinnan.
Kuukausittain vippien maksut korkoineen nielivät 2300 euroa, palkkani riitti tuohon juuri. Asuntolainan ja muut juoksevat kulut katoin lapsilisillä lasten säästöillä.
Psykoosini syveni ja elin omassa höpö maailmassani. Lapset lähtivät isänsä luokse ja minä jäin yksin. Nyt ei rahaa ollut enää elämiseen. Jotain oli tehtävä.
Vuoden 2012 huhtikuussa ymmärsin etten ole kunnossa ja tarvitsen apua. Kerroin veloistani ensin ex miehelleni joka ei suuttunutkaan vaan tarjosi minulle apua. Sain syödä hänen luonaan ja yöpyä siellä, koska vainoharhat estivät minua olemasta omassa kodissani.
Sekaisuuteni vuoksi sanoin itseni irti vakituisesta työstäni, tämä helpotti oloani. Olin äärinmäisen väsynyt, loppu ja kuutamolla. Hyvin pian tuon jälkeen läheiseni toimittivat minut psykiatriseen sairaalaan jossa menikin kesä 2012.
Parantumiseni lähti käyntiin, kun ex mieheni otti pankkilainan omiin nimiinsä ja maksoi vippini pois. Omistusasuntoni laitettiin vuokralle ja minä jäin vuodeksi sairauslomalle lepuuttelemaan hermojani. Muutin siis ex mieheni luokse toipumaan.
Vuoden verran kesti toipua pikavippien tuomasta helvetistä. Tänään olen jo töissä ja asun yksin sekä makselen ex miehelleni tuota 20.000 euroa takaisin.
Ei siis todellakaan ole mikään pikkujuttu joutua vippihelvettiin, siinä voi oikeasti mennä mielenterveys. Pahinta on kuitenkin pitää tuota taakkaa sisällään, puhuminen auttaa aina. Monesti sitä apua saa kunhan vain pyytää.
Minä en koskaan enää ota lainaa, en osta omaa asuntoa. Elän palkkatuloillani ja säästän joka kuukausi pahan päivän varalle.
Maksoin järkyttävän hinnan oppiakseni että vippiraha on kallista rahaa. Liian helppoa rahaa. Minäkin unohdin vipatessani, että on muitakin kuluja kuin vippien kuukausimaksut. Todellisuudentajuni hämärtyi...
Sellaisen arven tämä kaikki sieluuni jätti, etten ikinä siitä täysin toivu.
Vuoden aikana sain vippien ja luottojen avulla itselleni 20.000 euron velat. Mihin raha meni? Hulppeaan elämään, vaatteisiin, matkoihin ja muuhun typerään. Tuolloin olin vielä kokopäivä työssä ja piti vielä velkaa ottaa.
Tuohon päälle oli vielä asuntolaina 150.000 euroa.
Sinä päivänä kun heräsin todellisuuteen menetin järkeni, oikeasti. Minä ennen niin järkevä ihminen olin tuhonnut elämäni. Tuska sisälläni kasvoi niin suureksi, että vaivuin vakavan masennuksen kautta psykoosiin.
Elämääni ei mahtunut muuta kuin loputtomat laskelmat miten selviän ja miten en selviä. Nukkuminen ei onnistunut, päässäni pyöri vain järjetön pelko miksi olen sotkenut elämäni. En puhunut kenelläkään vipeistäni koska häpesin niitä. Miten minä äiti ihminen olen voinut olla niin tyhmä. Vippejähän ottavat vain ne jotka ovat menettäneet elämänhallinnan.
Kuukausittain vippien maksut korkoineen nielivät 2300 euroa, palkkani riitti tuohon juuri. Asuntolainan ja muut juoksevat kulut katoin lapsilisillä lasten säästöillä.
Psykoosini syveni ja elin omassa höpö maailmassani. Lapset lähtivät isänsä luokse ja minä jäin yksin. Nyt ei rahaa ollut enää elämiseen. Jotain oli tehtävä.
Vuoden 2012 huhtikuussa ymmärsin etten ole kunnossa ja tarvitsen apua. Kerroin veloistani ensin ex miehelleni joka ei suuttunutkaan vaan tarjosi minulle apua. Sain syödä hänen luonaan ja yöpyä siellä, koska vainoharhat estivät minua olemasta omassa kodissani.
Sekaisuuteni vuoksi sanoin itseni irti vakituisesta työstäni, tämä helpotti oloani. Olin äärinmäisen väsynyt, loppu ja kuutamolla. Hyvin pian tuon jälkeen läheiseni toimittivat minut psykiatriseen sairaalaan jossa menikin kesä 2012.
Parantumiseni lähti käyntiin, kun ex mieheni otti pankkilainan omiin nimiinsä ja maksoi vippini pois. Omistusasuntoni laitettiin vuokralle ja minä jäin vuodeksi sairauslomalle lepuuttelemaan hermojani. Muutin siis ex mieheni luokse toipumaan.
Vuoden verran kesti toipua pikavippien tuomasta helvetistä. Tänään olen jo töissä ja asun yksin sekä makselen ex miehelleni tuota 20.000 euroa takaisin.
Ei siis todellakaan ole mikään pikkujuttu joutua vippihelvettiin, siinä voi oikeasti mennä mielenterveys. Pahinta on kuitenkin pitää tuota taakkaa sisällään, puhuminen auttaa aina. Monesti sitä apua saa kunhan vain pyytää.
Minä en koskaan enää ota lainaa, en osta omaa asuntoa. Elän palkkatuloillani ja säästän joka kuukausi pahan päivän varalle.
Maksoin järkyttävän hinnan oppiakseni että vippiraha on kallista rahaa. Liian helppoa rahaa. Minäkin unohdin vipatessani, että on muitakin kuluja kuin vippien kuukausimaksut. Todellisuudentajuni hämärtyi...
Sellaisen arven tämä kaikki sieluuni jätti, etten ikinä siitä täysin toivu.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tässä on yksi tapaus lisää miksi noi pikavipit on pakko kieltää lailla ja mahdollisimman nopeasti. Tämä tarina on sellainen mikä pitäisi laittaa eteenpäin kansanedustajille.
Ap kirjoittajaa on onnistanut siinä että mies auttoi. No kaikilla ei ole tälläistä suopeaa miestä auttamassa ja ihmiset saa tulla toimeen omillaan.
Kaikki ei ota vippejä sen takia että ei hallitse elämäänsä. On tosiasia että eläkeläisellä ei voi rahat riittää mitenkään esim. lääkkeeseen tai muuhun ylimääräisen äkilliseen menoon, se ottaako elintärkeät lääkkeet vipillä vai jättääkö syömättä, sitäpä saa pohtia itsekukin. Jos eläkeläinen menee soskuun, niin pellolle sieltä ajetaan vanha mummokin, joka on hoitanut vaan perhettään eikä ole ollut ansiotyössä.
Viinan juojat ja bilettäjät ovat ihan eri asia.