Kokemuksia lisä opintotuesta!

Valmistun tämän kuun aikana maisteriksi ja opintotukikuukauteni tulevat täyteen. Hain kuitenkin uuteen maisteriohjelmaan, jotta erikoistuisin omalle alalleni. Pääsin sisään ja aloitan opinnot syksyllä. Titetäänkö joku onko minun mahdollista enää saada lisätukikuukausia? Tai opintovelkaa? Vai meneekö jatko-opiskelu täysin omaan piikkiin..
1297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Useampiin korkeakoulututkintoihin voi saada yhteensä 70 opintotukikuukautta (tällä hetkellä), ja silloin pitää olla siis käynyt aiempi tutkinto loppuun (jos siis keskeyttää ensimmäisen tutkinnon, niin ei pääse 70 opintotukikuukauden piiriin). Jos siis olet valmistunut/valmistumassa viidessä vuodessa maisteriksi nykyiseltä alaltasi ja saanut "normaalin" määrän opintotukea per vuosi, jää sinulle käytettäväksi 25 opintotukikuukautta tuleviin opintoihin (70-45=25). Käyttämiesi opintotukikuukausien määrän näet Kelan sivuilta kirjautumalla pankkitunnuksillasi.

Tukien määrä tullaan kuitenkin laskemaan ensi tai sitä seuraavana vuonna 64 opintotukikuukauteen, joten en tiedä, tuleeko sinua koskemaan tämä uusi laki. Tuo 70/64 on se täysi maksimi, jonka jälkeen ei enää opintotukia tipu (ensimmäisessä tutkinnossahan saa anoa lisätukea vuodeksi/9kk, mutta sama ei siis koske tätä).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikuinenopiskelija1 kirjoitti:

Valmistun tämän kuun aikana maisteriksi ja opintotukikuukauteni tulevat täyteen. Hain kuitenkin uuteen maisteriohjelmaan, jotta erikoistuisin omalle alalleni. Pääsin sisään ja aloitan opinnot syksyllä. Titetäänkö joku onko minun mahdollista enää saada lisätukikuukausia? Tai opintovelkaa? Vai meneekö jatko-opiskelu täysin omaan piikkiin..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu