Mulla on niin paha olla ajoittain, mutta joskus menee paremmin. Siitäkin on jo vuosi, kun olen näillä sivuilla käynyt, mutta halusin tänne kirjoittaa tänään.
Tiedän, en ole terve, mutta tuntuu ettei minulle voitaisi antaa syömishäiriö diagnoosia. Toisena päivänä haluan paastota, joskus haluan laskea kalorit ja syödä. Mutta yleensä kaikki kääntyy ahmintaan, VAIKKA olisin syönyt kunnolla. Tää on jokapäivästä taistelua. Olen normaalipainoinen, mutta haluaisin päästä edes hieman alipainoon.
Olen monta vuotta mennyt tässä "kierteessä" olen 22v. Viimeinen kuukausi oli pitkästä aikaa hyvä, jolloin en laskenut kaloreita! Siitä olin tosi ylpeä. Mutta sitten aloin tuntea itseäni lihavaksi, ja aloin vaan ahmimaan, en tiedä miksi.. niin käy usein. Voisikohan mulla olla bed, vaikka olen normaalipainossa.
En todellakaan ole se sama tyttö mikä ennen. Miten oon antanut elämän mennä tämmöseksi. Itken päivittäin ja olen menettänyt viimeisekin ystäväni. Vihaan että en voi olla edes hyvä ystävä. En kehtaa enää mennä ulos sen takia, jos on tullut kilo pari lisää tai naama on turvonnut. En uskalla tavata ihmisiä, ennekun olen tavoitteessa, mikäli ikinä olen! En jaksa keksiä selityksiä näille kavereille... tiedän menetän varmasti heidätkin.
En tiedä mitä teen itseni kanssa. Niin monta vuotta ohi on menny. Päivät koostuu töistä ja yksinolosta. Ei tämä oo elämää, mutta en osaa sitä samaksi rakentaa mitä se joskus oli.
Minusta on tullut itselleni ankara. Peruutin kesäloma matka suunnitelmatkin lihavuuteni takia. En kerkeä saamaan tarpeeksi pois. kellään samoja tuntemuksia?
Tsemppiä niille jotka on tästä sairaudesta päässeet. Te ootte niin vahvoja!
Tiedän, en ole terve, mutta tuntuu ettei minulle voitaisi antaa syömishäiriö diagnoosia. Toisena päivänä haluan paastota, joskus haluan laskea kalorit ja syödä. Mutta yleensä kaikki kääntyy ahmintaan, VAIKKA olisin syönyt kunnolla. Tää on jokapäivästä taistelua. Olen normaalipainoinen, mutta haluaisin päästä edes hieman alipainoon.
Olen monta vuotta mennyt tässä "kierteessä" olen 22v. Viimeinen kuukausi oli pitkästä aikaa hyvä, jolloin en laskenut kaloreita! Siitä olin tosi ylpeä. Mutta sitten aloin tuntea itseäni lihavaksi, ja aloin vaan ahmimaan, en tiedä miksi.. niin käy usein. Voisikohan mulla olla bed, vaikka olen normaalipainossa.
En todellakaan ole se sama tyttö mikä ennen. Miten oon antanut elämän mennä tämmöseksi. Itken päivittäin ja olen menettänyt viimeisekin ystäväni. Vihaan että en voi olla edes hyvä ystävä. En kehtaa enää mennä ulos sen takia, jos on tullut kilo pari lisää tai naama on turvonnut. En uskalla tavata ihmisiä, ennekun olen tavoitteessa, mikäli ikinä olen! En jaksa keksiä selityksiä näille kavereille... tiedän menetän varmasti heidätkin.
En tiedä mitä teen itseni kanssa. Niin monta vuotta ohi on menny. Päivät koostuu töistä ja yksinolosta. Ei tämä oo elämää, mutta en osaa sitä samaksi rakentaa mitä se joskus oli.
Minusta on tullut itselleni ankara. Peruutin kesäloma matka suunnitelmatkin lihavuuteni takia. En kerkeä saamaan tarpeeksi pois. kellään samoja tuntemuksia?
Tsemppiä niille jotka on tästä sairaudesta päässeet. Te ootte niin vahvoja!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Voi sinua! Minulla ihan sama tilanne, ymmärrän niin hyvin, mitä kerrot. Niin monet juhlat yms. menot olen perunut, kun en kehtaa mennä ihmisten ilmoille. Porukka on viimeksi nähnyt minut melkein 10 kg laihempana, joten nyt en todellakaan halua heille näyttäytyä...