OPPIA IKÄ KAIKKI

JATKUU
Odottavan aika on pitkä ja niinpä rupesin aikani kuluksi tutkimaan huonetta. Ulos en sieltä päässyt ilman avainta, se oli aika mukava havainto. Huomasithan virkkeessä piilevän ironian. Huoneen yhdessä nurkassa oli jonkinlainen pukki, selvästi siihen pystyi sitomaan ihmisen kiinni, ehkä se oli jonkinlainen kidutuslaite. Taas minua ilahdutti oma terävyyteni. Ei kai sentään, rupesin miettimään, eikös me olla nyt yhdessä maailman kehittyneimmistä kulttuureista. Tuskin täällä mitään kidutusta enää harrastetaan. Huone oli pian tarkastettu, joten hiippailin istumaan penkille, jolla oli rautajalat. Penkki oli päällystetty ruskealla nahalla ja esteettä näki, että se oli pultattu lattiaan kiinni. Pitihän minun sitä kokeilla: tosi tiukasti oli paikallaan. Istahdin sille ja samassa tunsin vapinaa, kallio kaupungin alla tärähteli ja minä olin lukittuna tänne, toivottavasti tämä talo ei sorru.
Lopulta sisälle astui n. 30-vuotias mies, joka oli hieman minua lyhyempi ja tietenkin pukeutunut pukuun ja valkoiseen paitaan. Heti, kun pakolliset kumartelut olivat ohi, hän vaati minua riisumaan kenkäni. En minä enää ruvennut pelleilemään joutavia, koska oli jo lähdössä pois. Herra itse potkaisi kenkänsä ovipieleen, riisui takkinsa ja ripusti sen ovipielen naulaan. Sitten hän alkoi kääriä hihojaan. Silloin minulle valkeni, että tässä oli uusi painivastukseni, koska en ollut tohtinut otella edellisen kanssa, niin hänen tilaleen oli hankittu toinen. Eikä tämä taatusti ole heikko vastus, totesin. Harteikas mies, jolla oli vahvat ja kiinteät käsivarret. Tämä on taatusti sitkeä junttura ja ahkera treenaaja. Toden näköisesti tämä mies on myös voimakkaampi kuin edellinen ja on tietenkin myös ketterämpi. Hyvä minä!
Mutta kun kaveri avasi tuomansa putken muotoisen kotelon ja veti sieltä kolme eripituista vitsakimppua ja asetti ne penkin päähän vierekkäin, niin tunsin kuinka deodorantti petti kainaloissani ja hiki valui pitkin kylkiäni. Olisin toivonut sittenkin, että kotelossa olisi ollut miekka. Oli alkamassa ilmeisesti joku kummallinen japanilainen rituaali, toivottavasti minun tarvitsee vain katsella, mutta jos pitää hosua noilla kimpuilla, niin minä ainakin haluan sen pisimmän käyttööni.
Eikä siinä enää kumarreltu, yksi karjaisu vain ja jätkä oli kimpussani, kaatoi minut alleen maahan ja repi kengät jaloistani heitellen ne ovensuuhun. Hän pyöri päälläni kuin hyrrä ja repi jo takkiani, josta minä luovuin vapaaehtoisesti, ettei se repeytyisi. Kaveri vaikutti tosi riskiltä, paljon voimakkaammalta kuin minä. Kyllä sellaisen asian pystyy arvioimaan näinkin lyhyessä ajassa, enkä taatusti erehtynyt. Kamppailu oli kiivas, aina kun nuoruuden notkeudella onnistun hankkimaan itseni hieman parempiin asemiin, niin palautti mies minut voimalla entiseen statukseeni. Pari kolme minuuttia sitä ottelua kesti ja sen tiimellyksessä olin menettänyt housuni. Minulle oli myös selvinnyt, miten tämä homma päättyy: se päättyy huonosti, tai todella huonosti. Vastustajani oli ennenkin harjoitellut tällaista lajia, mahtavien voimiensa lisäksi hän osasi niputtaa minut. Jouduin katselemaan maailmaa eri näkökulmista, milloin pää hänen kainalossaan, toisinaan tuijottelin hänen reisiensä välistä kahta hyvin muodostunutta pakaraa. Valkoinen paita sopi hänelle hyvin, niin kuin muillekin japanilaisille miehille. Olisin voinut ihailla hänen harteikasta olemustaan ja paidan alla pullistelevia lihaksia, jollei olisi koko ajan pitänyt olla huolissaan omista housuistaan. Olisikohan operaatioon tullut tauko, jos olisin osannut sanoa japaniksi:
– Anteeksi herra, mutta teidän paitanne selän takana on noussut hieman vyön päälle!
Yhtä asiaa minä ihmettelin, kun vain muilta kiireiltäni ehdin: kuinka jollakin lähes itseni kokoisella miehellä voi olla noin lujasti voimaa. Olinko minä vielä keskenkasvuinen ja onko kaikki kolmekymppiset luonnostaan noin paljon riskimpiä. Sitä kai minä ihmettelin silloinkin, kun minut kannettiin penkin luo, jolla kohta istui yksi japanilainen mies suomalainen opiskelijapoika sylissään. Ei se mikään romanttinen sylikkäin istuminen ollut, vaan minä olin mahallani hänen vasemman reiden päällä ja raudanluja käsivarsi piteli minua paikoillaan. Oikealla jalallaan hän lukitsi koipeni, niin etten päässyt kääntymään hänen sylistään lattialle, enkä liiaksi sätkimään. Samassa alkoi vitsakimppu tanssia pakaroillani.
Jos pakaroita piiskataan vasta ensimmäisellä vitsakimpulle ja pari sellaista odottaa vielä vuoroaan penkillä, niin kyllä siinä pulssi nousee väkisin. Kun vielä muistaa, että ovi on lukossa, niin ettei itse saa sitä auki ja piiskaa antaa sellainen mies, jolle ei käytännössä pysty tarjoamaan minkäänlaista vastusta, niin homma on melko selvä. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, paitsi piiskan räpse, kumpikin meistä luultavasti ymmärsi, mitä se merkitsi ainakin minulle. Siinä ahdistuksen ja kurimuksen kynsissä minulta pääsi lopulta itku, niinhän kovillekin jätkille lopulta käy, kun he joutuvat paikkaan josta eivät omin avuin selviä.