Kyllä hämmästyttää

Olen ongelmissa erään Helsingin keskustan asusteliikkeen kanssa. Pariin kertaan olen korjauttanut siellä lähes uutta asustetta. Siitä minulta kehdattiin veloitettiin 70 euroa/ kerta!!! Kuluttajansuojalain mukaan myyjän kuuluu korjata omalla kustannuksellaan tavaran virhe. Olin kuitenkin niin häkeltynyt, että maksoin kiltisti laskun, sillä en kehdannut alkaa räyhäämään merkkiliikkeessä. Nyt kuitenkin kyseiset asut eivät ole kestäneet vaan kangas on hapristunut uudelleen toisesta kohtaa. Tuotteet on ostettu joitain kuukausia sitten, enkä todellakaan ole käyttänyt niitä koko aikaa. Olen ottanut yhteyttä kuluttajaneuvontaan ja tehnyt virallisen reklamaation. Yrityksestä ilmoitettiin, että ovat ottaneet vastaan viestin ja käsittelevät sen pikimmiten. Itse pääasiasta ei kuitenkaan ole vielä tullut vastausta.

Jos useita satoja euroja maksava pusero tai housut on ns. atomeina 5 kk:ssa, kankaassa on kyllä laatuvirhe. Tunsin itseni suorastaan rikolliseksi, kun olin ostanut heiltä yli tuhannella eurolla muutaman tuotteen, kun eivät olleet ns. normaalihintaisia vaan alennuksessa (- 20 %). Annettiin ymmärtää, että olen ns. kakkosluokan asiakas. Tappiota tietysti tulee reklamaatioista, mutta entäs kun niitä ei hoida. Paha kellohan kuuluu tunnetusti kauas. Eivätkö yrittäjät (vielä nykyäänkään) ymmärrä tällaisia yksinkertaisia perussääntöjä ihmisen mielestä ja käyttäytymisestä.

Ei ole ihmekään, jos ihmiset eivät käy pienissä putiikeissa, kun reklamaatioita ei osata hoitaa asiallisesti. Nykyisin reklamaatiot kai hoidetaan varsin hyvin paikassa kuin paikassa, mutta poikkeuksiakin näköjään löytyy. Onko muilla vastaavia kokemuksia, erityisesti pienistä liikkeistä Helsingissä ?

Luonnollisesti jos en pääse sopimukseen yrityksen kanssa, julkaisen nimen täällä. Onko teillä tiedossa muita tehokeinoja esim. somen kautta ?

Viesti Tekstin maksimimäärä 5000 merkkiä

Kirjaudu sisään tai liity jäseneksi, jos haluat käyttää omaa nimimerkkiä viestissäsi.

Nimimerkki

Varmistuskuva.

Lähetä Peruuta

Suomi24 / Muoti ja kauneus / Naisten muoti / Ongelmia reklamaatiossa Helsingin keskustan liikkeissä

Keskusteluhaku
Laaja haku

Hae tältä alueelta

Hae kaikista keskusteluista

Klikkaa tästä

Viikon keskustelluimmat

(6) Missit
(5) Mistä tälläinen mekko?
(5) piece of Norway -sivusto
(3) Hajoavat Eccot, miten myyjä suhtautunut ...
(3) Onko tämä mekko sopiva kuudesluokkalaisen ...
(2) shoppailua! helppiä
(2) Miten toisen pukeutuminen voi ärsyttää

Google-mainokset

Mehiläinen Felicitas
Lapsettomuuden hoidon edelläkävijä. Autamme luontoa onnistumaan.
www.felicitas.fi

Danske Bank eläkelaskuri
Arvioi tuleva eläkkeesi ja varaa meiltä aika Kissanpäiviä varten!
DanskeBank.fi/Elake

Muotia Zalandolta
Tuhansittain eri malleja netistä. Ilmainen toimitus. Tilaa nyt!
Zalando.fi

Yrityksen tietoturva
Johtava tietoverkkoratkaisujen toimittaja auttaa. Tutustu lisää!
www.cygategroup.com

Laadukkaat alusasut
Tilaa alusasut kätevästi netistä. Tutustu heti!
www.trinea.fi/Alusasut

Tuoreimmat haut

Mira huittinen tarja smura Attendo prisma Lotta hintsa sara's place Windows XP jippu Anne Borgström julkkikset virnes kattoremontti Etelä-Karjala jylpyn kirppis puustelli korpelan voima also siluetti jens kukka fistaus Timo Hattula kärsämäki aft juha homous soini anaali seksi Arenna jumala Teemu Al aritea oy pieksämäki keski-suomi crystal tower alanya LAMMI Hyväuskoinen hölmö uudenmaan kosmetologikoulu kimppakyyti Mikael Granlund

Suomi24 tiedottaa

Pientä pintaremonttia keskustelupalstoilla 30.04.2013
Päivitys Suomi24 Treffeihin 25.4.2013 25.04.2013
Tule kehittämään uutta paikkatietopalvelua! 24.04.2013
Postin ongelmat 19.4.2013 19.04.2013
Päivitys Suomi24-aihealueen palstajakoon 18.04.2013

Suomi24Etusivu
Keskustelu
Uutiset
Yhteisö
Treffit
Tori
Chat
TV-OPAS
Posti

© Suomi24 Oy
Tietoa Suomi24:stä
Mainosta Suomi24:ssä
Advertising in Suomi24
Opastus ja palaute
1289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Älä spämmää samaa viestiä monelle palstalle. Etenkin, kun et näemmä hallitse edes leikkaa/liitä-toimintoa kunnolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kyllä hämmästyttää kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu