Onko kommenttia ministeri Lehtomäen puheisiin?
"Ulkoisten olojen muutokset heijastuvat Suomen kaltaiseen pieneen kansantalouteen nopeina ja voimakkaina, ja euroalueen sekä koko unionin uhkakuvana on jäädä tiukkenevassa globaalissa talouskilpailussa muiden jättiläisten jalkoihin, luotasi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki Suomen talouden haasteita edustustonpäällikkökokouksessa keskiviikkona. Uhkaa eivät Lehtomäen mukaan ainakaan vähennä epäedullinen väestökehitys ja voimakas eurooppalainen pyrkimys mieluummin säilyttää kuin uudistua. Myös suomalaisessa avoimena pidetyssä taloudessa on edelleen paljon suljettuja ovia. Kansainvälisten sitoumustemmekin puitteissa etenemme kuitenkin kohti suurempaa avoimuutta, vakuutti Lehtomäki. Samalla kun tunnistamme uusia, kilpailukykyisiä menestysaloja, on meidän ryhdyttävä talkoisiin taloutemme avaamiseen käytännön tasolla, hän totesi."

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ministeri pyrkii näköjään siihen, että "ketun vapaus kanatarhassa" lisääntyisi. Yhä lisääntyvä "avoimuus" markkinoilla merkitsee - niin kuin nähdään - köyhien köyhtymistä ja rikkaiden rikastumista.
Vapaakauppa tiettyjen rajojen puitteissa on hyvä asia, mutta pääomien vapaa liikkuvuus tuhoaa hyvinvoinnin. Keinottelua pitää rajoittaa.
Professori Juha Siltalan tuora kirja puhuu osittain samasta asiasta.
VSL on oikeassa vaatiessaan markkinavoimien sääntelyä.
yhtyä samaan vaatimukseen? Voisiko pienet, samansuuntaisia asioita ajavat puolueet toimia enemmän yhteisten tavoitteidensa eteen?