Keskosta useamman kymmenen vuoden kokemuksella.
Yritykseen on pesiytynyt viime vuosien aikana johto joka on tekemässä työntekemisestä sietämätöntä. Juurisyynä on muutama, etupäässä talon ulkopuolelta palkattu johtaja / päällikkö, joiden tapa johtaa on epäinhimillinen ja sairas.
Työntekijöitä kohdellaan todellakin kuin eläimiä, ja tämä hegemonia ei ole edes kovin suuri salaisuus talon sisällä.
Kaikki mahdolliset psykopaatin / narsistin tunnusmerkit täsmäävät näihin henkilöihin.
Kun he ovat pitkälti suunnittelu- ja toimeenpanovastuussa talossa käytettävistä toimintamalleista ja säännöistä on lopputulos ennalta arvattava.
Tämä koskee ensisijassa päällikkö- asiantuntija- ja konttorityötä, jonne muutos on ensimmäisenä saapunut.
Eli - jos ja kun haette ensimmäistä työpaikkaa / vaihdatte tehtäviä niin suosittelen erittäin lämpimästi kiertämään tämän yrityksen kaikki tehtävät kaukaa,
Vakava varoitus KESKOSTA !
33
5973
Vastaukset
- Ylpeä Keskosta
Usea vuosikymmen on minullakin takana arvostamani työnantajan palveluksessa ja täytyy nyt sanoa, että olet aivan väärässä. Kuulostat siltä kuin yrittäisit sanoa, että joku reptiliaanien avaruusliskoarmeija on miehittänyt Keskon ja laittanut johtajiksi hirviöitä. Näinhän ei ole, tuo on vainoharhaista ajattelua. Tosiasiassa Kesko toimii aivan kuin mikä tahansa muukin suuryritys, tuloksen tekemisen pohjalta, tosin sillä erotuksella, että siellä kuunnellaan myös työntekijöiden mielipiteitä ja rakentavat aloitteet toteutetaan ja palkitaan ruhtinaallisesti riippumatta siitä, keneltä ne tulevat. Ei ole ollut paljon valittamista kaikkina näinä vuosina.
- Kierrä Kesko Kaukaa
Talo on iso ja on ilmanmuuta selvää että sieltä löytyy vielä tervettäkin kudosta sieltä täältä. Minulla ei ole resursseja antaa universaaleja tuomioita siitä kuka on väärässä, kuka vainoharhainen ja kuka ei. On hienoa että koet työpaikkasi kuten tuossa kirjoitat
Itse asiassa, tuo kuvauksesi reptiliaanien asettamisesta toimintoja vetämään kuvaa, niin karmaisevaa kun se onkin - erittäin hyvin siellä nyt vallitsevaa tilannetta.
Reptiliaaneja ei tarvita lukumääräisesti montaa, riittää että heidät asetetaan strategisesti asemiin joista käsin myrkyttäminen leviää nopeasti ja tehokkaasti kaikkialle.
Sääli sinänsä, minullakin on yhtiöstä lukematon määrä hienoa ja upeaa muisteltavaa vuosien varrelta. Kunnes psykopaatit ottivat ohjat käsiinsä. - Myöskeskollayli25v
Kierrä Kesko Kaukaa kirjoitti:
Talo on iso ja on ilmanmuuta selvää että sieltä löytyy vielä tervettäkin kudosta sieltä täältä. Minulla ei ole resursseja antaa universaaleja tuomioita siitä kuka on väärässä, kuka vainoharhainen ja kuka ei. On hienoa että koet työpaikkasi kuten tuossa kirjoitat
Itse asiassa, tuo kuvauksesi reptiliaanien asettamisesta toimintoja vetämään kuvaa, niin karmaisevaa kun se onkin - erittäin hyvin siellä nyt vallitsevaa tilannetta.
Reptiliaaneja ei tarvita lukumääräisesti montaa, riittää että heidät asetetaan strategisesti asemiin joista käsin myrkyttäminen leviää nopeasti ja tehokkaasti kaikkialle.
Sääli sinänsä, minullakin on yhtiöstä lukematon määrä hienoa ja upeaa muisteltavaa vuosien varrelta. Kunnes psykopaatit ottivat ohjat käsiinsä.Yhtiö on todellakin romahtanut, mitä tulee johtamiseen.
Itse asiassa sana "romahtanut" on vielä todella loiva ilmaisu.
Tuo yllämainittu, leikkisästi kuvattu "reptiliaanit" on todella osuva ilmaisu kuvaamaan todellista tilaa yhtiössä, ainakin ruokakeskossa joka on keskon ydintä. Tuo joukko on ilmiselvästi tarkoituksella valittu, luonteenpiirteiltään sopivan sairas päällikköryhmä joka on valittu tehtäviinsä ajamaan erittäin suppean etupiirin etuja.
"Ylpeä keskosta" - Kirjoituksesi sisältä suorastaan paistaa se että olet osa tuota ketjun aloittajan mainitsemaa psykopaattien joukkoa. - Anonyymi
Vai että ihan ruhtinaallisesti! Luepas Keskon tulospalkkaus periaatteet esimerkiksi. Ruohonjuuritason työntekijät, myyjät eivät pääse osallisiksi palkkiosta. He ovat juuri niitä jotka tekevät suortusportaam töitä koronalle alttiina. Pienipalkkaisia naisia etipäässä. Olivat joskus saaneet parfyymia sisältäneen joulukassin, kun yläpään johtajat saivat monien kymmenien, jopa 100 % tunustuspalkkiot. Jos tämä ei pian korjaannu, me valistuneemmat asiakkaat ainakin äänestetään jaloillamme. Ilman pätevää ja motivoitunutta myyjäkuntaa parsskin hallintojohtsja on neuvoton parantamaan Keskon tulosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai että ihan ruhtinaallisesti! Luepas Keskon tulospalkkaus periaatteet esimerkiksi. Ruohonjuuritason työntekijät, myyjät eivät pääse osallisiksi palkkiosta. He ovat juuri niitä jotka tekevät suortusportaam töitä koronalle alttiina. Pienipalkkaisia naisia etipäässä. Olivat joskus saaneet parfyymia sisältäneen joulukassin, kun yläpään johtajat saivat monien kymmenien, jopa 100 % tunustuspalkkiot. Jos tämä ei pian korjaannu, me valistuneemmat asiakkaat ainakin äänestetään jaloillamme. Ilman pätevää ja motivoitunutta myyjäkuntaa parsskin hallintojohtsja on neuvoton parantamaan Keskon tulosta.
Miksi sen ruohonjuuritason myyjän pitäisi saada osansa johtajien/osakkaiden tulospalkkiosta!? Palkkaus on kohdallaan ja parfyymit pelkkää plussaa korvauksena tehdystä työstä.
- Paskakesko
Kerronpa minäkin nyt sitten oman näkemykseni, vaikkakin vain ns "lattiatasolta".
Touhu on mennyt täysin poskettomaksi viimeisen muutaman vuoden sisällä.
Elämästä yhtään mitään ymmärtävät pikkuhomopoikaesimiehet tulevat kertomaan 30 vuotta vanhemmille työntekijöille elämän totuuksia.
Kyllä täytyy sanoa että jos ei olisi ihan pakko rahaa jostain saada - niin lopputili otettaisiin heti huomenaamusta ja samaa sanovat ainakin kaikki 50 samassa vuororyhmässä työskentelevää kaveriani. - keskopaskaa
Kesko = Paskaa
Tähän täytyy minunkin sitten kantaa oma panokseni
Olen työskennellyt viimeiset 25 keskon varastoilla - ja havainnut täsmälleen saman huomion kuin tässä on kerrottu. Päälliköiksi ja esimiehiksi on palkattu väkeä joita ei ennen olisi kutsuttu edes ihmisiksi. Samaa kehitystä olen kuullut muualtakin päin keskoa. Onneksi pääsen kohta itse eläkkeelle - ja karkuun...- Anonyymi
Meillä täällä Outokummussa vaihtui K-marketin kauppias. Ensi töikseen hän pakotti kassahenkilön ilmoittamaan asiakkaalle että tili on ylitetty. Paikalle hälytetty kauppias takavarikoi ostokset ja jätti asiakkaan tosi noloon tilanteeseen. Fiksumpi tapa olis ehkä ollut lähettää asiakkaalle lasku jonka ep. n jälkeen ei enää sais ostoksia velkatiliin tehdä. Minulla on ollut tili em. liikkeeseen vuosikaudet ja joka kuukausi olen sen kuitannut sentilleen. Joskus on tili ylittynyt mutta maksanut olen joka sentin ilman eri käskyä. Olen kyllä vähän sitä mieltä että tuommoinen mentaliteetti ei lupaa hyvää tulevaisuutta tälle kauppiaalle.
- keskopyllyyn
Mulle oma kesko esimieheni ehdotti persepanoa - tai sitten saisin lähteä.
Valitsin loparit.
Et sillee.- Vai sillä tavalla
Valehtelet. Kirjoitit provon. Keskossa ei edetä uralla tuolla tavalla. Pitää olla visiota ja missiota. Pitää näyttää ensin taitonsa käytännön varastotyössä, ennen kuin pääsee esimieheksi. Ihan niin kuin Marko Latvala ja Tero Tiensuu tekivät. Heidät valittiin esimiehiksi, koska he olivat varastotyön perin juurin tuntevia ammattimiehiä.
- työterveyshuoltoon
Vai sillä tavalla kirjoitti:
Valehtelet. Kirjoitit provon. Keskossa ei edetä uralla tuolla tavalla. Pitää olla visiota ja missiota. Pitää näyttää ensin taitonsa käytännön varastotyössä, ennen kuin pääsee esimieheksi. Ihan niin kuin Marko Latvala ja Tero Tiensuu tekivät. Heidät valittiin esimiehiksi, koska he olivat varastotyön perin juurin tuntevia ammattimiehiä.
Vai että vallan "Visiota ja missiota" ?
La hop sulahei sula hopsansaa !
Ilmeisesti huumoripläjäys ?
Jos kyllä, niin -> no jaa, ehkä 6 . En suosittelisi stand-up komiikkaa päivätyöksi.
Jos ei, niin ->
Muista että ei sitä lääkitystä ihan huvin vuoksi ole määrätty. Jotta sillä saavutettaisiin toivottu tulos on tärkeää että otetaan sovittu määrä ja ajallaan. - Anonyymi
Vai sillä tavalla kirjoitti:
Valehtelet. Kirjoitit provon. Keskossa ei edetä uralla tuolla tavalla. Pitää olla visiota ja missiota. Pitää näyttää ensin taitonsa käytännön varastotyössä, ennen kuin pääsee esimieheksi. Ihan niin kuin Marko Latvala ja Tero Tiensuu tekivät. Heidät valittiin esimiehiksi, koska he olivat varastotyön perin juurin tuntevia ammattimiehiä.
Mikä on tämän Polvijärven Nuotassa ansioitunut kauppias? Olen nähnyt epämiellyttäviä tilanteita. Kassahenkilöt joutuvat ikäviin välikohtauksiin.
- jänitor
Siivosin aamuisin Citymarkettia vain kuukauden, kun esimieheltä tuli viesti että asiakas, eli myymäläpäällikkö haluaa mut vaihtoon. Ei tosin mikään yllätys, tyyppi koko ajan kyylähaukkana, eikä anna edes mitään palautetta jos työn jäljessä on puutteita, viohottaa vaan ohi. Sama ylenkatsova suhtautuminen sillä ja koko väellä tuntui olevan myös hyllyttäjiin ja muuhun ulkoistettuun väkeen.
Ei ihme että Keskolla menee lujaa - alaspäin.
Taitavat vain purkaa laskevaa käyrää muihin, asiakkaita kohtaan on vielä edes jonkinlaista epätoivoista kunnioitusta.- nytopiskelijä15
Sama minullekin kävi, kerran pomo ja pomon pomo haukkui epäasiallisesti: ”ymmärtäkö kuinka vaikea ihminen olet?” ja ”silloin vuosi sitten asiat jäi tekemättä” kun kysyin mitkä asiat niin vastaus oli ”joku”. En ole ymmärtänyt siitä palautteista mitään. Ehkä vain se että olen huono ihminen mutta millä tavalla huono jäi kysymykseen. YT:ssa potku tuli. Muille, kuka jäi taloon, bonuksien jako. Se on Ruokakesko.
- Hyihitto!!!
Olin toimihenkilönä Keskossa yli 30 vuotta ja kokemukseni ovat hirvittäviä!
Kierrän kaikki K-merkit todella kaukaa!!!- samaa paskaa
Päällikkö tason miehitys pitäisi lykätä takaisin perseeseen ja nussia uudelleen. Tietämystä ja kokemusta ei lasketa mihinkään arvoon . Ja kun kysytään että millä suunnitelmalla mennään eteenpäin , ei ole minkäänlaisia ajatuksia tai konsteja ehdottaa mutta tulosta pitäisi tehdä. En aijo kuseskellakkaan samaan suuntaan missä k merkin alla olevia yrityksiä. PASKA TALO johtuu nyky päällikkö miehityksestä. En voi suositella.
- Keskoboikottiin
Kesko eli asiakkaat ylihintaisina tuotteina maksoivat Matti Halmesmäki nimisen herran 600.000 euron eläkkeen ja herra merkitsi itsensä Portugaliin väestörekisteriin jättääkseen verot maksamatta.
Hävetkää laiskat K-kauppiaat, kun ette puuttuneet ylimääräisiin eläkemaksuihin. En asioi enää liikkeissänne ja kehotan kaikkia: boikotoikaa K-Market, K-Supermarket ja K-Citymarket nimisiä kauppoja.
Annoitte myös uudelle päällikölle kuusinumeroisen allekirjoitusmaksun johtajasopimuksesta. Hävetkää jokainen.- Huvittavaa
JA EROSI PAPERILLA HETI LÄHTIESSÄÄN MUIJASTAAN. TODELLISUUDESSA OVAT KIMPASSA JA ASUVAT SUOMESSA YHDESSÄ.
- K-kauppiaanpoika
Ottakaa K-kauppiaat vihdoinkin valtanne takaisin Keskossa. Nykymenolla alamäki jatkuu.......
- Liiteriin
Nojoo, siinähän kitisettä, luuletteko että s-ryhmä on yhtään parempi. Jos jotain pitäs alkaa boikotoimaan niin molempia ryhmiä, ne on diktatuuri!
- Joojal90
Kyllä on kauhajokin kamala, ihan hetero oon!
- kanssahenkilö
Kesko on erittäin poikkeuksellinen eikä korjaa virheitään ja yrittää maksattaa asiakkaalla virheensä. Asiakkaan suorittamia asiakkaalle kuuluvia asioita Kesko pitää itsellään. Asiakkaana en suorittele Keskon mitään keskon myymälöitä käytettäväksi ostopaikkoina. Kun työntekijät kiertävät kaukaa Keskon, niin asiakkaiden on syytä
tehdä samalla tavalla Etelä-Suomessa ainakin. Kesko kohtelee asiakkaita yhtä epäasiallisesti kuin työntekijöitäänkin. - cccbnx
Niin ei suomessa todellista kilpailua ole. s ja K ruhmä määräävät kaike
Lidl on ollut pelastus. Nyt kun lidl haluaisi laajentaa s ja k ryhmä vastustaa.
Taustalla poliittista ohjausta
Suomi on naurettavan pieni maa suomessa korruptio rehottaa taatusti suurempana kuin missän muualla länsimaailmassa. Se on vain piilossa hyvävelijärjestelmä ja vapaamuurarit - entinen_keskolainen
Kyllä, Suomessa korruptio kukista. Ei välttämättä raha mutta palvelu.. Ruokakeskossa nuori nainen, iso varustus eteni nopeasti uralla kun on antanut esimies esimiehelle. Tuli loppuen lopuksi raskaaksi ja mies vaihtoi rautakesakon puolelle. Mutta siitä kautta nainen eteni uralla nopeasti. Oli se toki rakkaus. Nainen on hyvä johtaja kun osaa käskeä. Hänestä, työntekijä on hyvä kuka tekee ajattelematta, vain noutaa käsky. Näin hän ohjeisti minua.
- selllaasta
Ostin tässä joku aika sitten melkosen siivun Keskon osakkeita. Mukavassti nousseet viime viikkoina.
- hieno_rouva
Paska työnantaja!!!!Edelleen vaikka kuinka kovat osingot. Toivottavasti ei kauan hyvät osingot. Ja vastuullisuus puheet ovat paska puheet!
- Semmostapaskaa
Laitanpa omat kokemukset. Työturvallisuus. Varastot paskasia , vaikka kuinka seurataan. Ulkopuoliset auditoijjat hyväksyy mitä vaan kun kyseessä niin isoyritys , ei uskalleta laittaa sanktioita. Se on mukava hengitellä esim. Hiiliharjamoottorin pölyä monta vuotta. Terveydenhuolto ihan kuraa. Tehdään hyvinvointi seurantaa ja pestään omat kädet tällä. Yritetään pitää työntekijät töissä vaikka olisi kuinka kipeä. Työnjohto ei tunne mitään sääliä työntekijää kohtaan oli asia mikä hyvänsä. Kehitys ja työkyky seurannat turhia kun ei asiat muutu miksikään vaikka kuinka sanois mitä. Aloitteista firmalle huimia hyötyjä ja todetaan vaan että vanha tai tossa Kulttuuriseteli. Tiedän muutamia oikein kunnon kusetuksia ja päättäjät luulee et porukka ei huomaa tätä työntekijän hyväksikäyttöä. Asioilla kun on tapana paljastua ennemmin tai myöhemmin (alkoholi on ihmeaine kuinka kielenkannat aukeaa). No toivottavasti päättäjät ja vastuu henkilöt nukkuu yönsä hyvin, veikkaan että perus duunarit ei. Siinäpä omat mietteet, sori en osaa kirjoittaa kun vaan varastotyömies.
- kaikkiirtieikövaan
Keski tekee ilmeisesti voittoa..
- Keskokusettaa
Ja jos oksennat Tammiston Citymarketissa et saa ostaa sieltä koskaan alkoholia.
- PekkaLintumäki
Pitää paikkansa.
- jokujärkiollapittää
Se gangsteri Halmesmäki tais kuita 5 milliä vuosittain ja kiikutti firman kassaa mukavuuslippulaivoille , että sillee ... - ensten ku pyrin firmaan, kyselen pääjohtajan palkkaluokkaa ja vasta sitte asiaan !
- tomppa100
Onko keskolla ollut esimies joka vittuilee sairalomista? Tai esimies, joka on savustettu ulos?
- keskonen
Kaikkihan ne sairaslomista itkee. Ulos on marssitettu montakin johtajaa ja tekijää ja hommat sysätty muiden niskaan. Äkkiä ulos on oikea suunta, ennenku leviää koko korttitalo.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1404422Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3502230Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik32114Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481891- 1071820
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4561787Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4831621MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar571479Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4881363Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441338