Pihi isoäiti.

omituinen tapaus

Kyseessä on aika nuori isoäiti.Kovin on pihi.Mitään ei osta eikä anna,mutta on käsi ojossa ottamassa itselleen lahjoja vastaan.Olen lopettanut kutsumasta edes kahville kun ei edes onnittelusoittoja itsenäisesti soita.

32

1137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • outo ihminen

      Miksi kuvittelet että hänellä olisi joku velvollisuus ostella sinulle jotain?

    • mummuksi

      Sinäpä ahne olet. Etkö tiedä, että kenenkään ei ole pakko antaa lahjoja? Lahjat annetaan vapaaehtoisesti. Sen sijaan on epäkohteliasta, jos annettua lahjaa ei ota vastaan, joten voit ottaa isoäidin ojennetun käden hyvien tapojen ja kohteliaisuuden osoituksena. Ikävää, että itse olet heittäytynyt epäkohteliaaksi.

    • tjeoyj

      Juu mummo on vähän vanha jo.Käyttäytyy kuin 87 vuotias vaikka on 20 vuotta nuorempi.Onnea loppu elämälle.Tuskin nähdään kuin kerran vuodessa.Pidetään taas vuosien ero niin saat maistaa piheytesi mukaan elämää.Sanonta kuuluu:pihi rahoissa.Pihi tunteissa.

      • mummuksi

        Toivonpa todella, että mummo ehtii käyttää omaisuutensa itsensä hyväksi tai löytää ystäviä, vaikkapa jonkun nuoremman miehen, joille voi omaisuutensa jakaa, niin ettet pääse nauttimaan hänen perinnöistään.


      • Pata ja kattila

        Osoittaa kyllä, että olet samanlainen itse.


      • Hyvien lasten äiti

        Enpä ole ikinä ennen moista sanontaa kuullut. Lienet kehittänyt sen ihan itse. Jotenkin minusta näyttää siltä, että olet itse pihi ja ahne jopa toisten rahoista! Haluaisit kaiken itsellesi, myös mummun rahat ja tavarat. Aika omituista. Odotat varmaan omien lapsiesi ja heidän puolisoidensa aikanaan käyttäytyvän sinua kohtaan ihan samalla tavalla. Varmaan silloin toimit heidän odotustensa ja vaatimustensa mukaisesti.


    • ndigjher

      mummo on kuule naimisissa.Ja pihi on.

      • pihi kans

        Mummu on pihi ja sinä ahne..... hyvin sovitte yhteen ;D))))))


      • mmummmo

        Mummo saa ola niin pihi kuin on. Oletko itse vielä teini-ikäinen? Et kai voi elämääsi perustaa mummon anteliaisuuteen. Hän on sinut aikanaan huoltanut, nyt on sinun vuorosi auttaa ja osoittaa kiitollisuuttasi. Ostatko hänelle lahjoja, lähetätkö hänet kylpylään yms. Voithan sinä olla aloitteen tekijä.


    • Yksilöt

      Kun ihmisellä on varaa hankkia omia lapsia, niin hänellä pitää olla myös varaa elättää heidät.
      Isovanhemmilla ei ole juriidisia oikeuksia eikä velvollisuuksia lapsenlapsiin. Erotilanteissa lähivanhempi voi esimerkiksi estää täysin lapsen ja isovanhempien tapaamiset, ja siihen ei ole mitään estettä.

      Ikääntynyt ihminen ei välttämättä halua lapsenlapsia. Omien aikuistuneiden lasten elämä on erilainen kuin vanhempiensa. Ei ole ilman muuta selvää, että eri sukupolvien edustajat edes viihtyisivät yhdessä, kun molemmilla on omat työnsä, ystävänsä ja elämänsä harrastuksineen ja suunnitelmineen.

      Vauvojen vanhemmat lankeavat siihen ajatukseen, että heidän lapsensa on maailman napa, ja varsinkin suvulle, isovanhemmille ja kummelle se ensimmäinen tunteiden kohde. Vamhempia loukkaa, että heidän vauvansa ei saakaan samaa huomiota kuin jonkun ystävän lapset omilta sukulaisiltaan.

      Isovanhemmilta ei voi vaatia rakkautta. Lapsikin voi torjua isovanhemmat, vierastaa ja torjua. Eivät kemiat aina kohtaa.
      Omasta kokemuksestanikin sen voin sanoa. Yksi sukulaislapsi on torjunut minut vauvasta asti. Hän on nyt jo lähes aikuinen, eikä vieläkään ole sanonut minulle hyvä päivää enempää. Olen jo kauan sitten todennut, että emme ole samalla aaltopituudella.

    • Meinäitee ;-)

      Minulle heräsi kysymys, mitä isoäidin pitäisi ostaa ja kenelle. Itsehän hän rahoistaan päättää niin kauan kuin hänelle ei ole määrätty edunvalvojaa.

      Miksi sinä hänelle lahjoja antaisit? Sano suoraan niin kuin asia on: tässä suvussa kun ei ole tapana muistaa lahjalla kuin täysinä kymmenvuosina tms. Miettiköön sitten itse tykönään, tarkoitatko omaasi vai miehesi sukua. Viestistäsi ei selvinnyt, onko kyseessä äitisi vai anoppisi vaiko kenties oma isoäitisi. Olkoon kuka tahansa, kenenkään ei todellakaan pidä odottaa - vielä vähemmän vaatia! - lahjoja keneltäkään.

      • Mielikuvituksen lent

        Haluaisinpa nähdä tilanteen, missä aikuinen isoäiti vaatii lahjoja.
        Miten tapahtunee?
        "Lahjat tänne! Ei ole tänne tulemista ilman lahjoja! Minä haluan lahjoja!"


    • voi aikoja,voitapoja

      Mummotko joutuu nykyisin kaiken maksamaan, pienestä eläkkeestä?

    • -o-

      Se on vaan kun naapurin lapsille isovanhemmat ostavat 300 € kännyköitä ym... ja ovat sivistyneitä ja kohteliaita. Kyllähän sitä lapsetkin ihmettelevät, että miksi meidän mummu ja pappa sitten on junttia sakkia, joka ei ota sukulaisiaan huomioon.

      Ihmisen pitäisi kokea olevansa hyväksytty... mutta nämä isovanhemmat vain aukovat päätä ja ostavat itselleen viihde-elektroniikkaa.

      • Liina Anniina

        Aha.
        Isovanhempien pitäisi kuunnella vanhaa putkiradiota ja soittaa krammaria, ja ostaa lapsillenne niillä säästyneillä rahoillaan 300 euron kännykät.


      • mummuksi

        Onpa hyvä,että isovanhemmilla on varaa ostaa itselleen viihde-elektroniikkaa. On tärkeää, että he viihtyvät, ja näin ollen sinun ei tarvitse ostella heille lahjaksi laitteita.

        Mitä jos yrittäisit hiukan kasvattaa lapsiasi?


      • -o-
        Liina Anniina kirjoitti:

        Aha.
        Isovanhempien pitäisi kuunnella vanhaa putkiradiota ja soittaa krammaria, ja ostaa lapsillenne niillä säästyneillä rahoillaan 300 euron kännykät.

        Haista p*ska.


      • -o-
        mummuksi kirjoitti:

        Onpa hyvä,että isovanhemmilla on varaa ostaa itselleen viihde-elektroniikkaa. On tärkeää, että he viihtyvät, ja näin ollen sinun ei tarvitse ostella heille lahjaksi laitteita.

        Mitä jos yrittäisit hiukan kasvattaa lapsiasi?

        Omituisia v*ttuilijoita palsta täynnä p*rkele.


      • Liina Anniina
        -o- kirjoitti:

        Omituisia v*ttuilijoita palsta täynnä p*rkele.

        No nyt en ihmettele, jos isovanhemmat eivät ostele lapsillenne kännyköitä.
        Jos kielenkäyttönne perheessänne on tätä laatua, niin syyn ja seurauksen laki tässä toiminut.


      • Isovanhemmatvaihtoon

        Miksi herrannimessä et itse osta kännykkää lapsellesi? Vähän rahaa talteen, niin pianhan se on hankittu. Lapsilisänkin saat.

        Onhan kummallsta vaatia meitin isovanhemmilta jotain, kun naapurinkin isovanhemmat antavat. Luuletteko tosiaan, että isovanhemmat ovat kaikki samanlaisia, samankokoista eläkettä saavia, lapsenlapsilleen lahjoja antavia ihmeolentoja? Millaisia lapsenne ovat isovanhempiaan kohtaan? Millaiset välit naapurin lapsilla on isovanhempiinsa?
        Miten itse suhtaudutte heihin, miten naapurit?


      • Natku mummu

        Kun minulla olii kaksi lasta, vauva ja kolmivuotias, ja olin "kotirouva" ilman mitään tuloja vain miehen ansioiden varassa, niin vanhempani eivät koskaan muistaneet millään lailla, vaikka arvasivat ahdinkomme. Puhelinkin oli joskus suljettu maksamattomien laskujen vuoksi, eikä meille tullut sanomalehteä. Kyllä he sen tiesivät.

        Poikavauvalleni äiti aikoinaan ompeli kapaloita, joita ei siihenkään aikaan enää käytetty, mutta olivatpahan lämpöisiä lakanoita vauvan vaunuissa. Tyttärelle hän osti keinovillaisen mekon, kun lapsi oli 6 kk ikäinen. Sitä ei ikinä voinut pitää.
        Muita vaatteita he eivät ostaneet eivätkä hankkineet.

        Tietysti ostivat joululahjoja ja kotikutoisia kintaita, ja muistivat kuvakirjalla tms. pikkuasialla syntymäpäivänä, mutta esim. kun vauvalleni piti ostaa vaunut, sanoi äiti ilkeästi: "Isäsi olisi halunnut ostaa vaunut vauvalle, mutta minä sanoin, että johan se olisi ihmeellistä, jos ihmiset hankkisivat lapsia eikä olisi rahaa ostaa vaunuja." Meillä oli kahdetkin perityt vaunut, joista en joutunut maksamaan juuri mitään. Jokainen, joka joutuu vauvanvaunuja harkitsemaan, tietää, kuinka kalliita ne ovat. Isän olisi kyllä pitänyt pitää päätöksensä.

        He olivat ostaneet itselleen potkukelkan, mutta kun muuttivat kerrostaloon, äiti antoi sen naapuriin, ei minun lapsilleni.

        Minulla ei ollut rahaa koskaan omiin vaatteisiini, ja äitini sanoi minulle, että kyllä minun pitäisi vähän katsoa, miten pukeudun, koska näytän KÖYHÄLTÄ.
        Kerran hän teetti omalla ompelijallaan minulle leningin lahjaksi. Pidin sitä vuosia.

        Sinnittelin kuitenkin lasten kanssa 8 v. kotona, sillä katsoin, että sen ajan lastenhoito oli #herrassa#, Saattoi olla sattuman kaupalla hyväkin paikka tarjolla, mutta kun lapset oli annettava kenen tahansa naapurin naisen hoitoon, niin mieluummin hoidin itse kotona ja pidin itse päivähoitolasta, jonka hoidosta sain pienen ansion.

        Tämän päivän äideillä on varma työpaikka äitiysloman jälkeen, lapsilisät maksetaan kuukausittain, ja on kodinhoidontukea ja ehkä vielä jotain paikkakuntalisääkin.

        60-luvun kotiäideillä ei ollut mitään. Ehkä he eivät tänä päivänä ole sisäistäneet ajatusta, että heidän tulisi eläkkeistään kustantaa lapsenlapsille sellaista mukatarpeellista, jota ilman he aina ovat olleet itse.

        Omille lapsenlapsilleni en ole itsekään ostanut kuin pyjamia ja sukkahousuja, koska huomasin pian, että ostamianii vaatteita ei ikinä käytetty, koska ne olivat vain Seppälästä tai halpahallista, lapseni hankkivat omilleen vain merkkituotteita.

        Olen ostanut tietokirjoja ja maksanut lahjakortteja urheiluliikkeisiin. Siinä lahjat, jotka kelpaavat.


    • niin se menee

      No ei ole pakko olla tekemisissä.

    • tänäänmumma

      Rahallako se hyväksyntä saadaan???? Ei härrrreguuuut

    • Gamx

      Kyllä on riivinrautoja täynnä koko keskusteluketju.
      Minä ymmärrän aloittajaa.
      Ihmettelen minäkin tätä isoäitiä, joka ei voi antaa mitään, vaan on ottamassa itselleen. Taitaa olla melko epäkypsä tapaus.
      Olisi ehkä viisainta olla odottamattakaan mitään hänen suunnaltaan ja nielaista
      esiin pyrkivä kateus ja kiukku aiheen tiimoilta. Niillä vain kiusaat itseäsi.
      Siirrä asia osastolle: ei niin kovin tärkeät asiat ja anna isoäidin pihtailla. Joillekin se on muodostunut ihan suoritukseksi ja sairaudeksi.

      • Ei lomarahaa

        Kun eläkeläinen saa käteen kuussa eläkettä n. tuhannen euron verran ja maksaa siitä asumiskustannuksensa, johon vuokran lisäksi kuuluu lämpö ja sähkö, maksaa talouden muut maksut, ruokansa, vaatteensa, terveydenhoidon, ja vieläpä jotkut harrastuksetkin, paikallisbussimatkat jne. niin uskon, että hän on iloinen mistä tahansa lahjasta. Kaikkea muorilta puuttuu, ja jos hän on vielä nuori ihminen, niin hän mielellään varmasti tapaisi ystäviään ja pukeutuisi muuhunkin kuin t-paitaan ja verkkareihin, joihin rahat juuri riittävät.
        Rahan laskeminen ei ole pihtailua. Jos ihminen joutuu eläkkeelle ennen oikeaa eläkeikää, on kysymyksessä työttömyys tai sairaus, ja eläke jää paljon pienemmäksi kuin normaalisti.


      • *1939
        Ei lomarahaa kirjoitti:

        Kun eläkeläinen saa käteen kuussa eläkettä n. tuhannen euron verran ja maksaa siitä asumiskustannuksensa, johon vuokran lisäksi kuuluu lämpö ja sähkö, maksaa talouden muut maksut, ruokansa, vaatteensa, terveydenhoidon, ja vieläpä jotkut harrastuksetkin, paikallisbussimatkat jne. niin uskon, että hän on iloinen mistä tahansa lahjasta. Kaikkea muorilta puuttuu, ja jos hän on vielä nuori ihminen, niin hän mielellään varmasti tapaisi ystäviään ja pukeutuisi muuhunkin kuin t-paitaan ja verkkareihin, joihin rahat juuri riittävät.
        Rahan laskeminen ei ole pihtailua. Jos ihminen joutuu eläkkeelle ennen oikeaa eläkeikää, on kysymyksessä työttömyys tai sairaus, ja eläke jää paljon pienemmäksi kuin normaalisti.

        Niin olen mummo, minulla on mummo kavereita jotka myös eläkeläisiä.
        Eniten kaveeraan juuri leskien ja yksin eläjien kanssa meillä yhteisiä harrastuksia jotka yhdistävät.
        Kun eläkkeet ovat ansaittu vuosina 1965- 2005 on netto tulo 900- 1350 €/kk ja sen saa 12x vuodessa. Siitä maksetaan kaikki, en näe kellään mitään oikeutta vaatia siitä lahjoja tai avustuksia.
        No usein eläkkeelle jäänti on aikaistunut 2- 6 vuotta, syynä sairaus, joka vie yhä suuren osan tuloista joka kuukausi.
        Me emme saaneet silloin kuukausittain lapsilisiä, maksoimme lastemme koulut ja monta muuta joka nyt on jokaisen "oikeus".


    • Aikuinen tytär

      Ihmettelen tuota ajatusta, eräs tuttuni, mietti aikoinaan lapsen saatuaan, että ketkä hän haluaa kummiksi ja ketkä sitten ostelevat aina hienoimpia lahjoja, eipä oikein tahtonut noita kummeja löytää kuin sitten vissiin säälistä yhden ja toinen ilmoitti, se on vain kirjoitettuna kummiksi, velvoitteita lahjojen ostamisesta ei hän luvannut täyttää. Millä tavalla mummo on velvollinen ostelemaan lahjoja, minä kyllä arvostan sitä, että isovanhemmat haluavat olla lastenlasten kanssa ja isovanhemmathan eivät sitten myöskään ole mitään varaemoja, johon aina hoitoon viedään tai tulee kaitsijaksi kotiin. Joskus on sitten tehtävä isovanhemmankin oikea ratkaisu, että oppisi ottamaan aikuinen lapsi vähän vastuuta elämästään, kerta niitä lapsiakin on. Isovanhempien ja lastenlasten välit pitäisi olla läheiset, mutta siihen vaaditaan, että kaikilla osapuolilla on tervesuhtautuminen rooleihinsa, ei mummot ole pankkiautomaatteja ja on myös muistettava, että isovanhemmilla on myös omakin elämä.

    • Kuka omituinen?

      Oma äitini ei tainnut koskaan ostaa siskoni lapsille lahjoja, mutta kyllä siskoni silti hänet synttäreille ja kylään kutsui. Ehkä isoäiti on pihi, mutta itse tunnut ahneelta?

    • Kypsäihminen

      Hei
      Minä kyllä pyytäisin äidin/anopin kahville. On omien lastesi etu tutustua isovanhempiin ja pitää heihin yhteyttä. Älä osta hänelle lahjoja, pullakavit ei kuitenkaan paljoa maksa. Sitten vanhempana lapsesi voivat itse päättää jatkavatko yhteydenpitoa. Itselläni oli anoppi, joka olisi ottanut mitä vaan oltais annettu. Jotakin lahjoja kyllä lapsille osti, mutta paljon vähemmän kuin mitä me hänelle. Nyt huvittaa, että jollen muistanut antaa lahjaa, niin hän kertoi, mitä toiselta miniältä sai. Olen iloinen että pidin yhteyttä, omilla lapsilla ja anopilla on asialliset välit, silloin tällöin tapaavat. Ihan hyvä niin. Olen eronnut, anoppi ei halua olla tekemisissä kanssani, sekin on hänen oma valintansa, minä pärjään oikein mukavasti hänen kanssaan tai ilman häntä.

    • mummix2

      No aikamoisia kommentteja tällä palstalla näkyy olevan. Tietenkään kenenkään ei ole mikään pakko huomioida ketään muita paitsi itseään, esim. lapsenlapsia. Jotenkin vaan itse mummina haluan huomioida lapsenlapseni ja myös lapseni. Perhe kai se tärkein on tässä maailmassa, ainakin useimmille!

      • ...

        Toki, mutta jos lapsi tai lapsenlapsi on avaajan kaltainen, niin mieluummin katkaisen häneen välit. EIvät isovanhemmat ole mitään rahan ja lahjojen antoautomaatteja. Kun itse pääsen eläkkeelle 45 vuoden työrupeaman jälkeen olen hitto vie, eläkkeeni ansainnut. Matkustelemme vaarin kanssa niin paljon kun sielu sietää ja jos jotain jää, niin toki hyvinkäyttäytyviä jälkeläisiä voi rahallisesti palkita. Ahneet ja huonokäytöksiset saavat jäädä nuolemaan näppejään.


    • nkfesnmk

      Joo.meillä kävi niin päin että parempi maineinen lapsi jää ilman mitään,koska isovanhemmat eivät pitäneet vävy pojasta joka on akateemisesti koulutettu.Suku täynnä ei-akateemisia ja vanhemmat ovat omituisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      99
      2860
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2420
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2200
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      2002
    5. 171
      1842
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1836
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1787
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1736
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      133
      1529
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe