Aamuhan valkenee jo, miksi vielä nukutte!

Kello on puoli viiden paikkeilla, taivas on vaalean hailean sininen, linnut laulavat.
Edelleen vilahti mieleeni ratkaisematon kysymykseni, miksi luonto, linnut ovat hiirenhiljaa sen sinisen hetken, auringonnousun aikaan.Ne ilmeisesti aistivat, näkevät, kuulevat enemmän kuin me muu, luonnon vähäpätöisin osa.
Minusta tuntuu, että puutkin tuntevat väkevästi kesän tulon.Mukava vähän höperehtiä, vai lieneekö sitä, kenties suurta viisautta, kun tunnen tuon lähimmän koivuni ystäväkseni. Voin aamuisin tervehtiä.....Huomenta Betulaiseni. Muistelen Betulan olevan koivujen latinankielisen sukunimen, en sen tarkemmin muistaakaan.
Mieltäni on jo pitkään ´vaivannut´itselleni lupaama päätös...tänä kesänä on vielä ennätettävä tehdä jotain radikaalia. Mutta se vaatii myös sen, että entinen ´tapaeläminen´on jätettävä jollain lailla...ei voi aloittaa uutta, ennenkuin on jättänyt entisen. Hmmm, kattellaan.
13219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

P.S. Vilkaisin ehtymättömästä tietolähteestä....juu, Betula. En taida vielä ihan Betula nana olla, vaivaiskoivu.
Nana Mouscouri, liekkö hänkään ennää elossa.

Äänestä
  • Nana Mouskouri, syntynyt vuonna 1934 Kreetalla, elää löytyneiden tietojen mukaan nykyään Sveitsissä'

    Äänestä

No ketjureaktiotahan on monesti juttuni, asiasta toiseen. Kreetasta tuli mieleeni, että hyvin meni tämän yhden tyttärentyttärein matka oppilasvaihdossa, pari viikkoo sitten tuli takasin. Ensin oli Kyproksella viikko, siellä eri puolilta maailmaa nuoria eri kouluista ja sitten muutama päivä Kreetalla. Aivan oli haltioissaan tyttö, uusia ystäviä tuli paljon.
Jaa, vai Sveitsissä Mouskouri, siellähän muistaaksein Charles Aznavourkin, ihan jonain lähettiläänä. Helekattiiko tää Sveitsi ihmisiä niin houkuttelee. Muutama maa on Euroopassa, joihin en tunne suurempaa kiinnostusta, Sveitsi, Itävalta ja Saksakin. Saksassa olin kouluaikana yhden kesän töissäkin, joten siitä tiiän enemmältikin, jostain syystä ei vaan kiinnosta eikä innosta yleensä saksalainen mentaliteetti.

Äänestä
  • Siivousfirmani ei ole vieläkään korvannut siivoajansa rikkomaa valaisinta, joten yritän nyt aamulla tavoittaa asiasta vastaavaa siellä, sehän tapahtui jo ennen joulua.

    Muuten aamu on ihana, aurinko herätti hellien,...

    Äänestä

  • old_profile_81347 kirjoitti:

    Siivousfirmani ei ole vieläkään korvannut siivoajansa rikkomaa valaisinta, joten yritän nyt aamulla tavoittaa asiasta vastaavaa siellä, sehän tapahtui jo ennen joulua.

    Muuten aamu on ihana, aurinko herätti hellien,...

    Sinullahan on lotivakuutus --koitappa ottaa yhteyttä myös sinne -- auttaa ainakin kuinka menettelet.
    Hyvää aamupäivää --täälä on sellainen lempeä sade mitä nyt luonto kaipaa.

    Äänestä

On tämä kevät kuin lahja, musta multa, lehtipuiden oksat ovat saaneet neitseellisen vihreyden verhokseen.
Istuin tuossa terassilla herättyäni kotvan kuin ladanten hapiannoksen keuhkoihini, ja keräsin muistikuvaa kauniista eteeni avautuvasta ja sateen huuhtomasta puhtaasta maisemasta.
Viserrys taustamusiikkina puhtaan ilman tuoksu, siinä oli kauneuden annos aamuun.

Omenapuissa voi viikonloppuna olla jo kukinta alullaan.

En löytänyt Kreikan kielistä muuta esitystä,on niitä mutta on niin paljon hänellä tuotantoa.
http://www.youtube.com/watch?v=219ALPHGt6g

Äänestä

Sen lampunhan sai käydä valitsemassa siivousfirman laskuun, mikähän on seuraavan aamun valjettua tilanne?

Äänestä

koivuu vaan nimitän Betulaiseks, oppinut ihmine kun olen. Harvemmi koivu nimmee ies muistankkaa.

Äänestä

laitan vielä ni sinne loppuun, katselen kuin paavi maailmaani ja Betulaistani.

Äänestä

Ni, tuota nyt jäin ihmettelemään, että paavillakin-ko koivuja siellä Vatikaanissa.

Mitä ihmettä sinä sinisirkku lampulla näin kesäaikaan teet...ai joo, jos nyt asian otat esille, ni voit sitten jouluks ehki saada !!!

Äänestä
  • Niin flöijää, valitti entinen mies. Se oli työkaveri, joten tiesimme, että flöijääminen tarkoitti sillä raukeutta, unisuutta. Olin ulkona koko päivän joten nyt muacin ramacee.
    Join eilen illalla liian monta oluthaarikallista. Se johti liian aikaiseen wc-tarpeeseen. Liika valoisuus haittasi uudelleen nukahtamista.
    Tuosta sus'n aiheesta googletin vaivaiskoivun. Näin että se kasvaa Huippuvuorillakin. Muuten myös eteläistä suomea myöten - suokasvina.

    Äänestä

Unohtunut on koko lamppuharmi, Saunalahden ja Airportin kanssa kun saa vexlata alvariinsa, että pääsis mukaan.

Helpotti niin makeasti nauraa, kun joutavoinen käytti mehevää kieltä hankaluuksiinsa:D

Saastaset rustininkiniput on Saunalahdella, mihin joutuu sotkeutumaan,
muuten on ollut hauska päivä:D Varustushan se suomeksi on,
minulla taas on hytkynyt tuo rintavarustus nauraessa yhdelle Stigu naapurille täällä. On kyllä tarinamies vailla vertaa ja hyvä imitoimaan.

Ehkä on hyväkin olla tauolla välillä, maistuu sitten katsoa mitä täällä on aikaansaatu!

Äänestä
  • Kumpa jaksaiskin elää auringon nousu- ja laskurytmin mukaisesti. Tähän ei taida linnutkaan kuitenkaan pystyä. On jäätävä vaikka apinanleipäpuun varjoon savannille siestaa pitämään.
    Onnellisia minusta ne, jotka näkevät kesäisen auringonnousun livenä, eikä sitten 8 maissa kuten meikäukko...
    Kerran 1990 luvulla oli aamuinen auringonpimennys keskikesäsää kai se oli. Ja eikö vaan joku urputtaja vaikeroinut; miksi tuokin tyyppi tuli tänne. Kaupungin puistoaluettahan se näköalapaikka oli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


susmorsian ek. kirjoitti:

Kello on puoli viiden paikkeilla, taivas on vaalean hailean sininen, linnut laulavat.
Edelleen vilahti mieleeni ratkaisematon kysymykseni, miksi luonto, linnut ovat hiirenhiljaa sen sinisen hetken, auringonnousun aikaan.Ne ilmeisesti aistivat, näkevät, kuulevat enemmän kuin me muu, luonnon vähäpätöisin osa.
Minusta tuntuu, että puutkin tuntevat väkevästi kesän tulon.Mukava vähän höperehtiä, vai lieneekö sitä, kenties suurta viisautta, kun tunnen tuon lähimmän koivuni ystäväkseni. Voin aamuisin tervehtiä.....Huomenta Betulaiseni. Muistelen Betulan olevan koivujen latinankielisen sukunimen, en sen tarkemmin muistaakaan.
Mieltäni on jo pitkään ´vaivannut´itselleni lupaama päätös...tänä kesänä on vielä ennätettävä tehdä jotain radikaalia. Mutta se vaatii myös sen, että entinen ´tapaeläminen´on jätettävä jollain lailla...ei voi aloittaa uutta, ennenkuin on jättänyt entisen. Hmmm, kattellaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu