Loton arvonta loppuu televisiosta.

suoralähetys.

altion rahapeliyhtiön Veikkauksen lottoarvonta päättyy Ylen kanavilla. Viestintävirasto on tiistaina antamallaan päätöksellä velvoittanut Yleä lopettamaan Loton ja muiden Veikkauksen arvontaohjelmien lähettämisen syyskuun loppuun mennessä.

Muita ohjelmia ovat Viking Lotto ja Eurojackpot.

Virasto katsoo Ylen rikkoneen Yle-laissa säädettyä kieltoa sponsoroitujen ohjelmien tuottamisesta, kun se on tuottanut arvontaohjelmia Veikkauksen rahoilla ja lähettänyt niitä kanavillaan.

Veikkaus on maksanut Ylelle noin 700 vuotuisen arvontaohjelman tuottamisesta. Veikkauksen mukaan se maksaa nykyisessä sopimuksessa Ylelle noin kolme miljoonaa euroa vuodessa. Yhteistyö on jatkunut 42 vuoden ajan.

Ylen rahoitus muuttui veroperusteiseksi viime vuodenvaihteessa.

Yle on yllättynyt päätöksestä. Yhtiö kuitenkin sopeutuu uuteen tilanteeseen ja noudattaa viestintäviraston päätöstä.

http://yle.fi/uutiset/lotto_paattyy_ylen_kanavilla/6640054

8

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • omento

      Tuskin loppuu, kanava vaihtuu.

      Veikkaus siirtää arvonnan mainoskanavalle, kolmonen tai nelonen, ja sitten
      saamme nauttia mainoksista joka perkeleen numeron jälkeen:)

      Ja Mertaranta selostaa.......

    • tert23

      3.5 miljoonaa maksaa veikkaus ylelle, huh huh. Parempi poistuakin. Sama se näytetäänkö vai ei, ei päiväkenoakaan näytetä.

    • sietääkin loppua

      Hitsin hyvä et loppuu. Mikäs suora lähetys se on? Oiskohan jo ennen lähetystä päätetty, annetaanko 7 oikein vai kasvatetaanko pottia. Aikas todennäköiseltä vaikuttaa, et näin olis ja tällaista kuulee toreilla. Sama koskee iltakenoa ja päiväkenohan tehdäänkin piilossa.

      Lehtiä sponsataan vielä, että kirjoittavat aina ennen lauantaita tai lauantaina, miten esim. työtön voitti lotossa ym. ym. Eikä kirjoiteta mitään epäilyistä, miten on esim. kenoarvonnan laita ja onko moraalisesti oikein, että saman lafkan elin sisäasiainministeriön virkamies arpoo tai laittaa pallot koneeseen, saa pelatut rivit tietoonsa ennen arvontaa ja samalla valvoo (itseään).

    • femakko !!
      • rosvot petaavat tule

        Ideana on saada aikaa toimiva ja kannattava yksityinen sisäpiiriyritys ei kenen tahansa vaan jonkun tietyn, jolla rahastetaan heti kun on saatu koe aika toimittua


    • ÄhäKuttinen

      HIHIHIHHIII HÄHÄHÄHÄHÄÄÄÄ HIHIHIHIHHIIII HÄHÄHÄHÄHÄÄÄ

      kohta loppuu kaikki Veikan pelit koska pelaajia ei ole riittävästi.

      Ovat nääs palaajat huomanneet että vuosikymmennet ovat rahat menneet hukkaan kun isompaa voittoa ei vain osu kohalle.
      Turha edes yrittää kun pienin mahdollinen voittokin on vain 1 e, sitäkään ei kovin usein osu. Tulisi olla suurempia voittoja muutkin kuin päävoitto.

      Veikkausvarat annetaan teryleenin kuluttajien leipään ja missä näkyy tulokset?

    • Pohdintoja

      Isompi uutinen olisi ollut, jos Veikkauksen KENON VOITONJAKO OLISI MÄÄRÄTTY

      ESITETTÄVÄKSI JULKISESTI NETTISIVUILLA, KUTEN MENETELLÄÄN RUOTSIN

      KENOSSA.

    • valistusta kehiin

      Hyvä, hyvä, hyvä, ehkä jotain tulee tapahtumaan vielä enemmän kun ihmiset valistuvat vähän enemmän!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      39
      574
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      217
      503
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      494
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe