Linnunelämää

Ornitonoomi

Huhtikuun puolivälin jälkeen alkoi pöntössä pistäytyä sinitiais-pari. Kaksi viikkoa näytti siltä, että pesintä alkaa. Sitten saapui ensimmäinen kirjosieppo, joka myös kävi siellä pöntössä. Sen jälkeen ei moneen päivään näkynytkään tiaisia, eikä se kirjosieppokaan siihen jäänyt.
Nyt tapahtuikin jotain kummaa. Sinitiainen alkoi jälleen käydä pöntöllä, mutta hyvin oudoissa aikeissa. Se heitteli pöntöstä pihalle niitä pesäpehmusteita. Niitä jäi hetkeksi roikkumaan siihen pöntön karheaan pintaankin, vaikka valtaosan tiainen onnistui heittämään suoraan maahan. Kyseessä ei siis ollut mikään pehmusteiden kuljetus toiseen pönttöön. Tätä tapahtui useampana päivänä.
Niitä kirjosieppoja on sen jälkeen saapunut pihapiiriin lisääkin. Pönttöja on paljon, kuten puitakin. Olen nähnyt tuossa ko. pöntöllä käyvän kirjosieponkin, mutta nyt viime viikonloppuna näytti taas sinitiaiset pistäytyvän pöntöllä.
Tiedän hyvin, että ne pahuksen kirjosiepot pyrkivät valtaamaan pöntöt ja häätämään muut kunnon pikkulinnut pesältään pois, mutta mikä oli se sinitiaisten suorittama pöntön tyhjennys ja sen tarkoitus?

2

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tipunomi

      Lintuhan on varsin älykäs. Kyseessä saattaa olla tiaisilta vain harhautus pesinnästä. Ne voivat olla pesivinään yhdessä paikassa, mutta pesivätkin muualla lähistöllä?

    • Ornitonoomi

      Toissailtana n. klo 19.00 aikaan huomasin, että pöntöstä oli näkyvinään jotain liikettä. Kiikarilla sitten kun katsoin, niin siellähä se pikku sinitiainen kurkisteli aukosta ulos. Outo juttu, että muuten en ole nyt nähnyt vilaustakaan siitä, puhumattakaan, että siinä toinen tiainen liikkuisi?
      Jos siellä nyt on naaras hautomassa, niin ettei uskalla edes syömään lähteä (ehkä kirjosieppojen pelossa), niin missä sitten se uroslintu on?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      172
      4980
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1585
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1583
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1441
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1233
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      93
      1046
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      46
      1010
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      932
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      178
      889
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      757
    Aihe