Miten saada säikky hamsteri käsikesyksi? Apua?

Joo eli ostin syyrialaisen pojan tiistaina (7.5.)
ja annoin sen olla päivän seuraavana päivänä laitoin käteni häkkiin sillä oli suositus alkaa yrittämään kesyttää häntä mahdollisimman pian koska hän on syntynyt 14.2,
jotenon jo parin kukauden ikäinen niin annoin hänelle herkun hän haisteli myös kättä minulla oli 9.5 ystävilleni syntymäpäivät & ers ystävistäni ilman lupaani meni ottamaan hänet ja laittoin sileen että selkä oli alaspäin eli "väärinpäin koko hamsteri"
Seuraavana päivänä varjelin häntä ettei hän asittuisi mutta ikkusiskoni & hänen kaveri menivät katsomaan Edwardia (hamsterini nimi )
Ja jouduin menemään viikonlopuksi mummolle hän li jo lauantaina säikky mutta luulin että s menee ohi olin anatanut uusia jyviä ruokaa kupillisen ja uutta vettä eilen yritin taas saada häntä käteeni mutta haistelun sijasta hän alkoi hyppiä paikasta toiseen aivan kuin olisi seonnut,sillä lailla että itsekkin pelästyin mutta en tietenkään näyttänyt Edwardille sitä!
Minua huolesttttaa miten saisin Edwardin normaaliksi & rauhalliseksi niinkuin silloin ti-ke!?

Olisko jollain kokemusta tai neuvoa Haluaisin Edwardin käsikesyksi!
Miten sitä voisi auttaaa
53284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

itellä on kokemusta aroista hamstereista. omistan nimittäin tälläkin hetkellä syyrialaisen joka on ollut minulla jo puoli vuotta mutta vieläkin aika arka,mutta kuitenkin jo vähän paremmin tottunut.
Ei kannate laittaa kättä häkkiin,kun hamsteri on kerran arka. Juttele sille rauhallisesti ja palkitse herkuilla vaikka pinnojen välistä (jos on sellainen häkki siis).Kun huomaat ettei hamsteri enää pelkää voit antaa sen aukasta luukun ja antaa sen haistella kättä jne jne c; kannattee edetä aivan pikkuhiljaa. Ja koita olla päästämättä ketään sinne käsittelemään sitä hamsteria jatkossa siis aivan noin vaan.

Äänestä

Itse olen saanut kaikki viisi hamsteriani käsikesyiksi. Aloita juttelemalla sille rauhassa ja 'kauniilla' äänellä, kunnes se tuntee äänesi. Älä vielä laita kättä häkkiin. Kun se itse tulee katsomaan kuka olet, laita herkku sen eteen ja siirrä kätesi hieman kauemmas, mutta älä ota kättä kokonaan pois. Ensi kerralla ja sitä seuraavalla jätät aina vain kätesi lähemmäs haettavaa herkkua. Myöhemmin laitat herkun sormien päälle ja odotat että hamsteri hakee sen. Aina kun laitat uuden herkun, siirrä sitä pitemmälle kämmenellesi siten, että hamsteri joutuu tulemaan kädellesi saadakseen sen. Siitä se alkaa!
Älä päästä tämän jälkeen tuntemattomia huoneeseesi koska siten se ei välttämättä totu enää. Ja muista jutella sille!

Äänestä

Käsittelyllä se siitä lähtee. Mulla itsellä 16 hamsteria ja ne pitää saada kääntää myös selälleen koska mm näyttelyissä tästäkin saa lisäpisteitä että hamsteri on käsiteltävä ja rauhallinen. Itse olen muutaman kaverin purevan hamsterin kesyttänyt 2viikossa eikä kyse ole mistään muustakun siitä että omistaja ei uskalla. Itse kasvatan ja joudun penskat kesyttämään nin son vaan hamsu kiinni ja sylissä vaikka hyppis ja venkois nin se on sylissä eikä mee häkkiin ennenkun rauhottuu. Ei se muuten siitä kesyynny.

Äänestä
  • Onks toi ny iha paras taktiikka...

    Äänestä

Miten saan mun hamsterin kesytetyä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Amatin kirjoitti:

Joo eli ostin syyrialaisen pojan tiistaina (7.5.)
ja annoin sen olla päivän seuraavana päivänä laitoin käteni häkkiin sillä oli suositus alkaa yrittämään kesyttää häntä mahdollisimman pian koska hän on syntynyt 14.2,
jotenon jo parin kukauden ikäinen niin annoin hänelle herkun hän haisteli myös kättä minulla oli 9.5 ystävilleni syntymäpäivät & ers ystävistäni ilman lupaani meni ottamaan hänet ja laittoin sileen että selkä oli alaspäin eli "väärinpäin koko hamsteri"
Seuraavana päivänä varjelin häntä ettei hän asittuisi mutta ikkusiskoni & hänen kaveri menivät katsomaan Edwardia (hamsterini nimi )
Ja jouduin menemään viikonlopuksi mummolle hän li jo lauantaina säikky mutta luulin että s menee ohi olin anatanut uusia jyviä ruokaa kupillisen ja uutta vettä eilen yritin taas saada häntä käteeni mutta haistelun sijasta hän alkoi hyppiä paikasta toiseen aivan kuin olisi seonnut,sillä lailla että itsekkin pelästyin mutta en tietenkään näyttänyt Edwardille sitä!
Minua huolesttttaa miten saisin Edwardin normaaliksi & rauhalliseksi niinkuin silloin ti-ke!?

Olisko jollain kokemusta tai neuvoa Haluaisin Edwardin käsikesyksi!
Miten sitä voisi auttaaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu