Vakuudet

Lainaus Hesarista:

"Valtiovarainministeriö myöntää, että Suomen ja Kreikan allekirjoittamassa, ministeriön "vakuusjärjestelyksi" kutsumassa asiakirjassa ei mainita vakuuksia lainkaan.

Kun korkein hallinto-oikeus KHO aamulla kumosi valtiovarainministeriön (VM) salaamispäätöksen, ministeriö joutui luovuttamaan sitä pyytäneille myös valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) ja Kreikan valtiovarainministerin Evangelos Venizelosin helmikuussa 2012 allekirjoittaman asiakirjan.

20. helmikuuta valtiovarainministeriö julkisti tiedotteen otsikolla "Suomen ja Kreikan välinen vakuusjärjestely allekirjoitettiin". Samalla VM julkisti tilaisuudesta yhden valokuvan, koska tiedotusvälineitä ei päästetty paikalle. Valokuvaa allekirjoitustilaisuudesta on käytetty vakuusuutisoinnissa laajasti.

Viimein julkiseksi tulleessa asiakirjassa ei kuitenkaan näyttäisi olevan minkäänlaista mainintaa Suomesta tai vakuusjärjestelystä.

Tiedotteeseen oli merkitty lisätietojen antajaksi lainsäädäntöneuvos Tytti Noras. Hän vastaa puhelimeen Brysselistä.

Noras myöntää, että sopimuspaperissa ei puhuta mitään vakuuksista, ainoastaan samaan aikaan vireillä olleesta yksityisen sektorin osallistumisesta Kreikan velkojen järjestelyyn. Myöskään tästä yksityisen sektorin osallistumisesta tehdyissä sopimuksissa ei Suomen vakuuksia mainita.

Paperi ei myöskään ole varsinainen sopimus, vaan Venizelosin Urpilaiselle lähettämä kirje, jonka Urpilainen on allekirjoittanut.

Miten ihmeessä ministeriö voi kutsua "vakuusjärjestelyksi" paperia, jossa ei viitata vakuuksiin suorasti tai edes epäsuorasti, vaan puhutaan aivan muusta?

"Tilanne oli äärimmäisen herkkä ja vaati aikamoista hienotunteisuutta. Kulttuurierot on otettava huomioon. Olisi ihan eri asia tehdä sopimus vaikka Ruotsin tai Saksan kanssa", Noras sanoo.

Noraksen mukaan ministereillä oli yhteisymmärrys siitä, että allekirjoituksella Kreikka tosiasiassa sitoutuu hoitamaan osuutensa vakuusjärjestelyssä. Itse paperiin tätä ei kuitenkaan kirjattu, hienotunteisuussyistä.

"Miksi on merkityksellistä, mitä siinä lukee? Eikö tärkeintä ole, että vakuudet on saatu?" Noras kysyy.

Vakuusjärjestelyn juridiseen sitovuuteen paperin sisällöllä ei ole merkitystä. Itse vakuussopimus on Suomen ja kreikkalaisten liikepankkien välinen, eikä Kreikan valtio ole siinä sopijapuoli.

KHO velvoitti päätöksellään VM:n luovuttamaan sopimuksen pankkien tunnistetietoja lukuun ottamatta.

VM on verkkosivuillaan nyt julkistanut vakuussopimuksen ja sen suomenkielisen, epävirallisen käännöksen. Urpilaisen ja Venizelosin allekirjoittamaa paperia ei ole käännetty.

Kun sopimuspaperit eivät vielä olleet julkisia, mutta kansanedustajilla oli pääsy tutustumaan niihin, kansanedustaja Tuija Brax (vihr) kysyi kirjallisessa kysymyksessä Urpilaiselta, miksi ministerien paperia ei ole käännetty.

"Kreikan valtiovarainministerin allekirjoittama kirje, jonka valtiovarainministerinä allekirjoitin vastaanottaneeksi, oli Kreikan sitoumus huolehtia siitä, että vakuus Kreikan puolelta tulee hoidetuksi siten kuin oli sovittu. Kirje on siten luonteeltaan poliittinen sitoumus eikä se ole Suomen valtion ja kreikkalaisten pankkien välinen vakuussopimusasiakirja", Urpilainen vastasi Braxille lokakuussa."

Että sellainen täti tiukka.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos Urpilainen ja demarit joskus puhuisivat totta, olisi se suuri ihme.
Tätäkö demurosvot nimittävät siksi oppositiossa vaatimakseen poliittiseksi avoimmuudeksi.
Demarit ovat tehneet maastamme konkurssivaltion jälleen kerran, ja ryöstävät parhaillaan yhteiskuntaamme putipuhtaaksi ennenkuin sanovat Suomen olevankin vain yksi pieni ja köyhä osa euroopan liittovaltioa.
Kylä demukat ja kokkareet muiden ovat jo kuitenkin tuonkin liitovaltiosopimuksen salaa sopineet, vaikkei siitä hiiskutakkaan kansalaisile mitään.
Demarit ja kokoomushan ne meidät vei valehtelemalla ja kieroilemalla koko eu-n, ja ottivat euron käyttöön kansalaisten mielipidettä kulematta, joten tässä on tulos, jotta nyt kansalaiset kyykytetään ja ryöstetään kaikin tavoin.

Äänestä

Onhan pöljää porukkaa hallituksessa. "Äärimmäisen" herkästä tilanteesta huolimatta raha-asiat täytyy hoitaa pankkiperiaatteilla.
Nämä satanan hölmöt suomalaiset eivät tyhmyyttään snaijaa, että tuota "hienotunteisuutta" käyttävät kreikkalaiset härskisti hyväksi.

Onhan tyhmän Kataisen porukalta taas oiva näyte. Vielä puupäät yrittivät salailla.

Ihan toisella tavalla hoitaisi Keskusta asiat.

Äänestä
  • tyttö pärjää noissa skapoissa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keskustaporvari kirjoitti:

Lainaus Hesarista:

"Valtiovarainministeriö myöntää, että Suomen ja Kreikan allekirjoittamassa, ministeriön "vakuusjärjestelyksi" kutsumassa asiakirjassa ei mainita vakuuksia lainkaan.

Kun korkein hallinto-oikeus KHO aamulla kumosi valtiovarainministeriön (VM) salaamispäätöksen, ministeriö joutui luovuttamaan sitä pyytäneille myös valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) ja Kreikan valtiovarainministerin Evangelos Venizelosin helmikuussa 2012 allekirjoittaman asiakirjan.

20. helmikuuta valtiovarainministeriö julkisti tiedotteen otsikolla "Suomen ja Kreikan välinen vakuusjärjestely allekirjoitettiin". Samalla VM julkisti tilaisuudesta yhden valokuvan, koska tiedotusvälineitä ei päästetty paikalle. Valokuvaa allekirjoitustilaisuudesta on käytetty vakuusuutisoinnissa laajasti.

Viimein julkiseksi tulleessa asiakirjassa ei kuitenkaan näyttäisi olevan minkäänlaista mainintaa Suomesta tai vakuusjärjestelystä.

Tiedotteeseen oli merkitty lisätietojen antajaksi lainsäädäntöneuvos Tytti Noras. Hän vastaa puhelimeen Brysselistä.

Noras myöntää, että sopimuspaperissa ei puhuta mitään vakuuksista, ainoastaan samaan aikaan vireillä olleesta yksityisen sektorin osallistumisesta Kreikan velkojen järjestelyyn. Myöskään tästä yksityisen sektorin osallistumisesta tehdyissä sopimuksissa ei Suomen vakuuksia mainita.

Paperi ei myöskään ole varsinainen sopimus, vaan Venizelosin Urpilaiselle lähettämä kirje, jonka Urpilainen on allekirjoittanut.

Miten ihmeessä ministeriö voi kutsua "vakuusjärjestelyksi" paperia, jossa ei viitata vakuuksiin suorasti tai edes epäsuorasti, vaan puhutaan aivan muusta?

"Tilanne oli äärimmäisen herkkä ja vaati aikamoista hienotunteisuutta. Kulttuurierot on otettava huomioon. Olisi ihan eri asia tehdä sopimus vaikka Ruotsin tai Saksan kanssa", Noras sanoo.

Noraksen mukaan ministereillä oli yhteisymmärrys siitä, että allekirjoituksella Kreikka tosiasiassa sitoutuu hoitamaan osuutensa vakuusjärjestelyssä. Itse paperiin tätä ei kuitenkaan kirjattu, hienotunteisuussyistä.

"Miksi on merkityksellistä, mitä siinä lukee? Eikö tärkeintä ole, että vakuudet on saatu?" Noras kysyy.

Vakuusjärjestelyn juridiseen sitovuuteen paperin sisällöllä ei ole merkitystä. Itse vakuussopimus on Suomen ja kreikkalaisten liikepankkien välinen, eikä Kreikan valtio ole siinä sopijapuoli.

KHO velvoitti päätöksellään VM:n luovuttamaan sopimuksen pankkien tunnistetietoja lukuun ottamatta.

VM on verkkosivuillaan nyt julkistanut vakuussopimuksen ja sen suomenkielisen, epävirallisen käännöksen. Urpilaisen ja Venizelosin allekirjoittamaa paperia ei ole käännetty.

Kun sopimuspaperit eivät vielä olleet julkisia, mutta kansanedustajilla oli pääsy tutustumaan niihin, kansanedustaja Tuija Brax (vihr) kysyi kirjallisessa kysymyksessä Urpilaiselta, miksi ministerien paperia ei ole käännetty.

"Kreikan valtiovarainministerin allekirjoittama kirje, jonka valtiovarainministerinä allekirjoitin vastaanottaneeksi, oli Kreikan sitoumus huolehtia siitä, että vakuus Kreikan puolelta tulee hoidetuksi siten kuin oli sovittu. Kirje on siten luonteeltaan poliittinen sitoumus eikä se ole Suomen valtion ja kreikkalaisten pankkien välinen vakuussopimusasiakirja", Urpilainen vastasi Braxille lokakuussa."

Että sellainen täti tiukka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu