Yleensä ihmisiä masentaa lähestyvä syksy ja pimeys. Itse olen vuosia kärsinyt vaikeasta huhti-, toukokuussa alkavasta kevätmasennuksesta. Olen viikkoja täysin voimaton sekä henkisesti, että fyysisesti. Voin maata apaattisena sohvalla päiväkausia syömättä ja tekemättä mitään. Voimat loppuvat niin, etten jaksaisi edes normaaleja peseytymisrituaaleja suorittaa, saati sitten jaksaa asunnon siivoamista, ikkunoiden pesua, kukkien laittamista ja muuta kevääseen liittyviä ajatuksenakin ylitsepääsemättömiä kevätpuuhia ajatellakaan.
Tänään jaksoin kolmen sohvallamakaamispäivän jälkeen lähteä ulos. Kaikki masensi sielläkin, jopa lintujen laulu ja sorsaemo poikueensa kanssa. Istuin puiston penkillä ja myönnän, että otin ahdistukseni helpottamiseksi viinipullon.
Mutta siinä mietiskellessäni kaikki Eino Leinon runot, joita kyllä rakastan alkoivat elää päässäni. "Turhaan, oi turhaan tartun ma hetkehen kiinni, riemua ei suo rattoisa seura ei viini" ja vastaavat murheelliset säkeet.
Miksi kevät ja luonnon uudistuminen ovat joillekin ihmistyypeille niin vaikeaa aikaa. Itse joskus haluaisin kuolla pois, kun en jaksaisi elpyä luonnon mukana.
Itsemurhia tehdäänkin eniten keväällä, minä taas rakastan syksyä, kun saa vain käpertyä koloonsa, ikäänkuin saa luvan siihen. Silloin kyllä jaksan harrastaa ihme kyllä liikuntaakin paremmin.
Onko kenelläkään vastaavaa masennusta, tiedän kyllä että on monellakin, mutta miten pääsette siitä yli? Olen iloinen( jos jaksan) ja kateellinen teille uutterille
kevätihmisille, jotka pesette,puunaatte, kuokitte, istutatte ja teette kaiken sen mitä masentunut ei jaksa.
Toivoisin kommenttejanne kevätväsyneelle.
Tänään jaksoin kolmen sohvallamakaamispäivän jälkeen lähteä ulos. Kaikki masensi sielläkin, jopa lintujen laulu ja sorsaemo poikueensa kanssa. Istuin puiston penkillä ja myönnän, että otin ahdistukseni helpottamiseksi viinipullon.
Mutta siinä mietiskellessäni kaikki Eino Leinon runot, joita kyllä rakastan alkoivat elää päässäni. "Turhaan, oi turhaan tartun ma hetkehen kiinni, riemua ei suo rattoisa seura ei viini" ja vastaavat murheelliset säkeet.
Miksi kevät ja luonnon uudistuminen ovat joillekin ihmistyypeille niin vaikeaa aikaa. Itse joskus haluaisin kuolla pois, kun en jaksaisi elpyä luonnon mukana.
Itsemurhia tehdäänkin eniten keväällä, minä taas rakastan syksyä, kun saa vain käpertyä koloonsa, ikäänkuin saa luvan siihen. Silloin kyllä jaksan harrastaa ihme kyllä liikuntaakin paremmin.
Onko kenelläkään vastaavaa masennusta, tiedän kyllä että on monellakin, mutta miten pääsette siitä yli? Olen iloinen( jos jaksan) ja kateellinen teille uutterille
kevätihmisille, jotka pesette,puunaatte, kuokitte, istutatte ja teette kaiken sen mitä masentunut ei jaksa.
Toivoisin kommenttejanne kevätväsyneelle.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen syntynyt huhtikuussa ja jo lapsena olin kevät- ja kesäihminen. Sitten aikuistuttua kevät tuo mieleen monia ikäviä ja surullisia muistoja mieleeni. Nimittäin keväällä on sattunut niin paljon hyviä, mutta ennen kaikkea pahoja ja raskaita asioita elämässäni. Kevääseen sisältyy kaikki rakstumiseni mutta myös eroni minulle rakkaista ihmisitä. Tähän aikaan vuodesta on myös useita läheisen kuolemia ja perhetraamoja. On kylä myös valmistautumisjuhlia ja häitä, mutta niiden myötä on saanut miltei hyvästellä ystäviä, kun ovat muuttanett uuden vaiheen alkaessa kauas pois.
Tämä vuodenaika on ihana, mutta vain niiin lyhyt verrattuna pimeään ja kylmään täällä Pohjolassa. Onneksi osaan olla järki-ihminen ja en jää liikaa tunteilemaan. Päätän vain että elämä on prosessi joka alkaa täällä kerran ja kulkee kohti sille tarkoitettua loppupistettä. On jo sen verran ikää, että niitä elämänkeväitä maan päällä on edessäni enää huomattavasti vähemmän kuin on takana päin. Uskon kyllä iankaikkiseen elämään tämän jälkeen.
Joten eletään jokainen hetki.
Juu sama homma, nyt vähän vanhempana tullut(ikää vasta 28).. Alkaa aina,kun aamut alkaa valoistumaan,siinä maalis-huhtikuussa.. Nyt parina vuotena keväisin joutunu ottamaan lopputilin töistä,kun ollut niin paha ahdistus ja jonkun näköisiä paniikkimkohtauksia tullut...Saikulle en ole vaaan jäänyt,kun en kehtaa.. Saan sentään kelasta sairauspäivärahaa jonkun verran... Tämä kyllä kestää yleensä koko kesän,mutta helpompaa on olla vaan,töihin ei kyllä pystyisi mennä.. Syksyllä taas helpottaa elo-syyskuussa voi taas alkaa katella työpaikkoja... ihanaa kun aamulla on pimeetä kun lähtee töihin,en tiedä mitään parempaa...
Niin Vanhemmat mulla on kyllä kuollu,keväällä toukokuussa,kun olin pieni,n10v.. en tiedä onko tämä jollain tavalla alkanut vaikuttamaan nyt myöhemmin...
Nyt on kuitenkin jo toukokuu puolivälissä menossa.
Päivitystä edelliseen.
Tänään sain kiskaistua itseni ulos ja kauppaan, josta ostin kukkamultaa, koska nyt on jo korkea aika laittaa parvekkeelle tarkoitetut siemenet itämään. No, salaatti kyllä kasvaa aika nopeasti. Kukkasiahan voi laitella myöhemminkin.
Huomasin, että piristyin, kun sain tehtyä tuon ehkä monesta mitättömältä tuntuvan suorituksen, mutta minulle se oli iso askel masennuksesta ylös.
Ja kun ensimmäinen askel on otettu, toinen tuntuu jo helpommalta. Tiedän sen että kun ikkunat on pesty ja muut siivoukset tehty, niin oloni helpottuu aina sen jälkeen. Siilloin voin taas tuntea iloa kesästä. Tämä jokakeväinen masennusepisodi johtuu varmaankin näistä keväisistä uudistus-, ja suorituspaineista, jotka tavallinen ihminen iloiten ottaa vastaan, mutta joku toinen musertuu niiden alle.
Tämä oli hyvä päivä. Huominen ehkä vielä parempi.
Hyvää kesää kaikille!
Juuri niin se on kuten sanoit!
Vanhan kansan vuosisataiset sananlaskut yleensä eivät ole tuulesta temmattuja, ja ranskalainen sellainen sanoo, että "Ce n'est que le premier pas qui coûte" tai "Il n'y a que le premier pas qui coûte", eli "se ei ole kuin se ensimmäinen asken, joka maksaa", VAIN SE "maksaa", vaatii jotain.
Mielestäni upeita vanhan kansan viisauksia, joissa ei jossitella mitään!
Hyvää kesää itsellesikin! Se tuli jo - aika yllättäen vieläpä!