Nyt ysin viimeisinä aikoina mieleeni tulee kaikki nämä ylä-aste muistot mieleen. Vaikka vitutukseni nousi ylä-asteen aikana tähtitieteellisiin lukemiin, olen päätellyt, että tämä oli silti elämäni parasta aikaa, ja olisi kyllä voinut olla paljon parempaakin. Kun ajatuksissani pääsin tuohon kohtaan, mieleeni tuli 8- ja 7-luokat... Se aika jolloin kukaan ei juopotellut, ja oltiin vielä iloisia ja lapsenmielisiä. Jotenkin tuo aika päättyi ripariin, ja se oli jotenkin lapsuuden "päätös". Tai siis, toki silloinkin jo aika moni joi, ja seiskallakin jo, mutta jotenkin itselle tuli sellainen olo että ns. "valtaosalla" kavereista se lapsuus loppui 9- ja 8-luokan välissä. En tiedä teistä, mutta minulle tuli tämmöinen olo.
Niin ja sitten tuli myös ikävä niitä täysin normaaleja, kivoja synttäreitä ja juhlia, joissa ei virrannut alkoholi eikä vastaavaa.
Niin ja sitten tuli myös ikävä niitä täysin normaaleja, kivoja synttäreitä ja juhlia, joissa ei virrannut alkoholi eikä vastaavaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei ggdgddggdgdgd!
Sinulla on hienoja ajatuksia lapsuudesta ja aikuistumisesta. Kuitenkin jokaisella on oikeus päättää omista tekemisistään ja ajatusmaailmastaan. Jos sinusta tuntuu siltä, ettet halua juoda alkoholia ystäviesi kanssa, vaan viettää aikaa selvinpäin, niin muidenkin on kunnioitettava tahtoasi. Vahvuus on olla oma itsensä myös muiden seurassa.
Pystyttekö yhdessä keksimään jotain sellaista yhteistä, hauskaa tekemistä, joka ei edellytä juomista? Esimerkiksi peli-iltoja, tai rannalla hiekkalinnojen rakennuskilpailuja, tai jotain sellaista mitä olette aiemmin ystäviesi kanssa touhunneet.
Aurinkoista kesän alkua toivottavat Jyväskylän Saappat.
Siis, en heitä tuomitse, jokainen kasvaa, kaikki muuttuvat. Aika harva aikuinen on täysin raitis, ja hekin joskus aloittivat juomisen. Ikävöin vain sitä aikaa, kun kukaan ei juonut ja vastaavaa, mutta en edellytä että heidän pitäisi olla juomatta tässä iässä.
Älä muuta sano.