Okei, kirjoitan tänne, koska nuorten Rakkaus- palsta on täynnä hirmuisen lapsellidia juttuja, tosin täällä tunnen itseni 100% lapseksi... No joo, kuitenkin, olen elokuussa 14 vuotta täyttävä tyttö. 2012 kesäkuussa löysin itselleni unelma poikaystävän. Aloimsasme seurustella. Noh, tuo oli minua rutkasti vanhempi kokonaista neljä vuotta. Salasimme suhteen vanhemmiltamme koska tiesimme molemmat ettei sitä hyväksyttäisi. No kaikkialla sanotaan ettei 13 vuotias voi rakastua. Mikä se tunne on kun et ajattele muuta kuin häntä? kun hymyilet sekopäisesti aina muistaessasi hänet, kun et voi nukkua, etkä syödä. Kun maailmasi pyörii hänen ympärillään, kun hän tietää sinusta kaiken ja häneen voisi luottaa vaikka oman henkensä uhalla. kun tekee oudoissa ilon- puuskissa sellaisia asioita mitä ei välttämättä tekisi. kun on kuolla ikävään kun ei kuule toista tai näe toista... Jos se on pelkkä ihastuminen, en halua kokea rakkautta. Koska eroaminen... se sattuuu... sain uuden puhelimen 06.10.2012 ja laitoin hänen kanssaan kolme viestiä, mutta hän kutsui minua rakkaaksi ja minä kullaksi. Juuri se ainoavilta, kun en ollut osannut poustaa viestejäni, äitini päätti lukea ne... suhde päättyi siihen. äitini soitti silloiselle poikaystävälleni ja sanoi että jos hän kerrankin vielä ouhuu minulle, äitini soittaa pooliisit. murruin täysin. hajosin palasiksi. Kaikki kaverini katdoivat neuvvottomian kun tipuin koulussa kyydistä ja olin aina omissa ajatuksissani. katseeni olivat etäisiä ja ajatukset turtia... nyt kun erosta on 7 kk... opin vasta huhtikuussa hyväksymään että kaikki on ohi. ja sunnuntai muutti elämäni täysin. vaihdoin takaisin vanhaan puhelimeeni, josta löysin poikaystäväni numeron. maanantains laitoin tuolle viestiä, että eihån hän ole vihainen ja pyysin anteeksi. sanoin myös ettei hänen tarvitse vastata, jos kokee sen huonoksi vaihtoehdoksin.. hän ei vastannut viestiini... vaan soitti. Hän soitti minulle maanantaina ja minä sekä häb olimme itkun partaalla. Olin kahdestaan hyvön ystäväni kanssa ja kun puhelu päättyi, itkin ilosta kaverini olkapäätä vasten. hän ei ollut vihainen minulle, hän oli kunnossa ja kuulin hänen äänensä. hän sanoi että voitaisiin oarin viikon kuluttua puhua kunnolla toisillemme Skypessä... vastasin tietty että se sopii. Nyt kuitenkin olen sekaisin. Aina kun kuulen hänen äänensä olen valmis antamaan oikean käteni hänen vuokseen... kun olen hänestä erossa, tuntuu, että ikävä raastaa minut palasiksi ja samalla mietin, että mihin tämä päättyy. Jos hän haluaa yrittää vielä, en ole varma pystynkö... vielä kuukausi sitten vastaus olisi ollut kyllä, mutta nyt... olen käraknyt hänen vuokseen jo kerran, hän kärsi minun vuokseni, satutin häntä pahimmalla mahdollisella tavalla, rikoin hänen sydämmensä... en halua että niin käy uudelleen, en kestäisi sitä... Nyt olen sekaisin, mitä minun pitöisi ajatella? tai tehdä? huutaa? pelätä? nukkua? itkeä? iloita? rakastaa? olen yhtä suurta kysymysmerkkiä!!!
keskustelu on aloitettu kännykällä joten pahoittelen kirjuri virheitä.
keskustelu on aloitettu kännykällä joten pahoittelen kirjuri virheitä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ja nuku :)
Heippa Lainelaulu!
Ihanaa, että olet saanut kokea rakastumisen ihania tunteita noin nuorena. Valitettavasti rakkauden toiseen puoleen kuuluu kipua ja tuskaa, ja jossain vaiheessa sellaisia tuntemuksia joutuu kokemaan jokainen. Älä huoli, kaikki se on tehnyt ja tekee Sinusta vahvemman ja viisaamman, kaikki se on ollut tielläsi kasvattamassa Sinua.
Äitisi on suhtautunut asiaan ymmärrettävällä tavalla, sillä Sinä olet hänelle hänen rakkain aarteensa, jotain, jota hän haluaa varjella ja suojella. Aikuisena ihmisenä hän on nähnyt maailmasta sellaisia puolia, joita Sinä et vielä ikäsi vuoksi ole ehtinyt näkemään. Häntä voi pelottaa esimerkiksi se, että vanhempi poika saattaa yrittää painostaa Sinua asioihin, joihin et ole vielä valmis - ja joihin ei tarvitse olla vielä valmis. Muista, että äitisi on asettanut Sinulle rajoja silkasta rakkaudesta. Kannattaa myös muistaa, että ehkä äitisi näkee jotain sellaista, jota Sinä et näe, koska umpirakastuneena on vaikeaa nähdä asioita selkeästi. Pidä kiinni omista rajoistasi ja oikeuksistasi, jos päädyt vielä yhteen entisen poikaystäväsi tai kenen tahansa muun pojan kanssa. Sinä olet herkässä iässä, ja itseään kannattaa arvostaa tarpeeksi, ettei esimerkiksi harrasta seksiä liian nuorena tai seurustelukumppanin vaikutuksesta ala käyttää alkoholia tai polttaa tupakkaa. Nuoruuttaan on paljon mukavampi muistella, kun ei tarvitse harmitella siellä liian hätäisesti tekemiään ratkaisuja:) Ehkä poikaystäväsi on kiltti, eikä koskaan painostaisi Sinua mihinkään noista asioista. Muista kuitenkin hänen kanssaan ollessasi, että jos te todella olette toisillenne Ne Oikeat, niin esimerkiksi kiirettä sänkyleikkeihin ei pitäisi olla - teillähän on koko loppuelämä aikaa.
Tuntemasi tunteet ovat ehdottomasti rakkautta, siitä ei ole mitään epäilystä. Minusta on typerää, että nuorten ihmisten tunteita vähätellään sillä perusteella, että "eihän se osaa tuntea kun se on niin nuori". Tottakai nuoretkin osaavat tuntea. Minullakin oli Sinun ikäisenäsi valtava ihastus, jonka ajattelin kestävän ainiaan. Tunsin aivan samanlaisia tunteita. Nyt vanhempana sitä ihastusta ajattelee hymyssä suin, osana elämää, ja onneksi on saanut vielä nähdä, että rakkautta, rakastumisia ja ihastumisia on elämässä riittänyt sen jälkeenkin. Mikäli vain pystyt, kannattaa yrittää nauttia ihastumisen tunteista, vaikka välillä sydämessä voi vihloa kovaakin. Se on kuitenkin hienoa - eikö olisi kamalaa, jos olisit vain kylmä jääpuikko, joka ei tunne mitään?
Sinun kannattaa jutella tunteistasi jollekin luotettavalle aikuiselle. Haluaisitko kysellä millaisia nuoruuden ihastuksia äidilläsi oli? Onko Sinulla tätiä tai vaikka naapuria, jonka kanssa olisi helppoa keskustella? Tai voisitko vaikka käydä juttelemassa terveydenhoitajalle? Usein, kun saa uudenlaisia näkökulmia omaan tilanteeseensa, on helpompi olla omien tunteidensa kanssa:)
Tsemppiä ja onnea kaikkeen, mitä päätätkään tehdä! Muista antaa itsellesi tarpeeksi aikaa olla nuori, noita päiviä et enää koskaan tule saamaan takaisin:)