Yritän metsästää erästä vanhaa vampyyri-animaatioelokuvaa

Minulla ei ole tietoa tämän vampyyri-elokuvan oikeasta nimestä tai alkuperästä. En ole varma onko se 70, 80 tai 90-luvulta

Olen nähnyt joskus 5-vuotiaana pätkän tästä mummolan kirjaston videolta.Mutta en saanut katsoa sitä loppuun koska se olikin liian pelottava. Sellainen aikuisten piirretty. Kutsuimme sitä vain Dracula-piirretyksi

(Jos sen nimi onkin joku Dracula, eihän sitä tiedä?)

Nyt kun olen iso poika haluasin tietää mikä tämä elokuva oikeastaan on ja mahdollisesti katsoa sen uudestaan

Tässä elokuvassa ei muistaakseni ollut puhetta. Piirrostyyli oli sellainen että elokuva näytti maalaukselta tai tussi-piirrokselta. Hyvin tumma-sävyinen väri maailma. paljon mustaa, sinistä valkoista ja ylipäänsä kirkaita värejä. tummalla pohjalla

Muistan elokuvasta pari kohtausta

Elokuvassa on yksi kohtaus jossa vampyyrin silmät muuttuvat yhtäkkiä punaiseksi.

Ja toisessa kohtauksessa nuori nainen katsoo lentokentällä kuinka hänen rakkaansa lentokone lähtee matkaan, vilkuttaa nenäliinallaan ja itkee sitten hiukan. Sitten lepakoksi muuttunut vampyyri (Muistaakseni valkoinen väriltään) lentää naista kohti ja puraisee naista olkapäähän ja tässä tapahtuu animemainen kuvanpysäytys ja kuuluu myös hyvin animemainen tumpsahdus.

Onko tämä elokuva ihan japanilainen vai mistä tämä on peräisin? Kiitos Etukäteen sille joka pystyy tämän elokuvan löytämään!
8709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat
  • Pahoittelen olihan tuossakin lentokenttä ja nyky-aikainen miljöö. mutta tuo se ei kuitenkaan ollut.

    Äänestä

Kiitos avusta, mutta se ei ole tuo. Siinä elokuvassa oltiin ihan nyky-ajassa. Eikä siinä ollut puhetta. Lentokenttällä oltiin yhdessä kohtauksessa. Väri-maailma ja tunnelma oli vähän surrealistinen. Pystyisin piirtämään näistä muistamistani kohtauksista jopa kuvatkin, mutta pystyykö suomi24:n keskusteluun liittämään omia kuvia?

Äänestä

Ah, tottakai! voihan sitä laittaa ne piirrustukset vaikka deviantartiin ja linkittää sitten tänne!

Äänestä
  • Olisiko kyseessä sitten ihan joku anime? Tässä vähän listaa Vampyyri animeista joita tiedän.

    1. Blood

    2. Hellsing

    3. Vampire knight

    Äänestä

Tiedän, että se oli ruotsiksi Vampyren Edvard

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rofion kirjoitti:

Minulla ei ole tietoa tämän vampyyri-elokuvan oikeasta nimestä tai alkuperästä. En ole varma onko se 70, 80 tai 90-luvulta

Olen nähnyt joskus 5-vuotiaana pätkän tästä mummolan kirjaston videolta.Mutta en saanut katsoa sitä loppuun koska se olikin liian pelottava. Sellainen aikuisten piirretty. Kutsuimme sitä vain Dracula-piirretyksi

(Jos sen nimi onkin joku Dracula, eihän sitä tiedä?)

Nyt kun olen iso poika haluasin tietää mikä tämä elokuva oikeastaan on ja mahdollisesti katsoa sen uudestaan

Tässä elokuvassa ei muistaakseni ollut puhetta. Piirrostyyli oli sellainen että elokuva näytti maalaukselta tai tussi-piirrokselta. Hyvin tumma-sävyinen väri maailma. paljon mustaa, sinistä valkoista ja ylipäänsä kirkaita värejä. tummalla pohjalla

Muistan elokuvasta pari kohtausta

Elokuvassa on yksi kohtaus jossa vampyyrin silmät muuttuvat yhtäkkiä punaiseksi.

Ja toisessa kohtauksessa nuori nainen katsoo lentokentällä kuinka hänen rakkaansa lentokone lähtee matkaan, vilkuttaa nenäliinallaan ja itkee sitten hiukan. Sitten lepakoksi muuttunut vampyyri (Muistaakseni valkoinen väriltään) lentää naista kohti ja puraisee naista olkapäähän ja tässä tapahtuu animemainen kuvanpysäytys ja kuuluu myös hyvin animemainen tumpsahdus.

Onko tämä elokuva ihan japanilainen vai mistä tämä on peräisin? Kiitos Etukäteen sille joka pystyy tämän elokuvan löytämään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu