Yritän metsästää erästä vanhaa vampyyri-animaatioelokuvaa

rofion

Minulla ei ole tietoa tämän vampyyri-elokuvan oikeasta nimestä tai alkuperästä. En ole varma onko se 70, 80 tai 90-luvulta

Olen nähnyt joskus 5-vuotiaana pätkän tästä mummolan kirjaston videolta.Mutta en saanut katsoa sitä loppuun koska se olikin liian pelottava. Sellainen aikuisten piirretty. Kutsuimme sitä vain Dracula-piirretyksi

(Jos sen nimi onkin joku Dracula, eihän sitä tiedä?)

Nyt kun olen iso poika haluasin tietää mikä tämä elokuva oikeastaan on ja mahdollisesti katsoa sen uudestaan

Tässä elokuvassa ei muistaakseni ollut puhetta. Piirrostyyli oli sellainen että elokuva näytti maalaukselta tai tussi-piirrokselta. Hyvin tumma-sävyinen väri maailma. paljon mustaa, sinistä valkoista ja ylipäänsä kirkaita värejä. tummalla pohjalla

Muistan elokuvasta pari kohtausta

Elokuvassa on yksi kohtaus jossa vampyyrin silmät muuttuvat yhtäkkiä punaiseksi.

Ja toisessa kohtauksessa nuori nainen katsoo lentokentällä kuinka hänen rakkaansa lentokone lähtee matkaan, vilkuttaa nenäliinallaan ja itkee sitten hiukan. Sitten lepakoksi muuttunut vampyyri (Muistaakseni valkoinen väriltään) lentää naista kohti ja puraisee naista olkapäähän ja tässä tapahtuu animemainen kuvanpysäytys ja kuuluu myös hyvin animemainen tumpsahdus.

Onko tämä elokuva ihan japanilainen vai mistä tämä on peräisin? Kiitos Etukäteen sille joka pystyy tämän elokuvan löytämään!

8

704

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aivanvarmasti
      • Pahoittelen olihan tuossakin lentokenttä ja nyky-aikainen miljöö. mutta tuo se ei kuitenkaan ollut.


    • Kiitos avusta, mutta se ei ole tuo. Siinä elokuvassa oltiin ihan nyky-ajassa. Eikä siinä ollut puhetta. Lentokenttällä oltiin yhdessä kohtauksessa. Väri-maailma ja tunnelma oli vähän surrealistinen. Pystyisin piirtämään näistä muistamistani kohtauksista jopa kuvatkin, mutta pystyykö suomi24:n keskusteluun liittämään omia kuvia?

    • Ah, tottakai! voihan sitä laittaa ne piirrustukset vaikka deviantartiin ja linkittää sitten tänne!

      • Avon

        Olisiko kyseessä sitten ihan joku anime? Tässä vähän listaa Vampyyri animeista joita tiedän.

        1. Blood

        2. Hellsing

        3. Vampire knight


    • leo2

      Tiedän, että se oli ruotsiksi Vampyren Edvard

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      69
      871
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      852
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      541
      770
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe