Hei!
Olen Joensuun yliopiston aineenopettajaopiskelija ja teen gradua syömishäiriöisten oppilaiden / opiskelijoiden ajatuksista liittyen opettajan mahdolliseen rooliin osana paranemisprosessia. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esiin syömishäiriöisen oppilaan omaa näkemystä siitä, millä tavalla opettajan toivottaisiin suhtautuvan tai puuttuvan asiaan huomatessaan oppilaansa mahdollisesti kärsivän syömishäiriöstä. Lisäksi tarkoituksena on tuoda esiin, millaisia kokemuksia ja näihin kokemuksiin liittyviä tunteita syömishäiriöisillä oppilailla on opettajien toiminnasta omaan sairauteen liittyen. Tutkimuksen pohjalta voisin itse tulevana opettajana saada tärkeää tietoa siitä, kuinka minä ja muiden opettajien kanssa voisin mahdollisesti auttaa ja tukea syömishäiriöisiä oppilaitani. Sinä, syömishäiriöinen oppilas tai opiskelija, olet tärkeässä asemassa, koska juuri Sinun ajatustesi ja kokemustesi avulla voin saada vastauksia ja kenties jonkunlaisia toimintamalleja tulevaa työtäni varten.
Niinpä toivoisinkin lämpimästi, että osallistuisit tutkimukseen omalla tarinallasi, sillä jokainen näkökulma ja kaikenlaiset ajatukset ovat tärkeitä. Pyytäisin Sinua ystävällisesti lähettämään kirjoituksesi viimeistään 12.9.2004 sähköpostilla osoitteeseen [email protected]
Lue allaoleva kirjoituksen ohjeistus huolella, ja pyri käsittelemään tekstissäsi ohjeistuksessa antamiani asioita ja näkökulmia. Kirjoituksellesi ei ole minimi- tai maksimipituutta, ja voit kirjoittaa itsellesi luontevalla kielellä, eli esimerkiksi murteella. Pyri kuvailemaan ajatuksiasi mahdollisimman tarkasti ja monisanaisesti. Voit käsitellä ohjeistuksessa annettujen asioiden lisäksi myös muita näkökulmia, jotka mielestäsi ovat huomionarvoisia tutkittaessa syömishäiriöisiä koulussa.
Kaikki kirjoitukset käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti. Valmiissa tekstissä ei tule esiintymään tietoja (esimerkiksi opettajien, koulujen tai paikkojen nimiä), joista tekstin kirjoittajan voisi tunnistaa.
Mikäli Sinulla on kysyttävää, vastaan mielelläni kysymyksiisi sähköpostilla osoitteessa [email protected]
Ystävällisin terveisin ja vastauksia odotellen,
Riitta Mertanen
KIRJOITELMAN OHJEISTUS
1. Taustatiedot
- nimimerkki (ei pakollinen)
- ikä
- sukupuoli
2. Kirjoitelma
Kirjoitelmassa toivoisin sinun kertovan vapaamuotoisesti omia näkemyksiäsi ja kokemuksiasi elämästäsi syömishäiriöisenä oppilaana mm. seuraavia asioita pohtien:
- Kerro, minkä ikäinen ja millä kouluasteella olit sairastuessasi.
- Kerro, ovatko vanhempasi ottaneet yhteyttä kouluun tai onko koulusta otettu yhteyttä kotiin syömishäiriöösi liittyen.
- Kerro, miltä kodin ja koulun välinen yhteistyö tai sen puuttuminen on sinusta tuntunut.
- Kerro, onko joku opettaja tai useampi opettaja lähestynyt sinua sairautesi johdosta, ja jos, niin millä tavalla. Kerro, miltä se on tuntunut sinusta.
- Kerro, onko joku opettaja / useampi opettaja ollut jollakin tavalla osallisena mahdollisessa hoitoprosessissa. Millä tavalla? Miltä se on tuntunut sinusta?
- Jos syömishäiriösi ei ole opettajien tiedossa, niin toivoisitko että joku opettaja tilanteesi huomatessaan kuitenkin puuttuisi asiaan? Jos näin on, niin millä tavalla toivoisit asiaan puututtavan? Jos et haluaisi opettajien puuttuvan asiaan, niin osaatko eritellä mahdollisia syitä siihen?
- Koetko sairautesi vaikuttaneen omaan koulutyöhösi? Millä tavalla?
- Kerro, toivoisitko eri aineiden opettajien asiasta tietäessään ottavan sairautesi huomioon jollain tavalla, ja jos, niin millä tavalla. Jos et toivoisi, niin miksi et?
- Kerro, miten opettajasi ovat sinun mielestäsi suhtautuneet sinuun syömishäiriöisenä oppilaana.
- Kerro miten opettajasi ovat mielestäsi suhtautuneet mahdollisiin sairaudestasi johtuviin asioihin, esim. poissaoloihin.
Syömishäiriöinen oppilas koulussa
R.M.
0
612
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2613175Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.741234- 661173
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra180968Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:47866- 60819
- 47799
- 40711
- 45692
- 39678