SDP: n ministerikierrätys toi hallitukseen kaksi ydinvoimaa voimakkaasti vastustavaa naista, Susanna Huovisen ja Pia Viitasen. Perusteollisuuden asioiden hoitaminen vaikeutuu, sillä viherverojen (lue: sähkön ja muun energian hintojen) korottaminen jatkuu. Ministerivalinnoissa näkyy SDP:n arvomaailma. Ministerimies sai kenkää. Henkisesti kenkää on aikaisemmin saanut miesduunari, jota vasemmisto ei ole pystynyt puolustamaan. Aika on mennyt EU-tukipakettien solmimiseen työllisyyspakettien sijasta.
Duunarimies ei kiinnosta vasemmistoa. Vasemmiston kannatuksen romahtaminen johtuu siitä, että kakun tekijöitä – duunareita ja pienyrittäjiä – ei puolusteta riittävästi. Suomi tarvitsee kannattavaa työtä, jota voidaan viedä tuotteina ja palveluina maailmalle.
Perussuomalaiset on Suomen suurin puolue miesten keskuudessa. Me emme vouhota tasa-arvolla, me toteutamme sitä. Pienituloinen mies elää Suomessa lyhyimmän elämän, nuorten miesten työttömyys ja syrjäytyminen on suurin sosiaalinen ongelmamme. Me otamme miesasian esiin, naisia sortamatta.
Perussuomalainen linja on työ, yrittäminen ja välittäminen. Karusti, ilman korulauseita.
TIMO SOINI

Vastaukset 11
Vanhimmat
No jopa se Soenilla rassaa kun akkavalta tulee taloon! Hähähähä! Oikein pitää monesti plokiin kirjoittaa. On se nyt Timppa katkeraa. Mene musulmaanien luokse itkemään, sieltä saat ymmärrystä naisvallan alla olemisesta.
Samppanjasosialisti ei ole eläessään tehnyt miesten duunia. Sen sijaan syö duunarimiesten palkasta.
Verotuloista kun menee soinisäätiöönkin pääomaa kerättäväksi samaan tapaan kuin aikoinaan smp:n säätiössä.
Vieläkin ihmetellään minne ne miljoonat meni smp:n konkurssissa.
kaljaa, viskiä, konjakkia ja samppanjaa soinille! Ja ilmailuministeri lipomaan soinin anaalirauhasta niin on juhlat.
Niin kyllä naisille pitää näyttää, mikä on heidän asemansa päätöksenteossa. Esimerkiksi Kouvolan änkyräpersut järjestivät kuntavaalien ehdokasasettelun siten, että persumiehet voittivat naiset 11-0. Siinä sitä on tasa-arvomallia koko valtakunnalle.
Hyvinkää-Riihimäki-Hausjärvi-Loppi 14 miespersua, 1 naispersu. Idiootti Soini
ei tiedä kenttänsä asioista paskanvertaa. Arvostelee vittutoisen puolueen henkilö-
valintoja, paskaakose sille kuuluu. Sitäpaitsi demarit keräs naistoimihenkilöt,
sekös timovitunsoinin galluppia kaakattaa.
AUTS!
Kylläpä kepua ottaa päähän
Naisen euro edelleen 80 centtiä. Tämä ei mennyt Timon kaaliin kun sitä eduskunnassa tivattiin.
Timon kannattaisi lukea uudelleen puheensa, jonka hän piti persujen puoluevaltuustossa toukokuussa 2007. Että osasikin olla ydinvoima vaarallista vielä siihen aikaan eikä ydinjätteillekään oltu löydetty hävitysmenetelmää...
Kuka muuten muistaa, mikä oli persujen eduskuntaryhmän kanta lisäydinvoiman suhteen? No kerrottakoon, että persut äänestivät puhtaasti 4-0 ydinvoimaa vastaan, vaikka Soini yrittääkin näytellä ydinvoimamannekiinia ja oikeistodemarin protyyppiä. Mutta eihän tätä puppugeneraattoria mikään pysäytä, kun mediaakaan ei näytä kiinnostavan.
Ylen teettämä gallup kertoo, että miesten keskuudessa perussuomalaiset on suurin puolue 24,7 prosentin kannatuksella. Keskustan lukema on 23,5 %, kokoomuksen 16,8 % ja demareiden 15,2 %.
Lupot demarit pukeutuu mekkoon?