henkilöä jotka kertovat olevansa pääasiassa masentuneita, mutta toisinaan iskee viikon kahden hypomania.
Valaisitteko minua miten nämä hypot teillä ilmenevät?
Ovatko ne ns normaalia elämää jotka teistä tuntuvat hypolle?
Työssäni kohtaan paljon aivan tavallisia ihmisiä jotka ovat saaneet ajanhengen mukaan bipo diagnoosin ja siihen kuuluvan lääkityksen. Mielenterveyspuolella heille on painotettu, että jos joinakin päivinä tuntevat olevansa energisiä, jaksavia, onnellisia jne siihen pitää puuttua, koska se on merkki hyposta.
Minua surettaa heidän puolestaan, koska heidät on aivopesty uskomaan, että normaalit tunteet, ajatukset ja elämänilo on sairautta.
Miten tekisi mieli sanoa heille, että heissä ei ole mitään vikaa..
Pidän suuni kuitenkin kiinni ja mielessäni ajattelen, että miksi
Valaisitteko minua miten nämä hypot teillä ilmenevät?
Ovatko ne ns normaalia elämää jotka teistä tuntuvat hypolle?
Työssäni kohtaan paljon aivan tavallisia ihmisiä jotka ovat saaneet ajanhengen mukaan bipo diagnoosin ja siihen kuuluvan lääkityksen. Mielenterveyspuolella heille on painotettu, että jos joinakin päivinä tuntevat olevansa energisiä, jaksavia, onnellisia jne siihen pitää puuttua, koska se on merkki hyposta.
Minua surettaa heidän puolestaan, koska heidät on aivopesty uskomaan, että normaalit tunteet, ajatukset ja elämänilo on sairautta.
Miten tekisi mieli sanoa heille, että heissä ei ole mitään vikaa..
Pidän suuni kuitenkin kiinni ja mielessäni ajattelen, että miksi
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuvaamasi taudin muoto kyllä kuulostaa enemmän masennukselta. Mutta voihan olla, että ilman lääkitystä heille tulisi kunnon psykoottinen mania. Nuo merkit voi kertoa, että lääkärin tulee arvioida tilanne ja katsoa tarvitaanko enemmän lääkettä.
Mä olin ilman lääkitystä ja tuollainen pikku hypo oli tosiaankin merkki alkavasta episodista. Näin jälkikäteen katsottuna siis. Itse en tuota tietenkään huomannut.
Mä oon ainaki puhunu asiasta varmaan monella eri nikillä. En muista niitä edellisiä ni sit on ottanu uuden. Mulla ne hypot ilmenee siten että rakastan elämää, itsetunto on kunnossa, suunnittelen kaikkea, jaksan liikkua ja tehdä asioita normaalin ihmisen tavoin. Ei ole yliseksuaalisuutta. Alkoholia tekee joskus mieli niiden kausien aikana ja tekee mieli juhlia ja tanssia. On tosi hyvä olla. Mut onko se normaalia et vakavan masennuksen keskellä yhtäkkii ihminen muuttuu kuin toiseksi? MUTTA mulla on sellanen hommeli et sain Litosta kilpirauhasen vajaatoiminnan 6 vuotta sitten. Sen jälkeen kaikki on muuttunu. Ennen olin varmaan stereotyyppinen bipo. Lapsesta saakka yliseksuaalinen, oli pettämistä, valehtelua, varastelua ja kaikkea sellasta. Vajaatoiminnan myötä seksuaalisuus on kadonnut melkein kokonaan, ei oo energiaa tehdä mitään vaikka ois normaali jakso menossa. Mut ku hypo tulee ni mä jaksan tehdä asioita. Siinä on se ero. Vajaatoiminnassa mun normaali olotila on sitä et makaan sängyssä mitään tekemättä ku en vaan jaksa mitään ja mikään ei huvita vaikka ei masenna. Sit hypossa musta tulee "normaali". Mitä nyt tunteet on hieman kärjistettynä. Ei normaalisti ihminen varmaan tunne jatkuvaa ns. perhosia mahassaan ja niin hyvää olotilaa että itkee sen takia.
Onko noista tunteista haittaa sulle? Vai miksi koet nuo onnenhetket vaarallisina?
Sinuna nauttisin niistä.
Kuvitteletko ns terveiden elävän täysin rikkeettömästi?
Tottakai terveetkin mokailee vaikka mitä. Yhtäläillä terveissä on kaikenlaisia kuspäitä niinku bipoissaki eli en kuvittele yhtään mitään. Joskus niistä nauttii ja toisaalta ei koska se tekee ihmisestä ristiriitaisen. Mielipiteet vaihtuu olotilan mukaan, luottotiedot menny ostomanian vuoksi, ihmissuhteet vaikeita tms. Joskus siihen yhdistyy aivan kamala levottomuus ja ärtyneisyys. Niitäkään en pidä niin hyvinä asioina tai kauheeta ylimielisyyttä.