Voin sanoa että minulla on kavereita. (Voinhan?) Käytännössä niitä ei kuitenkaan näköjään ole, koska kellään ei ole minulle aikaa. Silloin tällöin toiset ehdottelee kahvitteluja, sitten suostun innoissani ja yleensä aina se toinen peruu sen viimeistään viime hetkellä. Tai sitten sopimus jää jotenkin puolitiehen, ja toisesta ei kuulukaan mitään. Pystyn jo ennustamaan, että sieltä kuitenkin tulee viesti että "sori, en jaksakaan tänään kun on ollut niin pitkä päivä". Sen jälkeen hiljaista pitelee taas. Kysyn mielelläni ihmisiä ulos tekemään jotain, mutta en jaksa olla aina se joka kysyy.
Onneksi on edes harrastukset, työ ja järjestötoiminta, joiden varjolla muiden on "pakko" viettää kanssani aikaa.
Vaikka yritän niellä tämän ja hakeutua jatkuvasti ihmisten mukaan harrastuksiin jne., olen huomannut että ajoittain tulen hyvin vihaiseksi ja ahdistuneeksi, ja viimeksikin aloin itkemään kun kaveri perui tapaamisen taas. Suutun myös helpommin ihmisille. Aikani jaksan hymyillä mutta välillä tapahtuu purkautumisia tämän yksinäisyydentunteen vuoksi. Kaikki pitää vaan yrittää niellä, koska mikä minä olen toisia pakottamaan olemaan kanssani ja tilanne ei tule muuttumaan vaikka tästä huolestani puhuisinkin heille. Pahenisi vaan. Kerran puhuin parille kaverille ja he pahoittelivat asiaa, mutta yllätysyllätys sen jälkeen ei taaskaan kuulunut mitään ja sain vain selittelyjä kiireistä. :D
Mutta kyllä tämä tästä. Joskus kuitenkin pääsen tapaamaan heitä (kerran puolessa vuodessa) ja sitten on myös mahdollisuuksia töiden yms.kautta saada uusia kavereita (joita olen etsinyt sen kymmenen vuotta, mutta ei se mitään)... Hyvää kesää vaan kaikille siitä huolimatta:)
Onneksi on edes harrastukset, työ ja järjestötoiminta, joiden varjolla muiden on "pakko" viettää kanssani aikaa.
Vaikka yritän niellä tämän ja hakeutua jatkuvasti ihmisten mukaan harrastuksiin jne., olen huomannut että ajoittain tulen hyvin vihaiseksi ja ahdistuneeksi, ja viimeksikin aloin itkemään kun kaveri perui tapaamisen taas. Suutun myös helpommin ihmisille. Aikani jaksan hymyillä mutta välillä tapahtuu purkautumisia tämän yksinäisyydentunteen vuoksi. Kaikki pitää vaan yrittää niellä, koska mikä minä olen toisia pakottamaan olemaan kanssani ja tilanne ei tule muuttumaan vaikka tästä huolestani puhuisinkin heille. Pahenisi vaan. Kerran puhuin parille kaverille ja he pahoittelivat asiaa, mutta yllätysyllätys sen jälkeen ei taaskaan kuulunut mitään ja sain vain selittelyjä kiireistä. :D
Mutta kyllä tämä tästä. Joskus kuitenkin pääsen tapaamaan heitä (kerran puolessa vuodessa) ja sitten on myös mahdollisuuksia töiden yms.kautta saada uusia kavereita (joita olen etsinyt sen kymmenen vuotta, mutta ei se mitään)... Hyvää kesää vaan kaikille siitä huolimatta:)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tuollaista se tuppaa monesti olemaan kun aikuisiksi kasvetaan ja alkaa työ- ja perhekiireet painamaan. Itelläni on tällä hetkellä työttömänä ollessani reilusti vapaa aikaa ja olisi sitä mukava vietellä seurassa. Työhön päästyäni (täytyy toivoa, että näin tapahtuisi lähitulevaisuudessa) ei varmaan kerkeäisi kuin joskus lauantaina-sunnuntaina vähäisiä kavereitani näkemään, sillä arkena varmasti työn jälkeiset harrastukset sekä kotiaskareet veisivät ajan.
Joo, en kyllä ymmärrä miksi ihmiset haluavat niin "tylsää" elämää että käydään vain töissä ja sitten hankitaan jo perhe, niin nuorena. Itsekin käyn töissä ja harrastan kaikenlaista, mutta kyllä silti silloin tällöin haluan moikata ystäviäni. Heillä ilmeisesti on sitten kivempia ystäviä, joiden kanssa viettää aikaa.
Voi, et ole ainoa. Minulla kanssa oli "ystävä" ? joka perui toinen toisensa perään tapaamiset. Ei vastaa viesteihin kuin joskus ja sillionkin hyvin nihkeästi. Aikani harmittelin, olihan hän mielyttävä omalla lailla, mutta mitä sellaisella ystävällä tekee joka ottaa yhteyttä vain kun tarvitsee itse jotain palvelusta.
Vastaus on : ei mitään. Ei kannata tuhlata aikaa sellaisiin. Unohda. Eivät he ole sinun arvoisiasi.
Niin, eipä tässä mitään voi tehdä. Harmillista vain, että kaikki "ystävät" pitää unohtaa ja olla sitten yksin. :)
Hanki lisää kavereita. Kun niitä on riittävästi niin melkein joka illalla voi löytyä joku jolla olisi aikaa tavata.
Ei niitä noin vain hankita. Sen toisenkin pitää haluta uusia ystäviä ja tutustua minuun. Olen kyllä yrittänyt, mutta heilläkään ei ole aikaa uusille kavereille.
Kuulostipa kirjoituksesi, kun melkein olisin itse kirjoittanut..paitsi, että minulla ei ole niitä kenelle tekstarin edes laittaisin. Tai niitä on, mutta ei niitä joiden voi olettaa tulevan tekemään kanssani jotain. Heillä on kiire jne jne.
Asustelen Varsinais-Suomessa, olen 41 v ja nainen. Haluatko kertoa itsestäsi jotain:)
Niin viestini oli sinulle ketjun aloittaja:)
No olen itse 25-vuotias.:)
Kavereita on minullakin, mutta harvoin heitä tulee nähtyä. Osa on lapsuudenystäviä, joita tulee nähtyä harvemmin, koska asumme eri paikkakunnilla ja heillä tuntuu olevan uudet omat elämänsä ja uudet ystävät.. Ja sitten on koulukaverit ammattikorkeasta. Ollaan kavereita fb:ssä ja moikataan ja vaihdetaan kuulumisia, jos nähdään, mutta siinä se. Ja sitten on työkaverit. Olen ehdotellut joillekin, että voitais joskus nähdä myös vapaa-ajalla. Ovat olleet suostuvaisia, mutta kun heidän kalentereihinsa ei tunnu mahtuvan mitään ylimääräistä esim. kahvittelua, elokuvaa, baari-iltaa tmv.
Yleensä se olen minä, joka kyselen kuulumisia ja ehdotan tapaamista. Ollaan kavereita, mutta en ole kenenkään bestis. Minulla on pari todella hyvää ystävää, mutta jos on ns. parempaa seuraa tarjolla, niin jään helposti toisen varjoon.. Nämä ystävät joskus kysyivät, että onko minulla täällä kavereita.. Taisin vähän kaunistella totuutta, kun en kehdannut kertoa totuutta. Töiden ulkopuolella kalenterini on tyhjä ja tuntuu, että olen aina yksin kotona. Vähän tämä meinaa masentaa tätä 26v "tyttöä". :(
Olen itse yläasteella ja itsellänkin on "kaveri" jolla ei ole ikinä aikaa. D: Kaveri aina sanoo että ei ole aikaa tai haluan mennä tänään kotiin..olen siis kysellyt kolmen kuukauden ajan joka päivä mutta ei. :[