Lapsuuden väreistä muistan sinivalko pieniruudullisen esiliinan joka oli minusta sanomattoman kaunis.
Sitä katsellessa tuli taika joka pisti ne ruudut tanssimaan, myöhemmällä iällä selvisi tuo ruututanssi ja moni muukin näköhäiriö.
Kuitenkin kouluiässä vielä sininen oli vaatteissa haluttu väri.
Paljon on tutkittu värien vaikutusta ja kuinka paljon saadaan väreillä jopa mielialaa muuttamaan, monesti tunnistaa ihmisluonteen tarkkaikemalla hänellä vaatteissa olevia värejä.
Työaikana kävin värianalyysissä ja minut luokiteltiin kevääksi, sain värikartankin joiden mukaan olisi helppoa valita värit ja yhdistelmät, ei se kuitenkaan saanut minua niin vakuuttuneeksi valitsen edelleenkin ilman värikarttoja vaateostokseni.
Itse tunnen olevani voimakkaasti syysihminen ja rakastan suorastaan syksyn sateita ja sienestämistä sateessa.
Esimerkkinä tässä kerron vihreästä,Ruohon kuusen ja lehtien väri, rauhallisuus,vakuuttavuus, rakkaus ja huolenpito ja myös iankaikkinen elämä.
Paljon liikun luonnosa ja juuri nuo värit siellä on esillä, mutta mitä tuo viimenen iankaikkinen elämä sitten, onko se vain vihreiden 'omaisuutta'
Kaikkihan me pidämme jotain väriä kauniina tänään ja huomenna se voisi olla mikä tahansa väri.
Löytyykö mielipiteitä lisää? Kesä ja sen värikylläisyys, kaikki edessä päin.
Sitä katsellessa tuli taika joka pisti ne ruudut tanssimaan, myöhemmällä iällä selvisi tuo ruututanssi ja moni muukin näköhäiriö.
Kuitenkin kouluiässä vielä sininen oli vaatteissa haluttu väri.
Paljon on tutkittu värien vaikutusta ja kuinka paljon saadaan väreillä jopa mielialaa muuttamaan, monesti tunnistaa ihmisluonteen tarkkaikemalla hänellä vaatteissa olevia värejä.
Työaikana kävin värianalyysissä ja minut luokiteltiin kevääksi, sain värikartankin joiden mukaan olisi helppoa valita värit ja yhdistelmät, ei se kuitenkaan saanut minua niin vakuuttuneeksi valitsen edelleenkin ilman värikarttoja vaateostokseni.
Itse tunnen olevani voimakkaasti syysihminen ja rakastan suorastaan syksyn sateita ja sienestämistä sateessa.
Esimerkkinä tässä kerron vihreästä,Ruohon kuusen ja lehtien väri, rauhallisuus,vakuuttavuus, rakkaus ja huolenpito ja myös iankaikkinen elämä.
Paljon liikun luonnosa ja juuri nuo värit siellä on esillä, mutta mitä tuo viimenen iankaikkinen elämä sitten, onko se vain vihreiden 'omaisuutta'
Kaikkihan me pidämme jotain väriä kauniina tänään ja huomenna se voisi olla mikä tahansa väri.
Löytyykö mielipiteitä lisää? Kesä ja sen värikylläisyys, kaikki edessä päin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Taidan rakastaa varhaiskevättä eniten, ihan Juhannukseen asti ovat luonnossa vihreät värit heleimmillään. Kuusen tummasta väristä pidän ympäri vuoden, männynrungon hehkusta auringossa. Syysmullan tummasta väristä auran käännöksessä, mutta vaatteissani.
Kaikkein puhtain väri on taivaansini, valkoinenkin on vaatteissani kesällä mieleinen.
Beigeä olen suosinut nyt vanhemmiten rauhallisena perusvärinä, ns. safariasuina. Punaista ja keltaista en vaatteissani juuri suosi, mutta pienissä määrin menettelee pakosta joskus.
Sinivihreä on valkoisella pohjalla eräs lempivärejäni.
Nuorella iällä väri kuin väri, iho on puhdas heleä ja siihen ei ole vaikea valita vaatevärejä.
Jokin vaihe oli kun käytin vain musta valkoista, joskus vain mustaa väriläiskänä huivia tai muuta pientä vaikka sifonki kukkaa rintapielerssä. Nyt olen huomannut sifonkikukkien tulleen uudrelleen, keinokuitua taitavat olla, ja helmillä koristeltuja.
Musta on hyvä väri aina, muttei pelkästään mustaa jotain lisuketta pitää olla.
Ruskeasta en ole erikoisemmin innoissani, ei taida olla edes ruskean sävyjä garderoopissani.
Hiljattain ostin keltaisen puseron ja siitä on tullut mieluinen, mallikin niin pirtsakka nyöreineen ja helmikoristuksineen.
Kyllä värit on monesti mielialan kohottajia.
Jaa-a,värit vaatteissa ja kodissa ovatkin jännä juttu. Kyllä niissä monesti näkyy oma elämäntilanne, tietysti luonnekin, hyvinkin selvästi.
Taas kerran puhun Virosta tulostani, olin varmasti paljoa vailla, tunteeni sikinsokin, kaikinpuolin uutta elämää alottamassa....taas kerran. Hätkähdyttävä voima on esimerkiksi keltaisella, samalla se villitsee rohkeuteen.
Asuin ensin Tampereelle tultuani vuokralla isäntäperheen pihassa pikku mökissä, mikähän vimma minun oli saada sinne kaikki keltaista, yksi huone ja pieni keittiö oli, hankin kirkkaankeltaiset verhot ja pari mattoa. Minun oli nälkä keltaista, siis elämän voimakasta väriäkin.
Asuin siinä lokakuusta huhtikuuhun, muistan, miten ihana oli aamuisin herätä, oli kuin aurinko olisi paistanut, vaikka oli synkkä talviaamu. Nyt minulla näyttää olevan, katselin, enimmäkseen ruskean eri sävyjä, keittiössä on se ihanan keltainen riepumatto.
Mikään vaatteidenostelija en ole koskaan ollut, hyvin harvoin uutta ostan, huiveja, liinoja kymmenittäin, joilla voi pukuaan piristää. Vaatteissani on pysyvästi ollut aina violetti, lila tummemmissa eri sävyissä, yleensä voimakkaat värit.
Mikähän nyt villitsi näin voimakkaasti kantaa ottamaan väreihin. Tulin tunti sitten asioita toimittelemasta, oli sellainen päivä, jolloin pitäisi pysyä kotona. Sellainen ´sotku´-päivä, tuntui, että möhlään joka asiassa. Oli oltava keskittyneen tarkkana, etten tavaroitani unohtele mihinkään !!!
Musta on väri joka "syö" kavoilta kaiken oman värin. Hame ja houshankinnoissa pitäydyn turvalliseen mustaan, sen sanotaan hoikentavan.
Kun rakensimme talomme tänne lapsuudenkotini maille, niin ajattelin sisustaa ja kalustaa turvallisen ruskean eri sävyillä koko huushollin. Nyt on tullut kyllästymisen hetki. Täytyy koettaa saada uusituksi monia tekstiileitä, siis niinkuin vaihtaa väriä:)
Kevään vihreyttä ja vehreyttä rakastan. Se suorastaan huumaa. Vain luonnossa vihreys on ihanaa, itselleni en voi kuvitellakaan vihreää vaatetta enkä ruskeaa.
Sininen ja valkoinen ovat minun värejäni. Mustaa käytän paljon talvella, mutta aina on kasvojani vasten jotai värikästä. Musta todella ihoa vasten ei ole näin vanhalla iällä pukeva. Käytän myös joskus harmaata, mutta lisukkeena aina jotain värikkäämpää.
Aivan punaisesta en pidä, vaikka omistankin yhden blaiserin, joka on kirkkaan punainen. Yksi vaaleanpunainen jakkupuku on garderoopissani, mutta tällä hetkellä hame on aivan liian lyhyt minun ikäiselleni ihmiselle, joten käytän jakkua pitkien housujen kanssa silloin tällöin.
Tässähän tuli nyt sellaista tietoa, jota hevat toivoi, nimittäin tutustua paremmin täällä kanssakulkijoihin. Tämän ketjun jutuista voi hyvinkin analysoida meidän luonteitamme ja tapojamme.
Koska olen tälläinen illanvirkku, niin istun vielä tässä koneeni edesä.
Hevat todella kertoi vaatetuksestaan ja luonteestaan, tähtimerkkikin (kaksoset) tuli mainittua). Uskallanpa siis minäkin, ja sinäkin Atolfia.
Olen omissa, kotiolossani todella ryysyläisen näköinen, mutta ihmisten ilmoille lähtiessäni tip, top.
Tykkään vaaleista väreistä, luonnonvalkoisesta ja sinisen eri sävyistä.
Tummat värit kyllä saavat näyttämään hoikemmalta, joten alaosat usein tummempia kuin yläosat.
Hip, kun olikin kiva jutella näin tyttöjen kesken välillä vaatteista. Miehet kuulemma inhoavat naisen yllä poolokauluspuseroita.
Minä inhoan miesten lökäpöksyjä ja kaljamahoja.
Valitsinpa kevään kreltaisen, kaikkialla kevat nurmilla ja luonnon kukinnassa erottuu keltainen, nyt erotun minäkin, katsokaa vaikka tänne päin ;-).
Pitää olla hiukan murrettu ei puhdas siis tarkoitan kirkas keltainen.
Kokeilin monta väriä ja tämä näytti minunlaiselta ja tietysti farkut ne on hyvär moneen lähtöön tähän aikaan vuodesta, lämpimällä säällä voi voi vaihtaa capreihin mutta harvemmin hameeseen.
Kun autolla liikun päivittäin hame ei sovellu, tai se ei ole niin vapaa kuin lahkeellinen.
Taivas on harmaa, luonto puhtaan vihreä sateen jälkeen.
Tässä aamuni värit.
Nämä aamusormet tuppaa olemaan omapäiset ja täppää vääriäkirjaimia,
siksi tämä koneen käyttö aamuisin sormilleni on hyväksi.
Ohittakaa ymmärtäen virhelyönnit.
Sattumalta minullakin on keltainen tunika ylläni, lämpimän kelt. kuin kananmunan kletuainen. Pidän siinä olevasta orientalisesta kuvioinnista etuosassa. Indiskasta löysin viime kesänä. Tunikat on siitä kivoja, että kotosalla voi pitää sellaisenaan.
Taidan olla heikko hieman exoottisiin vaatteisiin joskus, ja pitkiin hameisiin!
Kun puhutaan kaljamahasta, niin ajatellaan miestä.
Kun katsotaan mahakasta naista, niin mitenkäs sitä nimitetään?
Kummassakin tapauksessa mahan kokoon on muuten voinut vaikuttaa muukin seikka kuin oluen juominen.
Vähemmän näyttää ainakin kaupungilla liikkuvilla litteä vatsanseutu olla. Mahakkaita on suurin osa, koot vaan vaihtelevat. Ne jotka ovat laihdutusta harrastaneet ovat tulleet huomaamaan, että vatsa se aina ensin lihoo ja viimeiseksi laihtuu.
Ihmissi on monenlaissi pyörei ja plattuskaissi.
Väreistä aloituksen takia sen verran, että upeaa on tää kevään vihreys.
Olen omien värieni perusteella syksyihminen, jolle sopivat lämpimät murretut värit, ja ruskan värejä rakastankin. En voisi ajatellakaan ruohonvihreää vaatetta , mutta sammalenvihreä miellyttää, samoin lehmuksen kukinnon vaaleanvihreä. Punaisen pitää olla lämmin viinin- tai puolukanpunainen, tai keltaisella murrettu, ei yhtään siniseen vivahtava, myös vanhan roosan väriä käytän. Minulla ei taida olla yhtään violettia vaatetta tai edes huivia. Sinisistä kelpuutan tummansinisen ja vaaleanpastellisinisen, niitäkin käytän yleensä vain kesällä. Keltaista minulta ei juurikaan löydy , mutta oranssia ja okran väriä kylläkin.
Uusimmat vaateostokseni ovat turkoosinväriset capri-housut ja valkea-turkoosikuvioinen uikkari, jotka sopivat päivettyneeseen kesäihoon. Turkoosia näytti olevan etelämpänäkin paljon näyteikkunoissa ja naisten yllä, kiva kesäväri !
Luonto ei erehdy väreissään : samaan maisemaan sopii kirkas ruohonvihreys ja loistava voikukan tai rypsipellon kelta, yllä kirkkaansininen taivas, taustanaan havumetsän tummuus. Keväällä vihreän sävyt muuttuvat jatkuvasti, esimerkiksi vaahteran ja haavan lehdet vielä hennonvärisiä. Kesäisen täyteläisen vihreyden jälkeen seuraa syksyn väriloisto, ei voi olla ihmettelemättä vuosittain toistuvaa ihmeellistä värien kiertoa.