Jotenkin satuin päätymään näille sivuille ja jäin lukemaan näitä juttuja. Itse vielä muutama vuosi sitten pelkäsin ihan kaikkea, jota oli jatkunut ainakin 10 vuotta, laidasta laitaan, ihan kaikkea, mutta päätin, että nyt minä perkele alan kohtaamaan pikkuhiljaa pelkojani mm. korkeat paikat, autolla ajaminen, sosiaaliset tilanteet ym.
Kiipesin näkötorniin, eikä mennyt kammo kerralla ohi, ajoin ajokortin vaikka aiemmin pelkäsin olla auton kyydissäkin, menin kaupan kassalle töihin, jossa jouduin kohtaamaan ihmisiä, vaikka pelotti aivan perkeleesti. Ja kas kummaa nyt huomaan, etten enää pelkään niin paljon kuin ennen, kun aiemmin aiheuttivat paniikkikohtauksia.
Olen vahvasti sitä mieltä, että peloista pääsee vain kohtaamalla ne, mutta se ei tapahdu yhdellä kerralla vaan, kun toistoja tulee usein niin kyllä niistä pääsee.
Kiipesin näkötorniin, eikä mennyt kammo kerralla ohi, ajoin ajokortin vaikka aiemmin pelkäsin olla auton kyydissäkin, menin kaupan kassalle töihin, jossa jouduin kohtaamaan ihmisiä, vaikka pelotti aivan perkeleesti. Ja kas kummaa nyt huomaan, etten enää pelkään niin paljon kuin ennen, kun aiemmin aiheuttivat paniikkikohtauksia.
Olen vahvasti sitä mieltä, että peloista pääsee vain kohtaamalla ne, mutta se ei tapahdu yhdellä kerralla vaan, kun toistoja tulee usein niin kyllä niistä pääsee.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Just näin! Mulla ollu paniikkihäiriöitä enempi vähempi kokoajan sosiaalisissa tilanteissa. Polttelin hasista useemman vuoden ja se laukes siitä. Tätä kesti lopettamisen jälkeenkin monta vuotta.
Pikkuhiljaa meni parempaan suuntaan ja nyt jäljellä ahdistus sosiaalisissa jutuissa, mutta helpottamaan päin on sekin, vaikka ei todellakaan ohi.
Oon kans huomannu et sietohoito on se paras keino, vaikka niitä mokia tulee ja tulee niin eteenpäin menee. Pitää pystyä antamaan itelleen armoa.
Uskoisin, jotta jos tuo siedätyshoito todellakin auttais, olisin sen jo 20 vuoden aikana huomannut. Hienoa että teillä pelitti, mut ei siitä näemmä ole apua kaikille.