meidän jutut eivät pääse koskaan etusivulle?
Miksihän...
kysynpahan vaan
31117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
2-3 kk sitten oli tämän palstan juttu etusivulla.
On ainakin kerran päässyt ja tunnelma oli pilalla...
Ja ketäpä nyt keskustelut siitä, että onko kyrpien koolla väliä, edes kiinnostaisi. Jokainen täysipäinen tietää, että millään muulla ei väliä olekaan.
Suomalaisia mulukkuja löytyy eniten miesten haarukoista 14-16 sentin haarukasta. Puheet alle 13 sentin keskimitoista ovat oululaista kusetuspropagandaa ja panevat epäilemään niiden laittajan olevan pienen yläkäyräkippuran haltija.
Myös ylenmääräinen aggressiivisuus on lukuisissa tutkimuksissa todettu johtuvan juuri pienestä munasta. Pienimunaisille suosittelen beetasalpaajia pulssin rauhoittamiseen, antidepressantteja mielialan parantamisen ja itsetunnon kohottamiseksi viinaa.
Lupaan, että näillä lääkkeillä alkaa tapahtumaan.
Asukselle terveiset, että en tarkoita välttämättä mainita sinua persemittaajakusettajapropagandistiksi, vaikka joskus puhunkin oululaisesta minikyrvästä, jolla on paha itsetunto-ongelma. Jolle lisäksi valehtelusta on tullut toinen luonto. Yli kymmenen vuotta silkkaa valehtelua tällä aina niin asiallisella palstalla, on kyllä sellainen suoritus, että siihen ei ole pystynyt kukaan muu.
Päivä paistaa kuumasti. Mukavaa kesänalkua kaikille lukuisille ja lutuisille palstalaisille.
Sitä samaa! Tj 9. Koulupäivää siis. Tänään pari vahvaa ;)
Olet ne vahvat hyvinkin ansainnut. Mutta haísta vittu nyt kuitenkin. Meinaan, on mentävä laittamaan lonkkua kylmään. Ilman sinua en olisi muistanut koko asiaa :D
Joko Kuopion tori on kunnossa vai vieläkö myllätään siellä?
Suomikulli on 13cm pitkä ja 10cm ympärysmitaltaan keskimäärin. Taitaa meidän homopoju vähän dramatisoida munanmittaa isommaksi kuin se oikeasti on.
Homo miesi ei osa mita,onhaave,ja,luuloja,asusela par4sa tieto kulienm mitosta,asuas rehelinen pohjisen mies,iso,jortika asusela ,
No pituus voi olla 13 sentin päälle, mutta sanoohan sen nyt järkikin, että ympärysmitan on oltava reilusti yli 10 sentin. Kondomin lepoympärysmitta kun on jo n. 10,5 cm ja sen on tarkoitus puristua sen verran tiukasti kalun varteen, ettei lähde pois kesken yhdynnän. Kaiken järjen mukaan minimikeskimitta ympärykselle lähtee jostain 11,5 sentistä, mutta todennäköisemmin sen hieman päälle 12 cm.
concomi voi,vedä pallejen ylli,pysyy juuresa tukasti,
No okei sit. Ehkäpä keskiympärysmitta on jopa alle 10 cm. 9 cm olis varmaan aika passeli, lol.
Kyl se alkaa jo jotakuinkin kunnossa olla. Mikä tää Eki/Erkki oikein on, joka näkyy ilmestyneen palstalle oikeinkirjoittelemaan? Oletko se sinä, eli minä?
Eki/Erkkiä veikkaan asuksen sukulaiseksi. Sulla olisi sille vähän opettamista. Muutenhan juttu sujuu kuin rasvattu, mutta mielestäni muutamia pilkkuvirheitä on ollut jutuissa huomattavissa. Niihin puuttuminen olisi kyllä pilkunnussintaa... :D
Pelkkää asiaa juttelee ja on asuksen kanssa samaa mieltä, mikä viittaa sukulaisuuteen.
Et kai sinä minua epäile noin huonosti kirjoittavaksi? Ihan noin elävää tekstiä en pystyisi luomaan.
Joko pukit meni? Ite temmoin kaks lonkkua saunan yhteydessä...
En toki epäile sinua, ainoastaan itseäni. Pukkipäissään saattaa opekin erehtyä. Vielä on tilkka jäljellä, pe sit taas lisää
Ilo ilman pukkia ei ole mitään oikeaa iloa :D
Pe asiat mallilleen.
Pe laitetaankin palsta taas kuntoon. Pyydetään kaikki meidän sivupersoonat mukaan.
"76 Ikkre"
Lopeta hönö tuo pelleily. Osaat sinä kirjoittaa kunnolla. Vai onko virhe ohjelmoinnissa ?.
Joku on unohtanu ravistella ennen (käyttöä) tänne tuloa.
RFSU ilmoittaa keskipaksuudeksi 10cm!
Onko rfsu ja asus sama?
Hirvi Seppä
http://www.rfsu.se/fi/Suomi/Seksi-ja-suhteet/Ehkaisymenetelmat/Kondomi/Kymmenen-faktaa-peniksesta-ja-kondomin-kaytosta-/FAKTA-4-Paksuus/
Tuo tarkoittaneen globaalia paksuutta. Suomessa ei voi mitenkään olla keskim. 10 cm ympärysmitta.
Pyörrän puheeni. Jos 10 cm olisi keskiarvo, paljon pienempiäkin olisi. Eiköhä tuo 10 cm ympärysmitalle ole keskiarvo jossain Koreassa.
"Yleensä peniksen ympärysmitta on erektiossa 8–12 cm"
Ei helvada toi voi olla totta, onko toi joku feikkisivusto, vaik oikeelta näyttääkin? Et joku 10cm ympärys ois keskiverto? Mul on vähän yli 12 ja oon aina pitänyt sitä ohuena, ja pari naistakin on niin kuitannut.... :(
Ota se peukku pois välistä. Nahkafyrry ei ole paksuutta!
RFSU on kaukana feikistä kuule !
Koreassa 8cm, Suomessa 10cm ja Jamaicalla 12cm!
Näinhän se siis menee. Sitten tällä palstalla on muka 13cm jokaisella tämän yhden hinttarin fantasiahahmoilla, jotka juttelee itsensä kanssa. Ja kyllä kyrwät ilmeisesti mitataan Suomessa prseestä ja peukku on välissä kun mitataan paksuutta. Tai olette vain niin yksinkertaisia ja joku ihme esto päällä, että ette osaa mitata tai ette halua mitata oikein jottei totuus tule silmille.
"Nahkafyrry ei ole paksuutta!" ??????????????
Kuoritko sinä kyrpäs itse, vai onko joku muu sen kuorinut, jos siinä ei nahkaa ole. Kovin aina kehuskelet kullillasi, mutta karvaan totuuden tiedämme me palstaa seuranneet ja myös sinä itse pikkuisen kippuran omistajana.
12cm ympärysmitta on normaali suomimulkuissa. Voi joillekin olla ohut ja joillekin sopiva. Paksu se ei ole kenellekään.
Tässäpä melkoista porinaa. Haistaako kukaan pienimunaisuutta tekstissä?
Kärysi niin pahasti, että jouduin avaamaan ikkunan ;)
Kyllähän 12 cm ympärysmitta vähän käytetylle ryppyreiälle on jo aika paljon. Jollekin neitsytpimpalle saattaa myös olla jo hieman "liikaa". Vaikka kyllähän tuollaisen 12 cm ympärysmittaisen reikään kuin reikään saa ku laittaa voimalla.
Noin se on, mutta antaapa homon fantasioida eri nimimerkeillä.
En haista. Sinusta haistan homon jolla on fantasia isosta meisselistä ja sinulla on joutilasta aikaa jauhaa perätöntä pskaa!
Sulla ei tuota aikaa taida olla? Enemmän kuitenkin kurjoittelet kuin minä :D
Iso mies, pieni muna. Terapian paikka.
Pieni mies voisi hyväksyä itselleen pienemmänkin kullín, mutta monesti lyhyillä ja laihoilla on oikeesti isoja kulleja, ja ne eivät pelkästään näytä siltä, vaan ovat sitä.
Yritätkö hintti provosoida keskustelua, niin ei tarvitsisi ihan itsensä kanssa jutella?
Hyvin näkyy toimivan provot, kun olet suuna päänä posmeltamassa siinä sinäkin täyttä shittiä.
Hyvä. Keskustelupalstalla pitää olla säpinää ja sinä tyhmine juttuinesi varmistat, että sitä säpinää riittää.
Kanssakeskustelijasi ovat vuosien varrella vaihtuneet, mutta aina sinun minipuheet on tyrmätty todellisuudesta vieraina.