Ostin kaksi keltaista xxl-daaliaa tuossa toukokuun lopussa ja istutin isoihin ruukkuihin. Mulla on aikaisempina kesinä ollut Daalioita just samassa paikassa, samoissa ruukuissa ja ruukun pohjalla ruukkusoraa, mutta nyt törmäsin omituiseen ilmiöön: kukan lehtiin tulee valkoinen/harmahtava reuna.
Ensin ajattelin että on lajiominaisuus, mutta asiaa tutkiessani ntistä tai kirjastosta en ole löytänyt vielä yhtään daaliaa josta tällaista olisi kerrottu.
Uudet lehdet on yksivärisiä mutta alimmat ja vanhimmat lehdet tekee valkoisen reunan. kukka voi hyvin ja kasvattaa kokoajan nuppua. Nytkin on 5 toisessa ja pienemmässä 6 nuppua.
Ensin ajattelin että kyse on kastelusta, mutta ne lehdet ei ole lötköjä eikä kuivia. Ei näy vauriota tai etanoita. Ettei näissä joku tauti olisi?
Joskus orvokit tekee kuivaessaan sitä että lehtiin tulee hapero valkoinen reuna, mutta voiko daalia tehdä samaa?
Mikä Daaliaa vaivaa?
3
2494
Vastaukset 3
- innostunut daalia
Niin se on tuo XXL Aztec Playa se kukka.
- saviruoho
Daaliassa voi olla joku virustauti. Joihinkin daalioihini on taas tänä keväänä kasvanut vaalean vihreitä lehtiä. Nuo vaaleat lehdet myös kipristelevät. Viime keväänä vaaleita lehtiiä oli daalioissani enemmän. Kesällä kuitenkin kaikki lehdet saivat normaalin värin ja muodon.
- Innostunut daalia
Joo, mä mietin sitäkin että saattaako olla aiempien öiden viileys myös syynä tuohon vaaleaan reunaan. Ostin daaliat jo kuitenkin ennen äitienpäivää ja silloin ei ollut kovin lämmintä.
Uusia lehtiä nämäkin tekevät jotka vähän kipristelevät. Melkeinpä peittävät nuputkin alleen.
No mutta, ehkäpä ne elossa silti pysyy :-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371483- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69926- 68733
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi250726PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37609
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7561- 39537