Suomenkin onneksi natsit hävisivät sodan ja heidät tuhottiin. Holokausti ei olisi säästänyt suomalaisia. Euroopan juutalaisista tuhottiin kaksi kolmasosaa. Myös slaaveja, romaneja, homoja ja vammaisia kaasutettiin armotta. Jehovan todistajat kieltäytyivät Hitler-tervehdyksestä, millä perusteella heitä murhattiin.
Suomalaiset luokiteltiin mongolien sukulaisiksi. Se olisi ollut riittävä syy kaasuttamiseen. Itse asiassa mikä tahansa oli riittävä syy.
Osasta uhreista keitettiin saippuaa ja joidenkin tuhka levitettiin jäiselle tielle liukkauden torjumiseksi.
Ja Suomessakin on uusnatseja, jotka ihailevat Hitleriä.
Suomalaiset luokiteltiin mongolien sukulaisiksi. Se olisi ollut riittävä syy kaasuttamiseen. Itse asiassa mikä tahansa oli riittävä syy.
Osasta uhreista keitettiin saippuaa ja joidenkin tuhka levitettiin jäiselle tielle liukkauden torjumiseksi.
Ja Suomessakin on uusnatseja, jotka ihailevat Hitleriä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Natsien käyttämät keinot olivat brutaaleja.
Nykyisin kun halutaan hävittää rotuja ja kansoja käytetään
hienovaraisempaa teknikkaa.
Kansat solutetaan vieraalla aineksella vedoten huoltosuhteeseen,
liian vähäiseen halpatyövoimareserviin, kieltämällä rotujen ja
kansojen olemassaolo ( jos nämä ovat eurooppalaisia.)
Lopputulos on sama. Eikä jää niitä tuhkiakaan jäljelle,
No voi saa**na, "natsi-natsi"!
Ootko sä joku rotuopin kannattaja? Ihan aito natsi?
Sun teksti ainakin on natsi-ideologian mukaista houretta.
Taidat ainakin vähän "ymmärtää" holokaustia, vai?
"Nykyisin kun halutaan hävittää rotuja ja kansoja käytetään hienovaraisempaa teknikkaa."
Sitä kutsutaan globalisaatioksi, kapitalismiksi ja liberalismiksi.
"Kansat solutetaan vieraalla aineksella vedoten huoltosuhteeseen, liian vähäiseen halpatyövoimareserviin, kieltämällä rotujen ja kansojen olemassaolo ( jos nämä ovat eurooppalaisia.)"
Kyllä länsimaiset "asiantuntijat" ovat kehottaneet myös Japanin ja Korean kaltaisia ei-eurooppalaisia, etnisesti homogeenisia (mutta länsimaista riippuvaisia) maita vastaanottamaan tuntuvasti lisää siirtolaisia kehitysmaista. Eri asia on se, vaikuttvatko esim. itäaasialaisiin samat argumentit, jotka vetoavat eurooppalaisiin (tai ainakin Euroopan taloudelliseen ja poliittiseen eliittiin).
"Eikä jää niitä tuhkiakaan jäljelle,"
Ei Suomestakaan, mikäli Suomi tahtoo viimeiseen saakka "kuulua länteen" eikä itään, Euraasiaan.
"Holokausti ei olisi säästänyt suomalaisia."
Ei ainakaan Suomen juutalaisia. Suomalaiset ylpeilevät vieläkin hurskastellen sillä, ettei Suomessa, toisin kuin muissa akselivaltioissa, vainottu juutalaisia eikä luovutettu maan juutalaisvähemmistöä saksalaisten käsiin tuhottavaksi. Tilanne olisi kuitenkin muuttunut, mikälit natsit olisivat voittaneet sodan.
"Myös slaaveja, romaneja, homoja ja vammaisia kaasutettiin armotta."
Suomalaisetkin harjoittivat valloittamassaan Itä-Karjalassa slaaveja kohtaan natsilaista kansanmurha- ja rotupolitiikkaa. Saksalaisten tavoin tuon ajan suomalaiset oli kasvatettu siihen uskoon, ettei venäläinen ollut ihminen. Se käsitys oli vahvin niiden AKS-henkisten upseerien keskuudessa, jotka suomalaisten keskitys- ja kuolemanleirejä johtivat ja vartioivat.
"Suomalaiset luokiteltiin mongolien sukulaisiksi. Se olisi ollut riittävä syy kaasuttamiseen."
Hitler ja natsit olivat pragmaattisia. Ei olisi ollut järkeä kaasuttaa saksalaisten tärkeintä liittolaiskansaa Pohjolassa. Suur-Suomella olisi ollut tärkeä rooli Saksan "uuden Euroopan" järjestelmässä.
Sweden's Refusal to Prosecute Nazi War Criminals
http://www.jcpa.org/phas/phas-zuroff-f02.htm
Uutuusdokumentti paljastaa lisää tietoa Ruotsin kuningattaren isän vaietusta natsimenneisyydestä.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010120212799689_ul.shtml
Suomesta natsismiin myönteisesti suhtautuvat järjestöt kiellettiin PAITSI surusvekojen ferudenthalistinen liike, joka on elänyt keskeytymättä sata vuotta hyvin.
On hyvin outoa, että mitkään tutkivat tahot eivät kiinnitä huomiota asiaan!
Siinä sinulle vähän suomenmaalaista natsismia ja Ruotsin etua.