Hei!
Olen 21- vuotias nuori naisenalku Helsingistä ja olen jo muutaman vuoden ajan käynyt hoitamassa lapsia eri perheissä. Iältään lapset ovat olleet aina 10 kuukauden ikäsisestä 11 vuotiaaseen asti. Lisäksi olen paljon tekemisissä 4 vuotiaan pikkusiskoni ja puolivuotiaan kummityttöni kanssa.
Tällä hetkellä toimin perhepäivähoitajana kolmessa mukavassa perheessä ja minulla on samanaikaisesti hoidettavana kolme tyttöä. Nuorin neidoista täytti juuri kaksi ja vanhin täyttää pian kolme vuotta. Valitettavasti puolitoista vuotta kestänyt työsuhteeni päättyy kesäkuun loppupuolella tyttöjen mennessä tarhaan ja nyt olisinkin vailla samankaltaista työtä.
Hoitoajat olisivat minun kanssani erittäin joustavasti sovittavissa. Myös viikonloput kävisivät tarvittaessa mainiosti. Tarvittaessa olisin myös valmis yöpymään lasten kanssa.
Laitan erittäin mielelläni myös ruokaa ja muutkin kodinhoitotyöt luonnistuvat. Tärkeintä minulle on kuitenkin asettaa lasten vahtiminen etusijalle ja siivoan sen mitä ehdin.
Olen mukava, positiivinen, oma-aloitteinen, huumorintajuinen ja ennenkaikkea lapsirakas ihminen. Minusta on mukava nähdä miten lapset varttuvat ja oppivat uusia asioita joten minusta olisi mukavaa jos työsuhteesta saataisiin pitkäkestoinen ja luottamus toimisi molemmin puolin.
Olisin valmis aloittamaan heinä-elokuussa tai myöhemminkin, ihan miten teillä on tarvetta! Palkka on myös joustavasti neuvoteltavissa.
Jos kiinnostuitte niin voitte ottaa minuun yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse. Kerron mielelläni sitten lisää itsestäni :)
Ystävällisin terveisin:
Anni Varokoski
[email protected]
0465520802

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.