Oletteko samaa mieltä?

Soinin kritiikittömät perseennuolijat vaikuttavat erittäin tyhmiltä ihmisltä - jopa idiooteilta. Luuletteko, että kyseessä on ohimenevä ilmiö vai pysyvä tila?
2084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

ohimenevä ilmiö.. Ei tommosia ihmisiä kykenee saaman lapsia (onnex).

Äänestä
  • lehmä mieleen Soinin kritiikittömästä ihailijasta. Tosin kun lehmää seuraa vähän tarkemmin. lehmä alkaa vaikuttaa fiksummalta kuin soinilainen.

    Äänestä

Kulkee sykleissä. Mitä enemmän oikeat poliitikot joutuvat kantamaan vastuuta, sitä enemmän Soini kerää kritiikittömiä perseennuolijoita. Ylipäätään opportunistit (Persut ja heidän edustajansa) hyötyvät kriiseistä vaikka heillä ei ole ongelmiin mitään parannusehdotuksia.

Miettikääpä esim. Immosta, Hirvisaarta, Halla-ahoa, Eerolaa, Onko heidän osaltaan kyse taloudellisesta onnenpotkusta ja opportunismista vai oikeasta työpaikasta.?

Persujen oppositiossa istuminen on ainoastaan neljän vuoden vastuuton, kovapalkkainen suojatyö.

Äänestä
  • ..kova palkka älyttömästä 4 vuotta jatkuvasta mölinästä, kun ottaa huomioon, että Oxfordin Yliopistossa työskentelevä astrofysiikan tohtori saa suurin piirtein saman verran palkkaa.

    Kumman työn luulette olevan tärkeämpää? Exoplaneettatutkija saattaa joskus löytää elämää avaruudesta (vain ajan kysymys). Mutta onko Soinin kirjoituksia copypastaavasta perseennuolijasta mitään hyötyä ihmiskunnalle?

    Äänestä

  • "Miettikääpä esim. Immosta, Hirvisaarta, Halla-ahoa, Eerolaa, Onko heidän osaltaan kyse taloudellisesta onnenpotkusta ja opportunismista vai oikeasta työpaikasta.?"

    Jostakin on aloitettava. Halla-aho oli pitkään yksin. Sitten tuli muitakin. Syntyi kokonainen kansanliike. Pienet purot yhtyivät suureksi virraksi. Koko maassa alkoi vaikuttaa uusi henki, uusi asenne. Tämä konservatiivinen kansanrintama marssi voimantuntoisena eduskuntaan. Mutta Halla-aho, Eerola, Immonen ja Hirvisaari ovat vain etujoukko. Tavoitteena on se, että seuraavien eduskuntavaalien myötä kansallismielisten kansanedustajien lukumäärä moninkertaistuu. Sen jälkeen aletaan entistä kiivaammin lyödä nyrkkiä pöytään ja harjoittamaan todella kovaa politiikkaa. Suvaitsevaiston määkivät vastalauseet hukkuvat kansallismielisten leijonien karjuntaan.

    Äänestä

framille.

Äänestä

Poliittiset idiootit ovat tehneet Soinista miljonäärin. Ja kuinka makeasti säätiöSoini nauraakaan takanapäin hovisyöttiläidensä kanssa tälle helposti höynäytettävälle ja rahastettavalle joukolle. Vastaavaa poliittista irvokasta ilveilynäytelmää ei olla suomessa vielä koskaan nähty.

Äänestä

Kunhan Soini uskaltautuu hallitukseen ni ohi alkaa mennä tämäkin innostus. Silloin tuskin nämä älykääpiöt myöntävät itselleen että heidät on petetty.
Enpä kuitenkaan usko et Soini menee koskaan hallitukseen, se löytää aina jonkun tekosyyn. Kuppaa fyrkat ja häipyy markkinoilta kirjoittelemaan muistelmiaan.
Ja valitettavasti joskus uuden laman aikaan tulee taas uusi ilmiö. Näin on ollut ja näin on aina oleva.
Höynäytettäviä löytyy aina ja sen nämä populistit tietää.

Äänestä
  • Kreikan taloushan lähtenyt nousuun. Ensi vuonna kreikkalaiset ovat taas täydessä vauhdissa ja lama historiaa.

    Unohdammeko silloin Soinin ennustukset Kreikan konkurssista?

    Silloinkin soiniuskovaiset vaan levittelevät käppyröitään ja todistelevat kuinka huonosti menee. Ei niillä tosiaan järki päätä pakota.

    Äänestä

Osa persuista on erittäin älykkäitä ja he käyttävät demokraattista järjestelmäämme taloudellisten etujen saalistamiseen. Ne vähemmän lahjakkaat löytyvät persujen niistä äänestäjistä, jotka uskovat puolueen halpahintaista demagogiaa. Heihin vetoaa Soinin lapsenomainen, mustavalkoinen maailmankuva, jossa Soini edustaa (mielestään) absoluuttista hyvää, jota muut pyrkivät (Soinin mielestä) torjumaan.

Persujen markkinointi perustuu ongelmien ja uhkakuvien paisutteluun, mutta ratkaisuehdotukset rajoittuvat lähinnä kehotukseen äänestää persut valtaan. MItään toteutuskelpoista ohjelmaa ei persuilla ole - sekavia toivekokoelmia kylläkin.

Viimeistään äärioikeiston päästäminen persujen luottamustehtäviin paljasti Soinin poliittisen toiminnan motiivit. Puolueen kasvattamisessa ei Soinin mielestä mitkään keinot ole poissuljettuja. Täydelliset mielipiteen vaihdot ja jopa suoranainen valehtelukin ovat tulleet tutuiksi Soinin yrittäessä maksimoida äänestäjien kosiskelua.

Soinin toiminta on ollut niin läpinäkyvää, että se vetoaa lähinnä huonosti koulutettuihin ja muuten äänestämättä jättäviin. Osa äärioikeiston vyörytyksen mukana persujen kannattajiksi tulleista saattaa myös kuvitella ikään kuin käyttävänsä peruspersuja hyväksi oikeistohörhöjen aatteiden edistämisessä. Tällainen laskelmointi on toisaalta hyvin älykästä ja suunnitelmallista toimintaa ja toisaalta merkki lapsellisesta halusta toteuttaa omia fantasioita. Molempia persujen äänestäjäryhmiä yhdistää maailmankuvan mustavalkoisuus, vaikka ajattelun lähtökohdat poikkeavatkin paljon toisistaan.

Äänestä

Miksi "Soini, joka on aina ja kaikessa oikeassa", ei mene hallitukseen? Juuri sellaisia henkilöitähän hallituksessa tarvittaisiin, ei pelkkä puskamölinä muuta asioita. Ja onhan jopa Soinin sukupuoli se ainoa oikea, noin persujen näkökulmasta katsottuna.

Äänestä

Ootte te kyl ihme piipertäjiä, avatkaa joskus silmänne ja kattokaa vähän mitä ne teidän puolueenne tuhoaa parhaillaan.

Sota veteraanit kääntyy haudoissaan

Äänestä

Olipa ikipersulta todella ala-arvoinen vuodatus. Jättäkkää persut se sotaveteraaneilla ratsastaminen jo rauhaan. Se on iljettävää.

Äänestä
  • Ripuloivan koiran verinen persu-uloste on puhunut! Ilmailuministeri änkyttää Teneriffalta käsin.

    Äänestä

Soinismihan on uskonlahko. Ovatko lahkolaisuskovat sitten tyhmempiä tai idiootimpia kuin ihmiset keskimäärin? En tiiä.

Ilmiö mennee ohi viimeistään silloin, kun Soini lopulta ottaa rahat ja juoks.. lyllertää matkoihinsa.

Äänestä

On mukava katsella nenästä vedettyjen persujen naamoja silloin, kun Soini on pannut puolueensa lihoiksi SMP:n tapaan ja parku käy kentällä: Missä ne miljoonat ovat??

Äänestä
  • on tuo paksu mies joka lyllertää matkoihinsa ison salkun kaa (mitä salkussa?)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TruthT kirjoitti:

Soinin kritiikittömät perseennuolijat vaikuttavat erittäin tyhmiltä ihmisltä - jopa idiooteilta. Luuletteko, että kyseessä on ohimenevä ilmiö vai pysyvä tila?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu