Täydellinen kosto Ruotsille:

vapaus. nyt.

Kaikkein eniten Ruotsia vihlaisee, kun Suomi viimein poistaa pakkoruotsin.

Käykää siis allekirjoittamassa kansalaisaloite asiasta.


kansalaisaloite.fi

"Kansalaisaloitteen otsikko
Ruotsin kieli valinnaiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla
Aloitteen päiväys
04.03.2013
Aloitteen muoto
Ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä
Oikeusministeriön asianumero
OM 34/52/2013
Aloitteen sisältö
Esitämme, että hallitus ja eduskunta ryhtyvät toimiin ruotsin kielen opiskelun muuttamiseksi vapaaehtoiseksi. Kieli- ja koulutuspolitiikan pitää turvata, että ne oppilaat jotka eivät opiskele ruotsia, eivät joudu jatko-opintojen ja työuran suhteen epätasa-arvoiseen asemaan suhteessa ruotsia opiskeleviin. Minkään kouluasteen tutkinnoissa ei pidä vaatia ruotsin kielen osaamista. Julkiset palvelutehtävät on järjestettävä niin, että suomenkielinen voi ruotsia osaamatta toimia julkisissa tehtävissä ja ruotsinkieliset saavat hyvää palvelua niiltä, joiden kielitaito perustuu vapaaehtoiseen ruotsin opiskeluun.

Perustelut
Suomessa kielivaatimukset ovat maailman tiukimmat. Jokaisen ammattiin opiskelevan on opiskeltava ja osattava vähintään kahta itselle vierasta kieltä ja asiantuntija-ammateissa toimivilta odotetaan lisäksi kolmannen vieraan kielen osaamista. Tämä johtuu siitä, että koulutusjärjestelmässämme jokaisen suomenkielisen on opiskeltava ruotsia pakollisena kielenä. Missään muussa maailman maassa ei ole vastaavaa vähemmistön puhumaa kieltä koskevaa vaatimusta. Tilanteen epätarkoituksenmukaisuutta lisää suomen ja ruotsin vähäinen käytettävyys kansainvälisesti.

Maailman valtakielten osaamisen heikko taso haittaa Suomen kansainvälistä kilpailukykyä. Kansainvälinen kanssakäyminen edellyttää hyvän englannin osaamisen lisäksi myös muiden maailmankielien osaamista. Ruotsin kielen pakollisuus ja yksilöiden oppimiskyvyn rajallisuus johtavat käytännössä vieraiden kielien taitamisen ohuuteen ja valintamahdollisuuksien kapeutumiseen. Niiden lasten tai nuorten, jotka hyötyisivät englannin tai äidinkielen lisätunneista, olisi tarkoituksenmukaisempaa opiskella vain yhtä vierasta kieltä.

Kielikoulutuspolitiikkamme epäonnistuu myös siinä mihin se sanoo pyrkivänsä. Kaikilta korkeakoulutetuilta vaadittava ns. virkamiesruotsi ei takaa ruotsinkielisiin palveluihin riittävää kielitaitoa. On parempi, että motivoituneet, vapaaehtoisesti ruotsia opiskelevat ammattilaiset vastaavat tästä tehtävästä.

Perustuslain tarkoittamista suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista on huolehdittava, mutta tämä onnistuu paremmin nojaamalla vapaaehtoisuuteen kuin pakkoon. Lisäksi näin kunnioitettaisiin myös perustuslain henkeä ja kirjainta, koska vapaus on perusteena tasapuolisesti sama molemmille väestönosille."

1

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kettuenen

      Oikeastiko luulet, että ruotsalaisia kiinnostaa nykyään se puhutaanko Suomessa Ruotsia vai ei?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      90
      1466
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1023
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      382
      857
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      155
      843
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      719
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      668
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      631
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    Aihe