Kuollut kaksonen: "Huvud kan vara mjukt"

Toinen ihminen voi vahingoittua pahasti mm. syntymän yhteydessä.
Ahdasmielisyydestä vauva voi kokea vointinsa huonoksi, eikä sellainen kärsimys ole tarkoitettu ihmiselle. Kaksonen voi tuottaa kovaa psyykkistä kipua, kuin myös kuoleman, jos hänen aivonsa ovat pysähtyneet.
- Lisäksi kaksonen, tai vauvakaveri voi asua aivan hyvin eri perheessä.
Hänet voi olla tarkoitettu eri perheen jäseneksi.
- Sä kanssa luulet kaikkea sun oikeudeksi.
Hänet, vauvakaverisi voi olla tarkoitettu toiseen tehtävään, esim. ydinperheessä, jossakin toisaalla, ei kuitenkaan seksiväkivaltaa tehden.
Yleensä transvestismiä ei tahallisesti luoda kaksosilla, jotka ovat tahallisesti erottamatta, koska ihminen tarvitsee ulkoisen kauneutensa, ja väkivallan vastaisuuden.
Ihminen ei tuota toiselle ihmiselle luonnostaan psyykkistä kipua.
- Hän ei ole siten turvallisuushakuinen.
Palvelukeskukselta voi kuka tahansa tilata hypnoosin.
Esim. "Jouni ei halunnut häiritä perhettäni ja opasti, ettei toisia perheitä kannattanut haluta häiritä. En voinut olla toisen ihmisen luomassa ahtaassa tilassa, inhosin sitä."

- Mulla on tällainen toisenlainen persoonallisuushäiriö.
Koordinoivasti ylikasvaneista.
- En halua missään nimessä, että teen sellaista, joka vahingoittaa muita, turvallisuushakuisen omaneduntavoittelullisesti, kuten oman egoismin tukeminen, vahingoittamishakuisen väkivaltaisesti, transvestismiä sairastavana, ja siten onnistumisen elämyksettömyyden ympäristön luomisen hakuisena.
Esim. naiseus, sukupuolen halventaminen, ja hypnoosin puuttuminen
170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hopea-nuoli syöksyy seinältä tappamaan.
- Eikö siihen tarvitse turvallisuutta?
Ei välttämättä, se on hetkellistä, josta kehitystehtävä edellyttää, läheisyydenkyvyn kehittämistä, ei sukupuolen halventamisen, kuten tungettelun taidon tukemista.

kts. ylikasvaneisuudesta laukeava persoonallisuushäiriö, persoonallisuushkehityksenä, vauvan kokemus ylikasvaneesta

Se oli liian tungetteleva, ahdasmielinen, psyykkistä kipua, ahdistuksena kidutuksesta assosiaationa tuottava tila. Keho oli tarkoitettu toista ihmistä varten vauvana. Olin sairastunut...
- Emme ole kiinnostuneet yhdestäkään vammaisesta.
- Ei mahdu edes kotiinsa.
"Teille mahtuu...:"
- Ei mahdu.


Vauvakaverini asuu eri osoitteessa, hän on eri taloudessa, eikä siksi ole kaksonen kanssani, vaan vauva-kaveri.
Läheisyydenkyvyn reaktiot ovat toivottuja, ei julkisen rasismin osoitteleminen.
Ihmisen aivot eivät ole luotuja läheisyydenkyvyttömyyden rakentamaan kärsimykseen.
Kuolema on vain vihaa, pakkomielteisyyttä, älyllisyydettömyyden suljettuun tilaan.
- Psykopatian takia en voi mennä edes synnyttämään.
Sukupuolen voi kokea tosiaan vähän turhaksi esim. läheisyydenkyvyttömänä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ilmaiseksi: Sinde82 kirjoitti:

Toinen ihminen voi vahingoittua pahasti mm. syntymän yhteydessä.
Ahdasmielisyydestä vauva voi kokea vointinsa huonoksi, eikä sellainen kärsimys ole tarkoitettu ihmiselle. Kaksonen voi tuottaa kovaa psyykkistä kipua, kuin myös kuoleman, jos hänen aivonsa ovat pysähtyneet.
- Lisäksi kaksonen, tai vauvakaveri voi asua aivan hyvin eri perheessä.
Hänet voi olla tarkoitettu eri perheen jäseneksi.
- Sä kanssa luulet kaikkea sun oikeudeksi.
Hänet, vauvakaverisi voi olla tarkoitettu toiseen tehtävään, esim. ydinperheessä, jossakin toisaalla, ei kuitenkaan seksiväkivaltaa tehden.
Yleensä transvestismiä ei tahallisesti luoda kaksosilla, jotka ovat tahallisesti erottamatta, koska ihminen tarvitsee ulkoisen kauneutensa, ja väkivallan vastaisuuden.
Ihminen ei tuota toiselle ihmiselle luonnostaan psyykkistä kipua.
- Hän ei ole siten turvallisuushakuinen.
Palvelukeskukselta voi kuka tahansa tilata hypnoosin.
Esim. "Jouni ei halunnut häiritä perhettäni ja opasti, ettei toisia perheitä kannattanut haluta häiritä. En voinut olla toisen ihmisen luomassa ahtaassa tilassa, inhosin sitä."

- Mulla on tällainen toisenlainen persoonallisuushäiriö.
Koordinoivasti ylikasvaneista.
- En halua missään nimessä, että teen sellaista, joka vahingoittaa muita, turvallisuushakuisen omaneduntavoittelullisesti, kuten oman egoismin tukeminen, vahingoittamishakuisen väkivaltaisesti, transvestismiä sairastavana, ja siten onnistumisen elämyksettömyyden ympäristön luomisen hakuisena.
Esim. naiseus, sukupuolen halventaminen, ja hypnoosin puuttuminen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu