Juicen laulussa taidettiin todeta näin.
Kuitenkaan, minussa ei ole mitään Juicemaista, ei mitään saamatonta, valittavaa, löysää, periksiantavaa...
Olen erittäin virkeä, toimelias, harrastan paljon, olen terve ja elinvoimainen. Minulla on ollut hyvät vanhemmat, rakastava ja ymmärtävä koti. Lapsuudessa ja nuoruudessa minulla oli paljon ystäviä. Minua ei ole kiusattu koulussa, vaan ennemminkin, olin suosittu.
Sitten se tuli -lama. Työpaikalla alkoi kyräily ja kilpailu työpaikoista. Vaikka olin hyvä työntekijä, se auttoi aikansa. Minuun kohdistettiin työpaikkakiusaamista, jota en pitkään aikaan tunnistanut sellaiseksi. Pikkuhiljaa aloin tajuta ystävällisen työpaikkalääkärin avulla, että minua syrjittiin ja kiusattiin siksi, että työpaikalla oli kiista työpaikoista, eli elannosta. En ollut ainoa kiusattu, vaan vähän kaikki kiusasivat toisiaan. Todellisia ystäviä siellä ei ollut enää yhtään. Vaan kaikki suhteet katkesivat, kun kaveri pistettiin menemään.
Mitäs näistä, Kaanaan häistä, huomenna on Jerikossa jortsut, vaan kun ei ole ollut. Siitä asti, 90-luvun lopusta, on käyty kärhämää työpaikoista. Minulla ei sen jälkeen ole vakituista työpaikkaa ollut.
Riitainen suhde alkoholistimiehen kanssa, joka ei koskaan ymmärtänyt, mitä minä taas olin tehnyt, kun kerta toisensa jälkeen menetin työpaikkani. Se oli raskasta muutenkin, ja sitten vielä rakastamani miehen haukut. Hän uhkasi jättää minut. Koskaan hän ei kuitenkaan lopullista eroa tehnyt. Lopulta hän kuoli.
Elelen yksin, olen jo menettänyt kaikki omaiseni. Lähimmät sukulaiseni kamppailevat kaikenlaisten ongelmien, lähinnä taloudellisten, kanssa. Kenenkään kanssa en ole läheinen. Kukaan ei tunne minua hyvin. Elän kerrostalossa, tänne ei kukaan halua tulla oleilemaan ja muuten vaan juttelemaan. Ainakaan minun kanssani. Olen taas pian työtön.
Työyhteisöt ovat vaihtuneet kokoajan välillä hurjaakin vauhtia. Uusia ystäviä ei sitäkään kautta tule. Olen leimaantunut vialliseksi. Pohjimmiltani.
Olen lahjakas taiteellisesti, ja kouluarvosanani olivat aikoinaan hyvät. Koskaan ei minulla ole ollut älyllisiä ongelmia. Kaikkein raskainta, ikävintä ja luonnottominta elämässäni on ollut työttömyys ja jatkuva kurssittautuminen ja työn hakeminen.
On masentavaa olla työtön, enkä itsekään tiedä, mitä voisin kenenkään kanssa puhua. Harrastuksista en halua puhua, koska olen työtön, enkä näe itselläni minkäänlaista muuta kuin köyhän tulevaisuuden. Osasin sitten mitä tahansa. Olen yksinäinen, eikä kukaan tunne minua. Minulla ei ole yhtään ystävää. Kukaan ei välitä minusta.
Mihinkään en tästä sikamaisesta kohtelusta voi valittaa, koska ei ole ketään kenelle valittaisin. Tästä elämästä ei kukaan ota vastuuta. Eikä voikkaan ottaa.
Jo ikuisuuden, tuntuu siltä, kauan sitten, olen pelännyt tutustua uusiin ihmisiin. Aina tulee puheeksi kaikki asiat, minulla ei ole lapsia ei miestä eikä työtä. Mitä minulla on? Oma itseni, jota kukaan ei arvosta, miksi arvostaisi, en ole missään mitään. En ole pystynyt kehittymään harrastuksissakaan riiittävästi, enkä oikeastaan missään taidoissa omalle tasolleni, koska minua kiusaa ja vaivaa työttömyys.
Työvoimatoimistossakin vaanii vaara. Kerran virkailija sanoi, että sieltäkin voi jäädä sairaslomalle. Kukaan ei siis halua kuunnella missään. Ymmärrän hyvin. Olen ylimääräinen ihminen. Miksi sitä ei myönnetä?
Kuitenkaan, minussa ei ole mitään Juicemaista, ei mitään saamatonta, valittavaa, löysää, periksiantavaa...
Olen erittäin virkeä, toimelias, harrastan paljon, olen terve ja elinvoimainen. Minulla on ollut hyvät vanhemmat, rakastava ja ymmärtävä koti. Lapsuudessa ja nuoruudessa minulla oli paljon ystäviä. Minua ei ole kiusattu koulussa, vaan ennemminkin, olin suosittu.
Sitten se tuli -lama. Työpaikalla alkoi kyräily ja kilpailu työpaikoista. Vaikka olin hyvä työntekijä, se auttoi aikansa. Minuun kohdistettiin työpaikkakiusaamista, jota en pitkään aikaan tunnistanut sellaiseksi. Pikkuhiljaa aloin tajuta ystävällisen työpaikkalääkärin avulla, että minua syrjittiin ja kiusattiin siksi, että työpaikalla oli kiista työpaikoista, eli elannosta. En ollut ainoa kiusattu, vaan vähän kaikki kiusasivat toisiaan. Todellisia ystäviä siellä ei ollut enää yhtään. Vaan kaikki suhteet katkesivat, kun kaveri pistettiin menemään.
Mitäs näistä, Kaanaan häistä, huomenna on Jerikossa jortsut, vaan kun ei ole ollut. Siitä asti, 90-luvun lopusta, on käyty kärhämää työpaikoista. Minulla ei sen jälkeen ole vakituista työpaikkaa ollut.
Riitainen suhde alkoholistimiehen kanssa, joka ei koskaan ymmärtänyt, mitä minä taas olin tehnyt, kun kerta toisensa jälkeen menetin työpaikkani. Se oli raskasta muutenkin, ja sitten vielä rakastamani miehen haukut. Hän uhkasi jättää minut. Koskaan hän ei kuitenkaan lopullista eroa tehnyt. Lopulta hän kuoli.
Elelen yksin, olen jo menettänyt kaikki omaiseni. Lähimmät sukulaiseni kamppailevat kaikenlaisten ongelmien, lähinnä taloudellisten, kanssa. Kenenkään kanssa en ole läheinen. Kukaan ei tunne minua hyvin. Elän kerrostalossa, tänne ei kukaan halua tulla oleilemaan ja muuten vaan juttelemaan. Ainakaan minun kanssani. Olen taas pian työtön.
Työyhteisöt ovat vaihtuneet kokoajan välillä hurjaakin vauhtia. Uusia ystäviä ei sitäkään kautta tule. Olen leimaantunut vialliseksi. Pohjimmiltani.
Olen lahjakas taiteellisesti, ja kouluarvosanani olivat aikoinaan hyvät. Koskaan ei minulla ole ollut älyllisiä ongelmia. Kaikkein raskainta, ikävintä ja luonnottominta elämässäni on ollut työttömyys ja jatkuva kurssittautuminen ja työn hakeminen.
On masentavaa olla työtön, enkä itsekään tiedä, mitä voisin kenenkään kanssa puhua. Harrastuksista en halua puhua, koska olen työtön, enkä näe itselläni minkäänlaista muuta kuin köyhän tulevaisuuden. Osasin sitten mitä tahansa. Olen yksinäinen, eikä kukaan tunne minua. Minulla ei ole yhtään ystävää. Kukaan ei välitä minusta.
Mihinkään en tästä sikamaisesta kohtelusta voi valittaa, koska ei ole ketään kenelle valittaisin. Tästä elämästä ei kukaan ota vastuuta. Eikä voikkaan ottaa.
Jo ikuisuuden, tuntuu siltä, kauan sitten, olen pelännyt tutustua uusiin ihmisiin. Aina tulee puheeksi kaikki asiat, minulla ei ole lapsia ei miestä eikä työtä. Mitä minulla on? Oma itseni, jota kukaan ei arvosta, miksi arvostaisi, en ole missään mitään. En ole pystynyt kehittymään harrastuksissakaan riiittävästi, enkä oikeastaan missään taidoissa omalle tasolleni, koska minua kiusaa ja vaivaa työttömyys.
Työvoimatoimistossakin vaanii vaara. Kerran virkailija sanoi, että sieltäkin voi jäädä sairaslomalle. Kukaan ei siis halua kuunnella missään. Ymmärrän hyvin. Olen ylimääräinen ihminen. Miksi sitä ei myönnetä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuolla on toinen viestiketju juomattomuudesta ja yksinäisyydestä. Näin on. Tuo on enemmän kuin totta. Olisihan seuraa yllinkyllin, mutta tuosta juopposeurasta ei vain ainakaan minun mielestäni ole mihinkään. Onnettomia köntyksiä. Mihin niitä kantaisin. Ottaisin vielä selkääni juoppoja... huh huh.
No, voisivat viedä loput rahani, juoda ne, ja räkälänomistaja saisi uuden mersun...
Kelpaisiko sinulle lempeäluonteinen, eläinrakas ja juomaton mies sen edellisen retkusi tilalle?
"Kelpaisiko sinulle "
:) Kelpaisi toki! Ei tietenkään tilalle, koska hän on kuollut, eikä hän ollut retku, vaikka alkoholismista kärsikin. Mutta uudeksi..
Mitä muuta sinulle kuuluu? Eläinrakas? Onko sinulla eläimiä vai ihailetko niitä etäältä?
Koiria on ollut ja tulee olemaan. Ihailen eläimiä läheltä ja etäältä. Katselen mielelläni mm. lintujen touhuja.
Mulle kuuluu lähinnä elämän uudelleen järjestelyä ja kivan, pitkäaikaisen ja sitoutumiskykyisen elämänkumppanin etsintää. Tykkään kulkea metsässä ja uida meressä. Parempaan ilmastoon ja parempiin työkuvioihin lähden kohta, jos ei esim. todellinen rakkaus tule nurkan takaa yllättäen.
Jos oikeasti haluat tutustua niin aletaan järjestää tapaamista jossain.
"Jos oikeasti haluat tutustua niin aletaan järjestää tapaamista jossain. "
Sanon suoraan. En lähde suinpäin tapaamaan ketään muutaman lauseen perusteella, mutta kuten sanoin, se on mahdollista. Emmehän ole puhuneet paljon mistään. Minkä ikäinen olet? Jos Suomi jaettaisiin kolmeen osaan, oletko pohjoisesta, keskeltä vai etelästä? Jos olisin kovin aulis, en olisi yksinäinen... ; )
Voiko täällä mennä keskustelemaan johonkin kahden? En ole harrastanut näitä nettijuttuja, mutta jos sinä tiedät, voisimme tehdä niin.
Olen nelikymppinen, asun tällä hetkellä keskellä Suomea ja suunta on luultavasti ensin etelään ja siitä jossain vaiheessa pysyvästi ulkomaille.
Minä voisin istuskella vaikka kirkkopuiston penkillä, poliisiaseman portailla tai linja-autoaseman kahviossa juttelemassa kanssasi. En ole stalkkeri tai häirikkö, ei mulla sellaiseen ole aikaa taikka mielenkiintoa. Tahdon vain löytää kivan ja omaan kuviooni riittävän sopivan sekä tähän systeemiin halukkaan naisen ja se siitä.
Millaiset elämänarvot sulla muuten on? Ja mitä tykkäät harrastaa?
"Millaiset elämänarvot sulla muuten on? Ja mitä tykkäät harrastaa? "
Kivaa, että olit kiinnostunut, en tosin ymmärrä, mikä tuossa tekstissä vetosi. Sekö, että kaivoin siinä esiin syitä yksinäisyyteenkin. Joku ei pidä siitä, kun miinustelee. Ehkä on sitä mieltä, että suomalaisissa ja työelämässä on ainoastaan hyviä puolia. Tai aninakin niin kuuluu sanoa...
Olen vanhempi kuin sinä, joten, ikävä kyllä, emme tapaa, ainakaan niissä merkeissä. Elämänarvoista. Mielestäni minun kumppanini pitäisi olla samanikäinen kuin itse olen. Minulle on tärkeää keskustelu menneisyydestä, ja jos suhteen aloittaa aikuisena, voi yhteinen aikakausi takana, kuten myös vanhempien yhteinen aikakausi, olla ratkaisevan tärkeä tunnelmanluoja.
Olen kiinnostunut kulttuurista. Historiasta ja maailmanmenosta yleesäkin. Tanssikin on kivaa. Taideharrastuksia ja muunkinlaista itsen kehittämistä haittaa usein toistuva työnetsintä. Vuorotyöhön en enää mene, koska haluan käyttää elämäni johonkin. Onneksi on löytynyt päivätöitä, mutta vaivaa siitä on, eikä voi kauheasti suunnitella etukäteen tekemisiä.
Uskallatko itse kertoa tässä, minkä alan ihmisiä olet? Ilmeisesti työn kanssa ongelmia myös. Ehdotin tuota kahdenkeskistä keskustelua siksi, että kukaan ei voisi profiloida, jos enemmän keskustelemme.
Joskus 90-luvulla 2000 luvun alkupuoliskolla ei tarvinnut kun kävellä jonnekkin työpaikalle sisään niin sai töitä. Nykyään tuntuu siltä et on naamaraja kuka sa töitä. Kokemuksella ei taida olla paljoa merkitystä. Päivät menee nopeesti vaikka on yksin.
" on naamaraja kuka sa töitä. "
Mikä on "naamaraja"? :)
Ihme kyllä, tuntuu taas siltä, että kokemuksestani ollaankin kiinnostuneita... Yllättävää, juuri kun ehtii valittaen vuodattamaan katkeruuttaan maailman julmuudesta ja pahuudesta, näyttäisi taas ovi aukenevan.
Onko Jumala sittenkin olemassa? Ja jos on, miksi hän auttaa minua? :) Jumalaan uskominenkin tuntuu helpommalta, kun on työssä...