Olen duunari ja käyn normaalissa palkkatyössä. Vapaan yhteiskunnan ansiosta veroprosenttini on olematon, joten käteen jäävä summa on kohtuullinen. Elämä pyörii ja tulen toimeen.
Työssä ollessa huomaan väsyväni normaalia enemmän, huomaan myös muita epämääräisiä oireita. Hakeudun lääkärin vastaanotolle, josta tietenkin maksan koska julkisia palveluita ei ole. Minulla todetaan harvinaislaatuinen syöpä joka vaatii akuuttia leikkausta ja sädehoitoa. Elinaikaa annetaan muutama kuukausi jos leikkausta ei suoriteta välittömästi. Olen kiitollinen aikoinaan ottamastani sairausvakuutuksesta, jonka pitäisi kattaa leikkauksesta aiheutuvat kulut.
Leikkauksen tekeviä kirurgeja on todella vähän, eikä alalla ole varsinaista kilpailua. Löydän kuitenkin sopivan kirurgin joka suostuu tekemään leikkauksen välittömästi 200 000 € hintaan.
Vakuutusyhtiö ilmoittaa, ettei sairausvakuutukseni kata harvinaislaatuisia syöpiä. Tutustun nopeasti vakuutusehtoihin ja totean pykälät mahdottomaksi tulkita. Pyydän lakimieheltä lausunnon, joka toteaa pitkällisen mietinnän jälkeen vakuutusyhtiön tulkinnan todennäköisesti oikeaksi. Oikeustaistelu olisi kohtuuttoman kallista ja häviämisen mahdollisuus on olemassa.
Menen välittömästi pankkiin hakemaan lainaa leikkausta varten. Pankki ilmoittaa, ettei minulle voida myöntää 200 000 € suuruista lainaa. Asuntolainaakin on vielä paljon maksamatta. Myös leikkauksen jälkeinen pitkä sairausloma aiheuttaa sen, ettei minulla tulisi olemaan tuloja pitkiin aikoihin. Vapaassa yhteiskunnassa ei tukia tunneta. Ilmoitan tilanteeni työnantajalle ja kysyn rahoitusmahdollisuuksista. Työnantaja ilmoittaa että koska tuottavuuteni on oireilujen takia jo pitkään laskenut, minut erotetaan välittömästi. Joudun epätoivoisessa tilanteessa myymään asuntoni pilkkahintaan, sillä leikkaus on tehtävä nopeasti. Saan 200 000 € lainan.
Leikkaus suoritetaan onnistuneesti. Lääkäri määrää pitkän sairausloman sädehoitoineen, mutta koska siihen ei ole taloudellisia mahdollisuuksia joudun palaamaan välittömästi työelämään. Onneksi saan vanhan työpaikkani takaisin, työnantaja tosin ilmoittaa että tuottavuuteni on oltava entisenlainen tai he joutuvat erottamaan minut välittömästi. Elämä alkaa taas pyöriä ja terveyskin on parempi. Lainaa on tosin paljon maksettavana, joten joudun asumaan halvassa vuokra-asunnossa joka laskee elämänlaatuani. En voi enää koskaan unelmoida omistusasumisesta.
Muutaman kuukauden kuluttua huomaan oireiden palanneen, menen välittömästi lääkärin vastaanotolle vaikka se taloudellisesti kirpaiseekin. Lääkäri toteaa että syöpä on tehnyt etäpesäkkeitä leikkausalueen ulkopuolelle. Uusi leikkaus on suoritettava mahdollisimman nopeasti. Ensimmäisen leikkauksen tehnyt kirurgi ilmoittaa uuden leikkauksen maksavan 150 000 €. Menen heti pankkiin kysymään lisälainaa. Pankki ilmoittaa että entistä lainaa on liikaa, he eivät voi myöntää näin suurta lisälainaa.
Taloudellisista syistä leikkaus jää tekemättä. Tuottavuuteni työpaikalla laskee ja työnantaja irtisanoo minut. Muutaman kuukauden kuluttua sinä kävelet ojassa mätänevän ruumiini ohitse, katsot nyrpeästi ja jatkat matkaasi kohti vapaampaa yhteiskuntaa.
Liberaalien yhteiskunta
Liberaali11
1
165
Vastaukset 1
- pohti
En viitsinyt lukea satuiluasi ja valehtelujasi vain vähän silmäilin, mutta mieti kerkeätkö nykysysteemissä kahdessa kuukaudessa edes jonotaa lääkärin puheille.
Taitaa mennä niin että ihmiset kävelevät hautasi ohitse miettien lisää pikku muutoksia ja lisäyksiä lakeihin tavoiteena ei vähentää oikeuksia, vaan aiheutaa kärsimystä ihmisryhmille joista he eivät pidä tai vain saada narsistista lähdettä jostain typerästä pikku bloki kirjoituksesta, lopulta kumminkin kaikki kärsivät ja oikeudet vähenee
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1451125Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1171017En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58765Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset213758Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä25706- 63705
- 135696
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57612- 38588
Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan
Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss57541